Mun tarina

paskaihminen kirjoitti:

Ajattelin kertoa mun tarinan... Eli kaikki alko siis siitä kun synnyin, 2003. Synnyin maailmaan jossa vanhenpani ja sukulaiseni luultavasti rakastivat minua. Kun aloin kasvaa koululaiseksi minusta muuttui erinlainen ja masentunut ihminen. Huomasin tämän kaiken viidennellä luokalla. 1 ja 2 luokat minua kiusattiin ja syrjittiin. Väkivaltaa ei ollut mutta sanoja oli. Opettaja aina väitti että minä olin mukana kiusaamisessa, mutta en todellakaan ollut. Välillä itsekkin saatoin sanoa pari sanaa kiusaajilleni. En uskaltanut puhua kellekkään tästä, enkä halunnut. En tosin vieläkään halua.. 1 ja 2 luokalla mulla oli yks ainut kaveri, joka loppujen lopuksi siirtyi pois päin minusta, ei hän ikinä uskaltanut puolustaa tai sanoa mitään. Onneksi hän ei ole kääntynyt minua vastaan, mutta emme ole kummemmissakaan väleissä. 3 vaihdoin koulua, ja samalla perhettä, sijaisperheeseen. Olin ollut aijemmin lastenkodissa äidin sairastelun vuoksi. Sijaisperheessä oltua huomasin että koulussa ei mennyt hyvin, joten kaikki suru ja viha kohtasi kotonakin. Toisaalta kotona mulla ei ollut vanhempien kanssa sanaharkkaa, mutta olin todella yksinäinen, mulla ei oo ollu tähän astikaan paljoa kavereita. 3 luokalla musta tuli tosi erinlainen, olin ehkä jopa vähän villi ja outo. Puhuin pojista ja seurustelusta. Myöhemmin 4 luokalla, aloin puhumaan siitä enemmän ja enemmän, ja aloitin seurustelemaan. Kun kaikki saivat kuulla siitä, niin alkoi tietenkin paskamyrsky. Erosimme ja palasimme ja taas erosimme ja palasimme, lopuksi erosimme ja ero johti isoon riitaan. Niin että vanhemmat ja koulu puuttuivat jo siihen.. 4 luokalla mulla ei ollut yhtään kaveria paitsi 1 nyt mulla ei ole sitäkään. Päädyn aina riitoihin, oli kuka ihminen tahansa. 4 luokalla olin ihastunut poikiin jo paljon, joten vietin välitunnit jalkapalloa pelaillessa, jonka jälkeen tytöt eivät enään kysyneet minua. Tutuistun naapureihin, ja yksi naapureista oli samassa koulussa kuin minä, mutta oli kuudennella luokalla. Ajattelin että hänestä voisi tulla uusi ja paras kaveri. Mutta ei, pikkuhiljaa hän alkoi puhua kaikkea selkäni takana ja kertoa mulle kauhutarinoita jotka olivat mukamas totta. Loppujen lopuksi enään kukaan koulussa ei ollut mun kaveri, naapurini lähdettyä yläasteelle. Lopulta vaihdoin vielä koulua vitosella, ja muutin mummilleni ja koin sen olevan hyvä asia. Mutta ei, se ei parantunut siitä ollenkaan. Olen edelleen kaksimielinen villi ja pojista kiinnostunut. Luokaltani sain taas uuden parhaan ystävän , mutta nyt viimeisen kevään aikana hänkin on alkanut jättää minua, hän keksii että äitinsä soitti, kun hänen pitäisi alkaa mua. Lopulta saankin tietää että hän oli vain mennyt toisen kaverinsa luokse. Empä taida olla enään kenenkaa kaa väleissä, paitsi yhden tosi hyvän ystävän kanssa, toivon ettei meidän välit rikkoutuis ikinä. No onhan mulla vielä 3 semi hyvää kaveria, jotka sillon tällön saattavat seuraani kestää. Kaikki tuntemani pojat pitävät mua erityisen outona. Oon villi ja silleen, musta tuntuu että en halua enään elää. En kestä enään sitä kuinka koulussa oon niin erinalinen että mua luullaan joksikin oudoksi hulluksi, kaikki luulee että mä haastaan riitaa tahalleen. Kaikki valittaa mulle, mä en vaan jaksa enään. Ajattelin vaan yks päivä että pystyisin elää koulun kanssa jos kotona menisi hyvin, mutta ei. Ei sielläkään, mulle huudetaan joka suunnasta. Omista rahoistani päätetään, vaikka mun kuuluis ite päättää mihin sijotan mun rahat. Pienestä asiasta mulle huudetaan, mun elämä on yhtä paskaa, ei oo ketään kelle puhua, paitsi menin puhumaan kerran mummulleni, ja murehdimme keskellä yötä niitä asioita mitä lapsuudessani (nuorempana) oli tapahtunut, ja miten oisin voinut kestää ne kaikki hetket, en ole tosin kertonut vielä hänelle kouluasioista ja päätin että pysyn hiljaa, sillä kaikki mitä viimeksi sanoin johti juoruamiseen joka taas johti luottamuksen hävittämiseen. En voi puhua millekkään tuntemattomalle ja kaverille, koska kavereita ei ole, semmosia joihin voisin 100% luottaa, paitsi ehkä 1 . Mutta musta tuntuu että en halua näin isoa taakkaa mitä mulle on tapahtunut ( joo mulle on tapahtunut PALJON muutakin ku noi koulu jutut) kertoa kaverilleni. Toivon useesti että kuolisin tai saisin elää normaalia elämää ja saisin rakastavan normaalin perheen,mutta onhan niitä pari hyvää hetkiä joidenkin sukulaisteni kanssa ollut, mutta kaikkien isoimmat ongelmat löytyvät koulusta ja netistä. Olin kerran jopa niin tyhmä että mua huiputettiin laittamaan kuvia tisseistä yms. joten saatoin ehkäpä laittaa, ja kohta koko koulu nauroi.. en koe olevani tervetullut maailmaan, jossa mua ei hyväksytä semmosena mitä mä oikeesti oon. haluun ystävän joka hyväksyy ja tykkää musta semmosena mitä oon. En oikeesti enään tiiä mitä tehä... Musta on kauheen noloja kuvia netissä ja kaikkee, youtubevideoitaki oli... En oikeesti kestä ku mut lisätään wappiryhmään johon lisätään mun nolovideot ja kuvat ja aletaan haukkumaan sen jälkeen ku on esitetty olevansa uusi ystävä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä