SOTAKARKURIT ?

Maailmalta tulee yllin kyllin pakolaisia. Suomeenkin tulossa 40.000 ihmistä tämän vuoden aikana. Mikä neuvoksi? Syyria, Irak, ja pian Euroopan omia pakolaisia. Ukraina,Unkari. Mitä muuta?
Suomi on kusessa. Pian meidän on otettava kotiimme asumaan vähhintään yksi pakolain. Myt jo maksetaan 1,5 henkilön kustannukset per perhe. Mitä maailmalla tapahtuu? Eikö maailman valtiaat saa yhteistuumin tuollaista ISIS joukkoa tuhottua?
Meillä tapellaan puolueiden vallanpidosta, syytellään poliittisesta määräysvallan haltuunotosta. Kuitenkin suurin meitä uhkaava hätä on ulkopuolella rajojemme. Se uhka ei ole Iki-ihana Venäjä ja Putin. Se uhka on nämä nuoret maansa jättäneet paenneet. Mitä tekivät suomalaiset sodan kynnynyksellä. Yhtenä rintamana menivät vihollista vastaan. Mitä nämä nuoret aikuiset pakolaismiehet? Maksavat esim. 70.000€ että pääsevät sodan jaloista ja pettävät isanmaansa. Yksikin sanoi, että se oli halpa hinta hänen hengestään. Ei herran pieksut sentään. Suomessa oman maan petturit ammuttiin jo lähtökuoppiin. Ei siinä kerennyt mennä muualle yösijaa hakemaan. Kyllä minä ymmärrän, jos lasten ja naisten sekä vanhusten pitää hakea turvaa, mutta, -että terveiden nuorten miesten!!!!
Kertokaa te mielipiteenne. Omani on tässä.

Ei millään pahalla. Kunhan asiaa ajattelen nyt.
17112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei yksi pääsky jne. mutta jokunen päivä sitten eräs syyrialainen nuori heppu sanoi, että pakoon oli lähdettävä koska mutten olisi joutunut hallituksen armeijaan.

Äänestä

Suomalaiset sotilaskarkurit ammuttiin.

Nyt täällä hyysätään somali-karkulaisia.
HOOPOA.

Äänestä
  • Somaliassa on sisällissota. Sisällissodassa ei ole karkureita. Hoopo.

    Äänestä

  • Suomessakin oli sisällissota! Emme paenneet Somaliaan

    ja vaatineet sikäläisiltä hyysäämistä.

    Äänestä

  • AMERIKKAAN
    lähdettiin joukolla puuveittellä kultaa vuolemaan.
    Nykyiset somalit ja muut ovat kuin "kärpäspaska" Suomen
    pakolaisiin verrattuna. Jopa yli puolet pitäjien työikäisistä miehistä lähti NELJÄNNES MAAN VÄKILUVUISTA.
    Ruotsiin 600.ooo VIISKYMMENLUVULLA.
    - Lue enemmän niin luulet vähemmän.

    Äänestä

  • Vaan ei yksikään pakoloiseksi. Kaikki meni omalla työllään itsensä elättämään. Paitsi 60-luvulla alkoholistit Slussenille. Ja 40-luvulla Munsalan soutajat.
    Kävin minäkin 1969-1970 itseäni vajaan vuoden elättämässä naapurimaassa. Sikäläinen värväri hommasi töihin sinne. Sitten sain alani työtä täällä ja jäin tänne.

    Äänestä

Tuleehan noita ja paljon tuleekin. Kun tieto kapinasta Bashrad al Assadia vastaan alkoi, olin mielissäni.

Tuo pirun pitkä diktaattori oli toteuttanut diktatuuriaan isänsä tavoin ja toivoin äijälle kyytiä asemastaan.

Tavallinen kansa joutui, ainakin lopulta, kahden tulen väliin kun kapinalliset ja Syyrian armeija taistelivat.

Ahdinkoon joutuneet perheet tulevat pois sodan jaloista. Perheet lapsineen eivät ole karkureita vaan turvallisen arkielämän etsijöitä.

Jos isis-ihmisiä mukana tulee, niin "aamun koitosta, saunan takana nuo pitäisi ampua". Onko Suomessa vielä sopivia saunoja ja tappohenhkeä sekä vielä kuseskelevat tuomitsijoita.

Äänestä
  • Kanadan rajavartioasemaa näytettiin, kuinka siellä tulijat tutkittiin: taustat, onko rahaa niin paljon, että voi jäädä pariksi kuukaudeksi maahan, työtä ei saanut tehdä ellei ollut työlupaa, eikä opiskella.
    Huumeet myös tarkasti huumekoiran kanssa tutkittiin, kyllä huomasi, että siellä ei epämääräistä sakkia huolita.

    Äänestä

  • hgjf kirjoitti:

    Kanadan rajavartioasemaa näytettiin, kuinka siellä tulijat tutkittiin: taustat, onko rahaa niin paljon, että voi jäädä pariksi kuukaudeksi maahan, työtä ei saanut tehdä ellei ollut työlupaa, eikä opiskella.
    Huumeet myös tarkasti huumekoiran kanssa tutkittiin, kyllä huomasi, että siellä ei epämääräistä sakkia huolita.

    Samoin myöskin USA:ssa.

    Ei ne olleet pakolaisia.

    Äänestä

Mutta mistä tämä yht'äkkinen kymmeniin tuhansiin nouseva yht'aikainen liikkeellelähtö? Tosi on että matkoja myyvien bisnes on tuottanut niin hyvin, että mm. nettimainonta on näkyvää ja kattavaa, myös matkareittien suunnittelu vaatii paljon enemmän kuin pahaisen veneen Välimeren ylitykseen.

Äänestä
  • Vertailua eri maiden sosiaalihuollon rahasta käydään. Tv haastattelussa eräskin syyrialainen sanoi, että Unkari on paha, kun ei saa rahaa, Saksa maksaa parhaiten. Eikö henkensä edestä pakeneva ole kiitollinen kun saa alkuun pakolaisleirin suojan ja ruokaa. Tanska puolitti avustusrahan, virtaus sinne väheni huomattavasti.

    Äänestä

  • Maksaa kukin maa mitä maksaa. Mutta meillä suomessa ollaankin jo menty pitemmälle! (Heureka). Täällä haetaankin jo kummeja pakolaisille! Meidän pitäisi ottaa perheeseen jo pari pakolaista ja opettaa ne suomen tavoille. Siis meidän kansalaisten olisi "velvollisuus" opettaa pakolaiset suomeen pysyvästi asukeiksi.. Herra man deedus!! Mitä minä kenellekkään opetan suomessa. Ei. -Minä opetan, että suomalaiset ovat suomalaisia. Jee. Sitä minä opetan.. Tynkkyselle tätä filosofiaa taiten tarjoan...

    Äänestä

  • Perskuta rallaa ja riiimpiisin miehet.! Ei tätä maata ennen ole suohon laulettu, saatikka vedätetty. Ei hemmetti, nyt miehiset voimat estraatille ja toimiin. Nyt oma arvo ja valta esiin ennenkuin on liian myöhäistä. Paskat housuissakin voi toimia vaikkakin se on jo hankalaa. Nyt puhtain purjein yhtenä joukkona eespäin sorron yössä. Ei suomalainen raavas mies nöyrry aidan vihtdaksi. -Ei nöyrry ikinä...

    Äänestä

  • SOROS maksaa kansainvaelluksen. Itse on myöntänyt asian. Tarkoituksena hävittää kansallisvaltiot ja varsinkin valkoinen rotu. Lopullisena tarkoituksena uusi sionistinen maailmanjärjestys, jonka yhteiskuntamuodon kokeilulaboratorio Pohjois-Korea. Kokemukset osoittavat, että se toimii.

    Äänestä

Kyllä se vain on niin, että minä en ala kummiksi yhdellekään pakolaiselle. En ala. Olkoon minkälainen tilanne hyvänsä niin en ole pakolaisen kummi ikinä.Tämä tässä riittänee tällä kertaa.
Ei pakolaisen kummi.
Kiitos.

Äänestä

Elämä on kivaa suomessa. Hitto minäkin elän vapaasti eläkkeellä. Ei minua kukaan patista mihunkään. Liikun mitä haluan, teen mitä haluan. Olen oma itseni.
Olenko onnellinen? En ole. Olen koko ajan pienessä puutteessa . Ruokaan minulla ei tahdo riittää rahaa. En polta tupakkia, juon viinaa kyllä, mutta osaan elää ihmisiksi. Minä olen ollut työelämässä 15 vuotisesta lähtien. 23 vuotiaana alkoi vasta kerääntyä eläkekertymä. Sitä ennen tein työnantajalle paljon pimeetä töitä.
Pimeellä tein työtä myös kolmivuorotöissä. Siellä ansaitsin parhaiten. se oli kulta aikaa, mutta ei niin kultaista perhe-elämässä. Lapset olivat silloin pieniä ja unen tarve oli minulla suuri. Piti vain kestää. Oli pakko. Elämä vei eteenpäin. Koskaan en ole ollut työtön muuta kuin omasta tahdostani. (pidin lomaa). Nyt on jo työehtosopimukset ja niiden romuuttamisestakin käydään keskustelua.. Minä sanon, että ei hötkyillä. Tuunarit tekevät työtään ja suomineito voi hyvin. Pitää vain antaa mahdollisuus tekeville. Säännöt pitää olla selvät ja sopimuksien pitää. Sillä tavoin suomi nousuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

j.s.46 kirjoitti:

Maailmalta tulee yllin kyllin pakolaisia. Suomeenkin tulossa 40.000 ihmistä tämän vuoden aikana. Mikä neuvoksi? Syyria, Irak, ja pian Euroopan omia pakolaisia. Ukraina,Unkari. Mitä muuta?
Suomi on kusessa. Pian meidän on otettava kotiimme asumaan vähhintään yksi pakolain. Myt jo maksetaan 1,5 henkilön kustannukset per perhe. Mitä maailmalla tapahtuu? Eikö maailman valtiaat saa yhteistuumin tuollaista ISIS joukkoa tuhottua?
Meillä tapellaan puolueiden vallanpidosta, syytellään poliittisesta määräysvallan haltuunotosta. Kuitenkin suurin meitä uhkaava hätä on ulkopuolella rajojemme. Se uhka ei ole Iki-ihana Venäjä ja Putin. Se uhka on nämä nuoret maansa jättäneet paenneet. Mitä tekivät suomalaiset sodan kynnynyksellä. Yhtenä rintamana menivät vihollista vastaan. Mitä nämä nuoret aikuiset pakolaismiehet? Maksavat esim. 70.000€ että pääsevät sodan jaloista ja pettävät isanmaansa. Yksikin sanoi, että se oli halpa hinta hänen hengestään. Ei herran pieksut sentään. Suomessa oman maan petturit ammuttiin jo lähtökuoppiin. Ei siinä kerennyt mennä muualle yösijaa hakemaan. Kyllä minä ymmärrän, jos lasten ja naisten sekä vanhusten pitää hakea turvaa, mutta, -että terveiden nuorten miesten!!!!
Kertokaa te mielipiteenne. Omani on tässä.

Ei millään pahalla. Kunhan asiaa ajattelen nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu