Yleensä vanhemmat puolustavat ja tukevat lapsia sekä auttavat näitä tekemään hyviä ratkaisuja.
SIJOITETTUJA LAPSIA EI PUOLUSTA KUKAAN. EIVÄT OMAT VANHEMMAT, EIVÄT SIJAISVANHEMMAT, EIVÄT EDUNVALVOJAT - EI KUKAAN.
Omista tulee insinöörejä, mutta mitä tulee sijoitetuista, kun edes heidän peruskoulustaan ei välitetä. Yks hailee. Kunhan omille ja sijaisperheen suosikeille järjestetään.
Vaikuttaa siltä, että yhden perheen lapsia puolustetaan ja heitä hyysätään muita enemmän. Muista viis! sama, vaikka olisi huippulahjakas, ei muuta syrjään kaikesta.
SYRJÄYTETÄÄN. SYRJÄYTETÄÄN.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu. Tehdään niin. Syrjäytetään vaan. Yksikin sijaisperhe otti omien tyttäriensä kanssa saman ikäiset lapset, jotta voi nähdä MITEN HITON ERINOMAISIA OMAT OVATKAAN.
Omia tuettiin ja sijoitettuja painettiin ja haukuttiin.
Onneksi en ole sun lapsen sijaisvanhempi, mahtaa olla heillä rankkaa. Juuri tästä syystä en lähde sijaisvanhemmaksi vaikka aihe kiinnostaakin, kaiken muun kestäisin, mutta en sekopäistä mustasukkaista biovanhempaa siihen häiriköimään sen jälkeen, kun on ensin oman lapsensa elämän pilannut...
ensin vieraannuttaessa lapset isästään jauhaessaan paskaa lapsen olosuhteista, toiveista ja lausunnoista asua isällään..