JUUSO SEPPÄLÄ KOK:N PAKOLAISPOLITIIKAN IRVIKUVA

Heinolan kaupunginvaltuuston nuori ja erityisen kokematon puheenjohtaja on häpeäksi Kokoomukselle, jonka ministerit
ovat tehneet inhimillistä pakolaispolitiikkaa maan hallituksessa.
Seppälä kuuluu Kokoomuksen nuorten äärioikeistolaiseen remmiin.
Häpeäksi Heinolalle. No minkäs poika geeneilleen voi. Muistella
voidaan Edesmenneen " juntan" päämiehen Vippe Seppälän toimia
Vuosikymmeniä sitten. " jäljet pelottavat"! Heinolan kokoomukselle,
Vaihtakaa poika pois, ei ole hyväksi kenellekään että hän on näkyvällä paikalla.
10108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi siirtolaiset ja pakolaiset sotketaan Suomeenkin tulijoiden kohdalla sekaisin?
Juuso ei mainita pakolaisia ollenkaan.
Kyseessä on "turvapaikkahakija" eli ilman lupaa omin päin maahan saapunut siirtolainen.

Käsitykseni, pakolaisstatusta myönnetään YK:n ylläpitämissä pakolaisleireissä.
Ja sieltä pakolaisia siirretään hallitusti vastaanottomaihin. Suomi ottaa vastaan säännöllisesti sovitun määrän mukaan.

Pakolainen EI mene koko Euroopan läpi Suomeen asti, pakolainen jää ensimmäiseen turvalliseen paikkaan mikä tulee vastaan. Pakolaisella ei ole varaa maksaa tuhansia euroja matkasta, pakolaisella on kaikki jo mennyt tai ei ole mitään ollutkaan. Sota-alueella ei kukaan osta toisen taloja, koska se voi olla hajonnut hetkessä, siis miten toiset ovat myyneet talonsa maksaakseen matkansa? Näistä ihmisistä Juuso ei puhu mitään.

Tässä on pieni esimerkki http://www.global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=288512&utm_campaign=kehitysverkot&utm_medium=email&utm_source=kehitys.verkot40/2013
Shatilan pakolaisleirillä äärimmäisissä olosuhteissa asuu Syyrian pakolaiset ja nimenomaan sinnepäin pitäisi ohjata apua.
Ihmettelen vielä, että vuosi sitten Romanian kerjäläiset olivat suuren pahoittelun aiheena, vaikka heidänkin tavoite oli samaa: "parempi elämä rikkaassa Suomessa".
http://yle.fi/uutiset/romanikerjalainen_rodica_alkaa_kieltako_kerjaamista/7194732

Ja taloudesta.
Käsitänkö väärin, että pakolaisen ylläpidosta kunta saa jonkun verran apua, mutta turvapaikanhakijoista taakka on kunnan hartioilla.
Heinolassa on 40 miljoonan koulukorjausurakka.
Heinolassa on kallis virkakone.
Valtuutetut ottavat nyt lisää liksaa.
Kestääkö köyhän Heinolan asukkaan kukkaro lisää menoja?
Tästä on kysymys.
Jos kukkaromme kestää, niin lopetetaan itkemistä vanhusten niukkaan palvelun johdosta, koulukuljetusten perään ja koulun 40 oppilaan luokan suuruudesta.

Turvapaikanhakijoista päätä huimaavia kustannuksia
http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2015/07/27/Turvapaikanhakijoista päätä huimaavia kustannuksia/2015319348362/69

Äänestä

Juuso oli täysi floppivalinta kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. :((

Äänestä
  • Hyvä että edes joku jarruttelee humaanien idioottien touhuja.

    Äänestä

Maahanmuuttovirastosta kerrotaan, että yhden ihmisen vuorokausi vastaanottokeskuksessa maksaa valtiolle 40 euroa. Summa pitää sisällään kaikki vastaanottokeskuspalvelut.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuinka-paljon-mikakin-kustantaa-turvapaikanhakijan-kustannus-alhainen-vankiin-verrattuna/5274100
Lapset, vanhemmat ja yksinasuvat aikuiset saavat kuussa myös eri verran rahaa.
Jos Heinola ottaa esimerkiksi 200 turvapaikanhakijaa, niin yritetään laskea kuukauden vastaanottokeskuksen minimikulut:
Kuukausi: 40 € x 30 pv x 200 = 240.000 €
Vuosi: 240.000 x 12 = 2 880.000 €
Se on tietenkin minimikustannus.
Kestämmekö?
Ajattelen, että aiheesta pitäisi järjestä info, eli kertoa ihmisille julkisesti ja rehellisesti asioita niin kuin se on.
Valehtelu ja väristely vain synnyttävät tarpeettomia huhuja ja arveluttaa kuntalaisia. Sensurointi, leimaaminen ja kielto pahentavat tilannetta lisää.
Myös vaikeista asioista pitää puhua.

Äänestä
  • Noitten vertailukohteitten valossa tuo 40€/vrk on täyttä paskaa,
    joitain olennaisia kulueriä on "unohtunut" kertomatta.

    Äänestä

  • Totta, migri valehtelee, vääristelee asioita ja muutenkin niilä on
    pallo hukassa, sikäli kun niillä on koskaan palloa olutkaan.

    Vastaanottokeskuksen infotilaisuus Evitskog 25.8.2015
    https://www.youtube.com/watch?v=GO7OoAhmOhM

    Äänestä

Eikös Juuso silmät auennut viikon Peinen ystävyyskaupunkimatkalla
tyttöystävän kanssa, miten pakolaispolitiikkaa hoidetaan. Matkan
maksoi Heinolan veronmaksajat. Siinä sitä on varsinainen verovarojen
säästäjä, tyypillinen Seppälä.

Äänestä

Eiköhän tässä ole kyseessä ihan vaan se Kokoomuksen arkkivaiva, eli pidättelykyvyn pettäminen. Nuorilta pettää useammin kuin vanhoilta ja ilmoille lipsahtaa se, mitä ajattelee.

Äänestä

"ilmoille lipsahtaa se, mitä ajattelee" = rehellinen = kannanotto = itsenäinen ajattelu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhamies_Taipaleesta kirjoitti:

Heinolan kaupunginvaltuuston nuori ja erityisen kokematon puheenjohtaja on häpeäksi Kokoomukselle, jonka ministerit
ovat tehneet inhimillistä pakolaispolitiikkaa maan hallituksessa.
Seppälä kuuluu Kokoomuksen nuorten äärioikeistolaiseen remmiin.
Häpeäksi Heinolalle. No minkäs poika geeneilleen voi. Muistella
voidaan Edesmenneen " juntan" päämiehen Vippe Seppälän toimia
Vuosikymmeniä sitten. " jäljet pelottavat"! Heinolan kokoomukselle,
Vaihtakaa poika pois, ei ole hyväksi kenellekään että hän on näkyvällä paikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu