Niin olen tässä yrittänyt parhaani mukaan yrittänyt elää lapsiperheen arkea jo toiseen kertaan elämässä.
Ja tämä on avannut kyllä silmiäni näkemään, että kovaa on elämä perheessä.
Omat lapsenlapseni lapseni eron jälkeen ovat olleet aina vanhemman työmatkojen aikana asumassa meillä. Toinen vanhempi kun näki parhaaksi liueta niin kauas, että ei juuri tarvitse huolta kantaa.
No lastenhan täytyisi koulussa oppia, jotenkin kyllä osoittaisin oikein sormellani sinne. Kun näen että lapsi ei edes vielä kolmannella luokalla taida ymmärtää, että täytyy oppia se mitä tunneilla tehdään. Kotitehtävät tehdään, mutta eipä opettaja näytä niitä katsovan tarkemmin. Eli 0opettajat eivät tunnu välittävän lainkaan lasten oppimisesta, pidetään vain tunnit, mutta opettajan vastuu lapsen oppimisesta täysin puuttuu.
Nämä lapset erosta huolimatta eivät nyt ihan kurjissa oloissa kasva, mutta vanhemman työ vie hänet monia kertoja vuodessa työmatkoille ja työpäivät ovat pitkiä, ei hän millään jaksa enää jatkuvasti olla katsomassa lastensa läksyjen perään, kyllä se opetus kuuluu koululle eikä kotiin. Opettajat nyt on turha nostaa mölyä, ette todella hoida tehtäväänne, muussa työssä se olisi potkut.
Tottahan ero näitäkin on koetellut ja koettelee, sen myönnän, yritän todella kaikkeni taatakseni heille turvaa ja aikuisen läsnäoloa.
Voisihan tuo toinen vanhempi vaikka Skypen kautta joka ilta käydä ainakin silloin lasten kanssa läksyjä läpi, kun toinen on työmatkalla. Tässä perheessä ensimmäinen lapsi ehti oppia lukemaan ja jotenkin laskemaan ennen eroa, mutta toinen ei ja hänelle nyt näyttää olevan hyvin vaikeaa päästä opiskelusta kiinni, muutoin on ihan kiltti lapsi, leikkii mieluiten.
Että se tuho näkyy kyllä varmasti monessa muussakin lapsessa, ja itse isovanhempana kärsin, kärsin todella.
Luusei lasten lähivanhempi ei ole, mutta joutuu elannon eteen tekemään paljon työtä ja toiseksi hän itse on opiskellut vaativan ammatin ja käyttänyt siihen parikymmentä vuotta elämästään ei ole järkevää jättää tätä kaikkea käyttämättä.
Joten talous ei niinkään purista, vaan aika on todella kortilla ja eroperheessä ei sitä toista ole arkea elämässä ja auttamassa. Ne uuskumppanit kun yleensä ovat niitä, jotka eivät perusta toisen lapsista tippaakaan, lisäävät vain lasten pahaa oloa.
Ymmärrän toki sen kumppanin tärkeyden nuorelle eronneelle, mutta tämä lasten tilanne todella laittaa miettimään, mitä voitaisiin tehdä lasten eteen, että heille taattaisiin mahdollisuus oppimiseen ja mahdollisimman tasapainoiseen elämään.
Samalla voin kertoa, että en ymmärrä ainaista isovanhemmista valittamista, sillä nytkin teen itse ainakin sen kaiken minkä voin. Enempää en enää jaksa, mutta huoli lapsestani ja lapsenlapsistani on suunnaton ja aito.
Ja tämä on avannut kyllä silmiäni näkemään, että kovaa on elämä perheessä.
Omat lapsenlapseni lapseni eron jälkeen ovat olleet aina vanhemman työmatkojen aikana asumassa meillä. Toinen vanhempi kun näki parhaaksi liueta niin kauas, että ei juuri tarvitse huolta kantaa.
No lastenhan täytyisi koulussa oppia, jotenkin kyllä osoittaisin oikein sormellani sinne. Kun näen että lapsi ei edes vielä kolmannella luokalla taida ymmärtää, että täytyy oppia se mitä tunneilla tehdään. Kotitehtävät tehdään, mutta eipä opettaja näytä niitä katsovan tarkemmin. Eli 0opettajat eivät tunnu välittävän lainkaan lasten oppimisesta, pidetään vain tunnit, mutta opettajan vastuu lapsen oppimisesta täysin puuttuu.
Nämä lapset erosta huolimatta eivät nyt ihan kurjissa oloissa kasva, mutta vanhemman työ vie hänet monia kertoja vuodessa työmatkoille ja työpäivät ovat pitkiä, ei hän millään jaksa enää jatkuvasti olla katsomassa lastensa läksyjen perään, kyllä se opetus kuuluu koululle eikä kotiin. Opettajat nyt on turha nostaa mölyä, ette todella hoida tehtäväänne, muussa työssä se olisi potkut.
Tottahan ero näitäkin on koetellut ja koettelee, sen myönnän, yritän todella kaikkeni taatakseni heille turvaa ja aikuisen läsnäoloa.
Voisihan tuo toinen vanhempi vaikka Skypen kautta joka ilta käydä ainakin silloin lasten kanssa läksyjä läpi, kun toinen on työmatkalla. Tässä perheessä ensimmäinen lapsi ehti oppia lukemaan ja jotenkin laskemaan ennen eroa, mutta toinen ei ja hänelle nyt näyttää olevan hyvin vaikeaa päästä opiskelusta kiinni, muutoin on ihan kiltti lapsi, leikkii mieluiten.
Että se tuho näkyy kyllä varmasti monessa muussakin lapsessa, ja itse isovanhempana kärsin, kärsin todella.
Luusei lasten lähivanhempi ei ole, mutta joutuu elannon eteen tekemään paljon työtä ja toiseksi hän itse on opiskellut vaativan ammatin ja käyttänyt siihen parikymmentä vuotta elämästään ei ole järkevää jättää tätä kaikkea käyttämättä.
Joten talous ei niinkään purista, vaan aika on todella kortilla ja eroperheessä ei sitä toista ole arkea elämässä ja auttamassa. Ne uuskumppanit kun yleensä ovat niitä, jotka eivät perusta toisen lapsista tippaakaan, lisäävät vain lasten pahaa oloa.
Ymmärrän toki sen kumppanin tärkeyden nuorelle eronneelle, mutta tämä lasten tilanne todella laittaa miettimään, mitä voitaisiin tehdä lasten eteen, että heille taattaisiin mahdollisuus oppimiseen ja mahdollisimman tasapainoiseen elämään.
Samalla voin kertoa, että en ymmärrä ainaista isovanhemmista valittamista, sillä nytkin teen itse ainakin sen kaiken minkä voin. Enempää en enää jaksa, mutta huoli lapsestani ja lapsenlapsistani on suunnaton ja aito.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.