Hallitusneuvottelujen pääanti on ollut kuin scifi-leffasta. Näillä SSS-miehillä ei ole mitään käsitystä työttömän ja köyhän kansanosan arjesta. Leikkaukset kohdentuivat juuri kulutukseen, aivan päinvastoin miten jo maalaisjärkikin sanoo. No, se on ollut esillä monella foorumilla, joten se siitä nyt.
Autojen romutuspalkkion lisääminen "kärkihankkeisiin" oli pohjanoteeraus tässä lama Suomessa. Kun ei vähävaraisella ole edes leipää syödäkseen, valtiovalta avittaa taas sitä muutaman prosentin yltiörikkaan shoppailua autokaupoissaan.
Ministeri Lindström aikoo kiristää työttömän arkea erilaisilla sanktioilla. Hän katsoo, että keppi puree nyt ja aina, tajuamatta perussyytä: Euroopan laajuista taantumaa ja työpaikkojen puutetta. Työtön on aina väärässä, oli sitten syy missä vain, mutta tämä herra ajaa esiin uutta vähättelyä, kiristystä, työttömän nolaamista ja uutta ahdinkoa.
Mikä Suomen hallitusta oikein vaivaa, kun eivät nuo ökyrikkaat tajua olennaista! Jokainen haluaa elää elämänsä onnellisena ja toteuttaa haaveitaan todeksi. Mutta kun ei ole työpaikkaa, ei työpalkkaa eikä sen johdosta juurikaan tulevaisuutta.
Räimiä ja soimia osaavat nuo ketkut!

Vastaukset 2
Vanhimmat
niin. sitä samaa kun 90 luvulla. 2000 luvulla. 2010 luvulla. aina pistetään joku totaali mulkku työministeriksi. koko rumba alkoi jo ahon hallituksessa kun se tantta silloin rupes ruoskimaan työttömiä. työtön on aina syyllinen sossubummi ja työnvieroksuja. muuten, linstrommin pihvipää muuten näyttääkin täys kokovartalokyrvältä. ei tartte miettiä kenen porukka sen sinne äänesti.
Niin. Maskit vaan vaihtuu, klovnit pysyvät höpölausunnoillaan.