Haluan löytää toisen perheen vanhemmat/sukulaiset

etsiväää

Olisi mukava tavata samaan sijaisperheeseen sijoitettujen lasten vanhemmat. Olisi hyvä tietää, ovatko he olleet tyytyväisiä paikkaan, esimerkiksi sijaisperheen tapaan ohjata lasten kouluvalintoja. Ja tapaan tukea koulunkäynnissä ja opiskelussa.

Sijaishuollon laadun tarkkailuun voisi kehittää sijoitettujen lasten vanhempien ja sukulaisten yhteen saattamisen. Olisi mukava kuulla, mitä toiset vanhemmat / sukulaiset ajattelevat. Onko samoja ajatuksia.

16

232

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhteyttä

      Mitenkähän löytyisivät. lapset on sijoitettu toisesta maakunnasta, eivätkä ilmeisesti kovinkaan paljoa pidä yhteyttä sukuunsa. Olisi kuitenkin hyvä kuulla, mitä mieltä sukulaiset ovat sijaisperheestä. Onko muilla tällaisia kokemuksia?

      • paikem

        Samaa mieltä.Hyvä olisi.Sosiaalitoimi ja lastensuojelu kuitenkin haluaa toimia periaatteella hajoita ja hallitse.ja sukulaiset jäävät lapsille väkisinkin etäisiksi itselleenkin kun lastensuojelu tekee heistä väkisin sosiaaliorpoja kalliilla rahalla.

      • Ja_sitten_asiaan

        Jos ne sukulaiset olisivat toimintakykyisiä ja asiallisesti toimivia, he luultavasti saisivat lapset itselleen! Valitettavan usein niin ei taida olla. Luulisi tämän palstan vakituisten jankuttajien myös olevan perillä käsitteestä TIETOSUOJA? Mahdatteko käsittää sen syitä?

      • jataaskohöpäjät
        Ja_sitten_asiaan kirjoitti:

        Jankuti jankuti ammattikasvattaja...

        Edes vähän lastensuojelua tunteva tietää, että teinejä sijoitetaan kaikenlaisista perheistä. Millä oikeudella ja tietämyksellä sinä leimaat kaikki huostaanotettujen lasten vanhemmat toimintakyvyttömäksi ja asiattomiksi? Sitä kun ei tee edes sosiaalityöntekijät.

        Sinä palstan yksi ahkerimmista jankuttajista et tunnu myöskään tajuavan, että tietosuoja ei koske vanhempia. Vanhemmat saavat keskenään puhua ihan mitä vaan, jos sattuvat tapaamaan.

      • Ja_sitten_asiaan

        Teinejä sijoitetaan perheistä, jotka tarvitsevat apua. On ilmiselvää, että jos sukulaisista ym. olisi heidät koteihinsa ottamaan. niin kävisi.

        Tietosuoja koskee MUITA kuin niitä keskenään keskustelevia vanhempia. Sen vuoksi tieto ei viranomaisilta ja sijaisperheiltä kulje. Et taida oikein olla perillä asioista?

      • jahastaasjankutit

        Teinejä ei sijoiteta sukulaisille, koska sukulaisetkin ovat vain tavallisia ihmisiä. Teinejä sijoitetaan perhekoteihin ja laitoksiin heidän omien hölmöilyjensä takia. Teini-ikäistä ei sijoitettaisi edes sinulle. Teini-ikäisen ollessa kyseessä sukulaisselvitystä ei yleensä edes tehdä (vaikka lain mukaan pitäisi)

        Kyllä minä tasan tarkkaan tiedän tietosuojan koskevan viranomaisia. Mikään ei estä vanhempia tutustumasta ja puhumasta lastensa asioista. Millähän perusteella väität etten tiedä asioista mitään, kun selkeästi tiedän enemmän kuin sinä? Sinä lähinnä esiinnyt asiantuntijana.

      • Ja_sitten_asiaan

        Missä kohti olen väittänyt olevani jonkin lajin asiantuntija? Vanhemmat saavat myös totta kai keskustella keskenään vaikka vuoden putkeen, mutta he eivät missään vaiheessa itsekseen opi toisiaan tuntemaan, jos heidän henkilöllisyyttään ei kukaan levittele! Vaikea ymmärtää?

      • eipälöydysultaasiaa

        Onko sinusta hieman vaikea ymmärtää, että tutustumisen voi hoitaa myös lasten kautta... Pidätkö yleensäkin toisia ihmisiä tyhminä? Ei kovin hyvä asenne opettajalle.

      • lastensuojelussaKärsivä
        paikem kirjoitti:

        Samaa mieltä.Hyvä olisi.Sosiaalitoimi ja lastensuojelu kuitenkin haluaa toimia periaatteella hajoita ja hallitse.ja sukulaiset jäävät lapsille väkisinkin etäisiksi itselleenkin kun lastensuojelu tekee heistä väkisin sosiaaliorpoja kalliilla rahalla.

        Vieraannuttamista vastaan tulisi työskennellä ja kovasti. Valitettavasti käsite on tuntematon lastensuojelussa vielä. kaiken lisäksi kaupunkiemme johtajatkaan eivät tätä ole ottaneet huomioon sosiaali- ja terveysvaliokunnissaan. Kyse ei ole lastensuojelusta, vaan miten sen toimintaa tutkitaan, valvotaan ja johdetaan. Kun aluehallintovirasto ottaa vastaan näitä kanteluita vieraannuttavasta toiminnasta joka on lastensuojelulain vastaista, kykenee aluehallintovirasto mandaatissaan vain huomauttamaan ja ohjeistamaan, sillä ei ole kuitenkaan johtamiseen oikeutta. Kun kantelut ovat sosiaali- ja terveysvirastolle vain vessapaperia, ei muutosta ole tiedossa. Sosiaali- ja terveysvirastojen lakiasianyksikköhän hakee aina ensisijaisesti viranomaisen etua, vaikka lakiasiantuntija havaitsisikin laittoman toiminnan. Näin on ollut aina ja muutosta asiaan ei tehty 1.4.15 voimaan tulleeseen uuteen sosiaalityötä velvoittavaan lakiin. Kaupunkiemme johtajathan ovat tästäkin tietoisia, mutta mitäänhän ei tule tapahtumaan tämän asian eteen.

    • lastensuojelussaKärsivä

      Tämä on todella hyvä idea. Tee tästä näkemyksestäsi Lokakuun liitteeseen tiedote sähköpostilla ja kysy, kiinnostaisiko heitä tehdä asiasta artikkeli, tutkimus tai jotain muuta asian eteen.

      Toivon, että onnistut tuossa. Oletko lapsiesi vastuusosiaalityöntekijältä kysynyt, voisiko hän järjestää yhteydenoton kyselyn näiden muiden lasten vanhemmille näiden lasten vastuusosiaalityöntekijän kautta. Tietohan varmasti on saatavilla lastensuojeluviranomaisilla ja voisihan sitä kysyä myös näiltä sijaisvanhemmiltakin, kiinnostaisiko heitä välittää viesti näille toisten lasten vanhemmille halustanne tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Voit perustella pyyntösi myös vertaistuella ja mukavana ideariihenä lasten asioissa, varsinkin, kun lapset saattavat kotiutua ja tahtoa tämän jälkeen tavata sijaisperheessä asuneisiin muihin lapsiin.

      Pelkät kouluvalinnat ja niiden arvostelu ei ole olennaista, sillä monet koulut tulee lapsille valituksi ihan kunnan toimesta. Mutta esim. näkemykset siitä, saavatko lapset kehitystarpeisiinsa ja kehitystehtäviinsä yksilöidysti huomioitua kasvatusta, jossa he tulevat yksilöinä ryhmässä huomioiduksi ja kuulluksi, on ihan hyvä keskustelun aihe. hankaliin tilanteisiin voi saada hyviä neuvoja, jotka ovat ongelmakeskeisen ajattelun sijaan ratkaisukeskeisiä ja voimannuttavia.

      • Ja_sitten_asiaan

        Kummasti se on aina olennaista nostaa esiin tuo Lokakuun liike... Epätoivoista mainostamista tälläkin palstalla, jossa keskustelijoita taitaa olla alle viisi.

      • suomessasananvapaus
        Ja_sitten_asiaan kirjoitti:

        Kummasti se on aina olennaista nostaa esiin tuo Lokakuun liike... Epätoivoista mainostamista tälläkin palstalla, jossa keskustelijoita taitaa olla alle viisi.

        Miksi asia vaivaa sinua noin kovasti?

      • Ja_sitten_asiaan

        Miksi sinua vaivaa se, jos jotakin sanon?

        Entä oletko tutustunut Suomi24:n sääntöihin, joissa mainostaminen kielletään? Onko sinulla yhä edelleenkin vaikeuksia ymmärtää selviä asioita?

      • ettaidaollahyväopettaja
        Ja_sitten_asiaan kirjoitti:

        Miksi sinua vaivaa se, jos jotakin sanon?

        Entä oletko tutustunut Suomi24:n sääntöihin, joissa mainostaminen kielletään? Onko sinulla yhä edelleenkin vaikeuksia ymmärtää selviä asioita?

        Onko sinulla ollut kauankin hankaluuksia käytöstapojen suhteen?

        Kovin luulet kaiken olevan mainostusta....

      • Ja_sitten_asiaan
        ettaidaollahyväopettaja kirjoitti:

        Onko sinulla ollut kauankin hankaluuksia käytöstapojen suhteen?

        Kovin luulet kaiken olevan mainostusta....

        Mikä ihmeen opettaja? Onko täällä paikalla vain sekaisin olevia ihmisiä jotka ovat luoneet itse keksimiään uhkakuvia ja olettavat jokaisen vähänkin toisin ajattelevan olevan aina yksi ja sama ihminen?

        Keskity huolehtimaan omista teksteistäsi. Kirjoitan tänne jos minulla asiaa on ja et voi sille mitään ellet satu kuulumaan tämän typerän palstan ylläpitäjiin. Kuulutko? Jos et, kokeile keskittyä vaihteeksi asiaan.

      • eipäsullaolesitäasiaa

        Onko sulla siis joku asia? Eihän noissa sun kirjoituksissa ole päätä, eikä häntää.

        "Mikä ihmeen opettaja? Onko täällä paikalla vain sekaisin olevia ihmisiä jotka ovat luoneet itse keksimiään uhkakuvia ja olettavat jokaisen vähänkin toisin ajattelevan olevan aina yksi ja sama ihminen?"

        Sinä väitit minun olevan lokakuun liikkeen kirjoittaja, vaikken ole, joten...

        "Keskity huolehtimaan omista teksteistäsi. Kirjoitan tänne jos minulla asiaa on ja et voi sille mitään ellet satu kuulumaan tämän typerän palstan ylläpitäjiin. Kuulutko? Jos et, kokeile keskittyä vaihteeksi asiaan."

        Sinä kirjoitat...Entäs sitten? En minä sinun kirjoittamisiasi halua rajoittaa. Minä vastaan miellelläni sinun kirjoituksiisi. Tämähän on keskutelupalsta. Ja minähän keskityn asiaan. Elikkä tämä on keskustelupalsta, ja minä keskustelen sinun kanssasi. Et voi sille mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      831
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      765
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      681
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      531
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      182
      513
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe