Koirapuiston idiootit

Giantmalamute

Olin kaverini luona kylässä koirieni kanssa. Kaverini kertoi kuinka heidän koirapuistossa käy rotikka joka käy kaikkien uroskoirien päälle ja omistaja tietää sen hyvin. Tulee koirapuistoon vaikka joku sanoisi että odottaa hetken tullaan pois. On tehnyt monta reikää useaan koiraan eikä ole suostunut maksumieheksi kun koirapuistoon tuodaan koirat kuulemma omalla vastuulla eikä oma koira ole kuulemma agressiivinen. Joskus jopa naureskelee kun syntyy tappelu, ja kommentoi vaan ettei taida sun koira pärjätä.

Päätimme jättää kaverini lapukan kotiin ja otimme minun huskyn ja malamuutin mukaan. Oltiin koirapuistossa, kaverini oli kiertelemässä malamuutin kanssa, olin portin vieressä huskyn kanssa kun tämä tatuointeja täynnä oleva kusipää munanjatkeensa kanssa saai. Sanoin että odottaa ulkopuolella tullaan pois, ettei tuu tappelua. Sieltähän se mitään sanomatta rynni portista sisään ja päästi rotikkansa irti. Rotikka kävi suoraan huskyn päälle, malamuutti kuuli äänen juoksi mettästä täydellä vauhdilla rotikkaa päin jonka jälkeen antoi rotikalle selkäsaunan. Rotikka alistui inisten, tää kusipää rupesi möykkään et mun koira on täys hullu, jos sen koiralle jotain on tullut niin mä maksan yms. Kerroin sille et tiedän kyllä et sen Rotikka on muita purrut ja monta kertaa. Jätkä meni hiljaseks eikä ruvennut väittään vastaan. Sanoin et jos se Rotikka vielä puree muita koiria ja kuulen niin Turun käymään uudestaan siellä puistossa. Kaveri on sanonut ettei kyseistä rotikkaa ole näkynyt enää vuoteen koirapuistossa.

6

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9010

      Ja polliisillehan tietysti on tehty ilmoitukset asiasta kuten fiksut ihniset tekee? Vai hoidetaanko asia ihan keskustelupalstojen välityksellä?

      • ex-puistoilija

        Poliisia ei kiinnosta koirapuisto rähinät! Niillä ei resurssit riitä selvittään noita jupakoita. Koirapuisto on valitettavasti paikka jossa ollaan/mennään omalla vastuulla. Koirapuistosäännöt on vain sääntöjä ei lakipykäliä, toki niitä on hyvä noudattaa.
        Juuri sentakia kun poliisia ei kiinnosta siksi siellä monet agressiivisetkin koirat ja vatipää omistajat käy kun sitä touhua ei kukaan valvo. Sit on eriasia jos tuo olis tapahtunu esim remmilenkillä sit voi tehä rikosilmotuksen.
        Olen itekki käyny yhden täysmulkun takia poliisiasemalla joka koirapuistossa terrorisoi muita aina, mutta poliisi sanoi mulle kylmästi (vaikka mulla oli jopa todistaja ja verinen koira mukana) että he ei tutki koirapuisto keissejä, sinne mennään omalla vastuulla...


      • tuleene

        Itse asiassa tiedän monta tapausta joissa poliisi on tullut paikalle ja aggressiivisen koiran omistaja päässyt maksumieheksi saanut poliiseilta porttikiellon koirapuistoon


    • 6467

      Siinä vaiheessa kun voidaan näyttää toteen että omistaja on tietoinen koiransa vaarallisuudesta tai voidaan näyttää toteen että koira on toistuvasti hyökkinyt muiden päälle niin poliisia täytyy kiinnostaa . Se on siinä tapauksessa jo tuottamuksellista vahingontekoa ja ei ole mitään väliä vaikka ollaan koirapuistossa .

    • pimujaiina

      Toi on totta että poliisi ei reagoi koirapuisto riitoihin. Katoin joku aika sitten youtubesta videon jossa oli tullut jotain kärhämää puistossa ja nainen soitti poliisille. Siinäkin poliisi oli sanonut että koittakaa keskenänne sopia riitanne asianosaisten kesken että poliisi ei kyllä ole tulossa sinne. Ja minusta tosiaan poliisilla on tärkeämpääkin tekemistä ns oikeita töitä esim ottaa kiinni raiskaajat ja ryöstäjät ym muut pahikset. Toki älkää ymmärtäkö väärin, itse toivoisin että myös koira-asiat otettasiin tosissaan :( Itse käyn vain tyhjässä puistossa tai tutussa seurassa, koska ikinä et tiedä mitä on vastassa :(

    • 17171717

      Turussa Lausteella amstaffi tappoi toisen suurehkon koiran. Oli päässyt vapaaksi. Nyt ulkoilee kuitenkin vapaana Lausteen koirapuistossa - kummallista, on aggressiivinen uroksia kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8546
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4748
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4421
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      46
      2623
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      99
      1500
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1306
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1256
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1162
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1160
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1100
    Aihe