Närästystäkö

Kysyn nyt täältäkin. Ollaan käyty kahdella lääkärillä ja haluan vain varmistella diagnoosia. Lääkärit ovat varmoja, että koiraa närästää. Oli iso leikkaus kuukausi sitten ja vahvat ab sekä kipulääkekuurit. Meni viikolla tosi kipeäksi, ei pystynyt kävelemään ja vatsaan koski ilmeisesti jonka takia mentiin päivystykseen. Vatsasta otettiin rtg kuvat ja verikokeet. Kaikki ok. Vatsansuojalääkettä ja kipupiikit saatiin ja kotiin itkemään. Seuraavana päivänä mentiin toiselle lääkärille joka rauhoitti väsyneen potilaan, että suolisto voisi levätä. Lääkekuuri on kuulema polttanut elimistöä jonka takia kipuilee. Oireet alkoi lattian ja tassujen nuolemisella, röyhtäilyllä, lisääntyneellä juomisella ja suun mussutuksella. Nyt ei syö, välillä juo ja välillä tuntuu ettei pysty vaikka haluaisikin. Äsken yritti haukkua, mutta tuli vain kimeää haukuntaa vaikka normaalisti matala ääni. Kuuluuko nämä oireet närästykseen?
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikähän lie tilanne kun viestistäsi on jo aikaa. Vastaan kuitenkin.
Jätit kertomatta, mikä leikkaus koirallesi tehtiin, avattiinko vatsa? Mietin vain, onko leikkauksessa voinut mennä jotain pieleen. Toisaalta jos jotain olisi kovin pahasti pielessä, niin luulisi että koira voisi jo paljon huonommin tässä vaiheessa.
Sanoit käyneesi kahden eläinlääkärin luona. Se voiko heidän sanaansa luottaa, riippuu useasta asiasta. Ovatko samassa firmassa töissä?(Itse pyytäisin vielä toisesta paikasta riippumattoman mielipiteen). Kuinka kokeneita ovat, ovatko tehneet paljon leikkauksia, ovatko olleet kauan alalla? Asutko kaupungissa vai maaseudulla, eli hoitavatko lääkärit enimmäkseen koiria vai hoitavatko myös esim. hevosia,nautoja(silloin voi olla vähemmän kokemusta koirista). Kaikki edellämainitut vaikuttavat annettuun arvioon.
Nuoleminen, röyhtäily, mussutus kuulostavat kyllä närästysoireilta tai ainakin siltä, että ongelma olisi vatsassa. Ja tietysti lääkekuurit varsinkin herkkävatsaisella saattavat ärsyttää. Noin kova kipuilu tuntuu kuitenkin vähän kummalliselta.
Voisiko olla vatsahaava (kipulääkkeistä johtuen)? Tai jotain aivan muuta.
Kipu on saatava loppumaan, kysy niin monta kertaa ja niin monelta lääkäriltä kuin tarvitsee.
Toivottavasti asia on jo hoidossa ja koiran vointi parempi.

Äänestä

Hei
Epäilen että koirallani on närästystä, nykyään saa ruokaa kolmesti
Päivässä, näin oireet pysyy suht hyvin pois, oireina
Maiskutus ja tyhjän vatsan oksentelu, joskus jättää aamuruuan
syömättä ja silloin oireita tulee, nyt kuitenkin kaksi kertaa
on tapahtunut niin, että on jättänyt aamulla syömättä
Ja sitten on oksentanut "kellertävää" niin siinä onkin
ollut verta mukana, ikäänkuin pieniä verihippuja
Ja kun katsoo läheltä niin näyttää sellaisilta hyytyneiltä verihipuilta.
2 kertaa käynyt näin ja välissä n. Kuukausi. Koira on
kokoajan ollut reipas, syönyt normaalisti, uloste normaalia
Mistäköhän voisi olla kyse?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Damach kirjoitti:

Kysyn nyt täältäkin. Ollaan käyty kahdella lääkärillä ja haluan vain varmistella diagnoosia. Lääkärit ovat varmoja, että koiraa närästää. Oli iso leikkaus kuukausi sitten ja vahvat ab sekä kipulääkekuurit. Meni viikolla tosi kipeäksi, ei pystynyt kävelemään ja vatsaan koski ilmeisesti jonka takia mentiin päivystykseen. Vatsasta otettiin rtg kuvat ja verikokeet. Kaikki ok. Vatsansuojalääkettä ja kipupiikit saatiin ja kotiin itkemään. Seuraavana päivänä mentiin toiselle lääkärille joka rauhoitti väsyneen potilaan, että suolisto voisi levätä. Lääkekuuri on kuulema polttanut elimistöä jonka takia kipuilee. Oireet alkoi lattian ja tassujen nuolemisella, röyhtäilyllä, lisääntyneellä juomisella ja suun mussutuksella. Nyt ei syö, välillä juo ja välillä tuntuu ettei pysty vaikka haluaisikin. Äsken yritti haukkua, mutta tuli vain kimeää haukuntaa vaikka normaalisti matala ääni. Kuuluuko nämä oireet närästykseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu