Terveyskeskus Nastola

Sairaanhoito

Vuonna 2010 ja 2012 sattui terveysasemalla tapaukset joita poliisi ei ole suostunut monesta pyynnöstä huolimatta tutkimaan. Kyseessä selvät rikostapaukset. Lääkärit Tarja Parkkonen ja Minna Moilanen toimivat silloin lääkäreinä. Mennäämpä tarkemmin tapahtumiin. Minut haettiin kotontani Lankatie 3 Nastola aiheetta Terveysasemalle. Mukana kummallakin kerralla poliisit ja ambulansi. Ei mitään syytä asialle eli täysin laiton haltuunotto. Vietiin väkipakolla. 2010 tapahtumasta ei löydy edes Parkkosen tutkimuspaperia. Ei hän mitään tutkimusta edes tehnyt. Kävi toimenpidehuoneessa katsomassa onko oikea henkilö. Sanaakaan ei vaihdettu. Kuljetettiin sen jälkeen PHKS 27 päivän ajaksi. Kaikki ilman terveydellistä tai laillista syytä. Poliisimiehet olivat terveysasemalla mukana. Samoin paikalla oli sairaanhoitaja. Ainoastaan verikoe otettiin. Toinen samanlainen tapaus 2012 Minna Moilanen. Häneltä löytyy sairaskertomuksista tekstiä. Terveelle kaverille laittanut M1 lähetteen. Suorastaan kerjäsi minun Lahteen lähtöä. Tutkittaisi ja pääsisin heti pois. Erehdyin lähtemään ja se maksoi minulle 26 pv vapautta. Poliiseista jotka silloin ilmestyivät ovelleni. Toinen oli selvästi humalassa. Virkapuvut molemmilla. Aito poliisi autokin näytti olevan. Pihalla tuli kuitenkin kiire muihin tehtäviin. Väitän, ettei ainakaan humalassa ollut "poliisi" ollut aito sellainen. Kysyin poliisin henkilökorttia nähtäväksi. Minulle ei tarvi näyttää selaista. Tehtävänkin keskeyttivät Lankatien 3 pihaan. Ilmoitin aikanaan lääkäreille asian korjaamisesta mutta heillä ei ollut siihen halua. Asiasta tiedoitin myös ylilääkäri Petteri Jyrkistä. Pitkään pyydettiin vain valittamaan sinne ja tänne. Kaikki sai alkunsa ilmeisesti kun rupesin ihmettelemään talossa tapahtuvia Habita-Kulhua myyntejä. Niissä vaikutti olevan epäseviä asioita. Tähän asiaan liittyy paljon muutakin rikollista. Poliisi ei halua ruveta suorittamaan esitutkintaa vaikka asiasta selvät näytöt. Kyseessä Komisario Ville Hahl ja Outi Pennanen. Asiasta tehty useita kanteluita OKV, Oikeusministeri ja Eduskunnan Oikeusasiamies. Kaikilta tullut lähinnä naurettavia vastauksia. Enää käymättä asian johdosta Eduskunta. Jos asioita ei ruveta lainmukaan tutkimaan on sitten kyseltävä Eduskunnasta omia oikeuksia. Mainittakoon eräs tärkeä asia liityen asioihin. Useat naapurit ovat entisessä ja nykyisessä asunnossa tarkoituksella tuottaneet rankkaa häiriötä asuntooni. Tämä alkoi tapahtumien alkuvaiheessa ja on jatkuvaa myös Niinitiellä. Asiat eivät ole lain mukaan menneet vanhoiksi. Jatkuva häirintä tappo uhkauksineen mikä varmasti liittyy koko asiaan pitää huolen ettei pääse asiat vanhenemaan. Viimeinen poliisin hölmöys oli asikakirjan väärennös. Minun rikoilmoitusta muutettiin aivan toiseen muotoon. Asialla Raimo Blumen Lahti. Katsellaan miten jutussa käy.

2

2476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TPjaMM

      Psykoosit tulilla, ei muuta kuin uudelleen hoitoon.

    • Anonyymi

      Asiaton, vanha

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe