Työkyky, ja paljon muita avoimia kysymyksiä

Minulla on ollut aina vaikeukaisa rahan kanssa, olen ostellut mitä sattuu, tilaillut mitä sattuu, ja pakettien tullessa ei hajuakaan mitä olen tilannut..

Velkaa kertynyt muhkea määrä, se mikä tässä on surullista, niin tavarat ,joita ostettu, olen joutunut ne uudenveroisina myymään eteenpäin , kun olivat käyttämättömiä.

Tätä vuoristorataa, on pahempana ollut nyt 10 vuotta, nuorempana se ei ehkä niin ollut pinnalla, kun velaksi ei voinut ostaa.

Minä en ole erityisen toimelias ,eli varsinaisia hypomania jaksoja ollut 10 vuoden sisään ehkä kaksi, jolloin ostelu riistäytyi ihan käsistä.

Muuten ollut semmoisia parin viikon mittaisia toimeliaita kausia, asunto maalattu kerran kaikki seinäpinnat ja katto, ihan ilman suunnitelmaa se lähti , ja nopeastiko se 80 neliötä maalattiin, kun ei nukkunut.

Kaikenlaista tämmöistä pientä nopeaa toimintaa ollut, mutta enemmänkin elämäni on sitä, etten saa mitään aikaan ja väheksyn itseäni..

No kuitenkin, tämä kaikki läjähti ihan yllättäen päin näköä, kevään mittainen todella kovaa mennyt kausi, ja rahaa paloi.
Sitten tuli rysähdys ja romahdus..

Mutta tällä kertaa kaikki olikin toisin. Tapasin psykiatrin, jolle kaikki olreet olivat ihan selvää kieltä, bibo 2...

Tästä onkin sitten rulla alakanut pyörimään ja lujaa eteenpäin, diagnoosin jälkeen ei puhettakaan töihin menosta.

Työterveydestä sairaslomaa 2 kuukautta, sitten ehkä puolikasta työpäivää, ja jos lääkitys ei toimi, niin tiedä sitten mitä, tai en jotenkin pääse enää työn sivuun kiinni, mitenkähän miun käy.

Olen valtion virassa.
Työni on erittäin stressaavaa, hektistä, vuorotytötä, jossa on ihmishengistä myös kyse.

Itse huomannut aikaisemmin jo työtehon laskua, ja ihmetellyt miksi ei asiat enää onnistu, miksi muisti temppuilee ja olin jotenkin hidas.

Välillä unohtui joku työtoiminto, että miten se piru vie nyt tehtiin...

Työpaikalla jaksoi joskus työkavereiden kanssa puhua, aina ei. Kotona oli aivan puhki..

Olen sinnitellyt vuosia työssäni, tai jos totta puhutaan niin 30 vuotta, ja ikääkin , seuraava mitä täytän on 54 vuotta.

Välillä on hyvä päivä, ja sitten todella huono päivä, mutta minulla on aina ollut tarve miellyttää ihmisiä, eli en ole kenellekään koskaan sanonut rumasti. Silloin kun en jaksa, niin eipä minua paljon ihmisten ilmoilla näe.

Hirveä huoli on päällä, että miten minun käy, jos en kykenekään tuohon puolikkaaseen työhön, koska työpaikalla tahti on jo niin kovaa, että ei meinaa terveetkään pysyä kelkassa.
Toki täysi palaaminen työelämään olisi toiveissa, mutta jotenkin minulla on paha fillis sen suhteen, että onko mahdollisuutta...juuri tuon työni vaativuuden takia, virheisiin ei ole varaa.

Semmoinen sivulause työpaikkalääkäriltä tuli jossain yhteydessä, että tässä tapauksessa ei uudelleenkoulutus tule kyseeseen.

Ikinä en ollut tämmöistä sairautta edes ajatellut, mutta yhtäkkiä se on minulla ja pelottaa aivan älyttömästi. Suhteeni ovat olleet hyvin pitkiä, ja ei niissä hirveätä draamaakaan ole ollut.

Raha-asiat on päin prinkkalaa, ja ulosottoon varmaankin menevät, koska palkkani putoaa, koska sairauspäiviä on jo kertynyt liikaa.
Velkaa on ja paljon, mutta se kai kuuluu tähän taudinkuvaan, että rahat menee ihan älyttömiin..minulla ei ole mennyt pelaamiseen, eikä juomiseen, mutta roinaa on.
Aina olen yrittänyt raha-asiani kuitenkin hoitaa, toisella kortilla maksettu toista, mutta kaikki lähtee , kun sairausajan palkka ei riitä.

Olenko sitten ulos-otossa loppuikäni, vai onko tuo sairaus, joka on juuri todettu, niin voisiko se auttaa velkajärjestelyä haettaessa..

Kuitenkin minua pelottaa nyt ja paljon....