KKO: Talokaupan voi purkaa kosteusvaurion takia

Korkein oikeus linjasi: Omakotitalon ostaja voi purkaa kaupan kosteusvaurion takia

Omakotitalon ostaja voitti asunnon kosteusvaurioihin liittyvän kiistan korkeimmassa oikeudessa (KKO) maanantaina. KKO linjasi ennakkopäätöksessään sitä, millaisessa tilanteessa ostaja voi purkaa kaupan yllättävien kosteusvaurioiden perusteella ja saada siten rahat takaisin myyjältä.

"Korkein oikeus katsoo, että lähtökohtaisesti purkamisen edellytyksenä voidaan pitää sitä, ettei kauppaa olisi edes alennettuun hintaan lainkaan syntynyt, jos virhe olisi ollut ostajan tiedossa", KKO toteaa tuomiossaan.
....
....
Suomen omakotiliiton jäseniä neuvova ja avustava asianajaja Harri Kontturi kertoo, että asunnon ostajan ja myyjän väliset riidat ovat nykyisin yleisiä.

"Uskon, että korkeimman oikeuden ratkaisu lisää jonkin verran vaatimuksia kaupan purkamisesta", Kontturi sanoo.

Hänen mukaansa tähän asti purkuvaatimusten yhteydessä on kiinnitetty eniten huomiota siihen, kuinka suuret korjauskustannukset ovat suhteessa kauppahintaan. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun myötä myös muut asiat saavat aiempaa enemmän painoarvoa, Kontturi arvioi.

"Tällaiset kaupat ovat yleensä elämän ja kuoleman kysymyksiä molemmille osapuolille. Kun ongelmat paljastuvat, se on aluksi katastrofi sekä ostajalle että myyjälle. Lopuksi se on katastrofi sille, jonka syliin kustannukset tulevat", Kontturi sanoo.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1441590968544?ref=hs-art-luetuimmat-2
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaupat.purkuun kirjoitti:

Korkein oikeus linjasi: Omakotitalon ostaja voi purkaa kaupan kosteusvaurion takia

Omakotitalon ostaja voitti asunnon kosteusvaurioihin liittyvän kiistan korkeimmassa oikeudessa (KKO) maanantaina. KKO linjasi ennakkopäätöksessään sitä, millaisessa tilanteessa ostaja voi purkaa kaupan yllättävien kosteusvaurioiden perusteella ja saada siten rahat takaisin myyjältä.

"Korkein oikeus katsoo, että lähtökohtaisesti purkamisen edellytyksenä voidaan pitää sitä, ettei kauppaa olisi edes alennettuun hintaan lainkaan syntynyt, jos virhe olisi ollut ostajan tiedossa", KKO toteaa tuomiossaan.
....
....
Suomen omakotiliiton jäseniä neuvova ja avustava asianajaja Harri Kontturi kertoo, että asunnon ostajan ja myyjän väliset riidat ovat nykyisin yleisiä.

"Uskon, että korkeimman oikeuden ratkaisu lisää jonkin verran vaatimuksia kaupan purkamisesta", Kontturi sanoo.

Hänen mukaansa tähän asti purkuvaatimusten yhteydessä on kiinnitetty eniten huomiota siihen, kuinka suuret korjauskustannukset ovat suhteessa kauppahintaan. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun myötä myös muut asiat saavat aiempaa enemmän painoarvoa, Kontturi arvioi.

"Tällaiset kaupat ovat yleensä elämän ja kuoleman kysymyksiä molemmille osapuolille. Kun ongelmat paljastuvat, se on aluksi katastrofi sekä ostajalle että myyjälle. Lopuksi se on katastrofi sille, jonka syliin kustannukset tulevat", Kontturi sanoo.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1441590968544?ref=hs-art-luetuimmat-2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu