Pakolaislapsen kuva sai ihmiset tuntemaan, ei ajattelemaan
Tiistai 08.09.2015
Lauri Karppi kysyy, pitäisikö huonon maahanmuuton vaaroistakin herätellä lähikuvilla.
Viime päivinä on tiedotusvälineissä ja somessa jaettu innokkaasti kuvaa hukkuneesta lapsesta. 3-vuotias Aylan hukkui 5-vuotiaan veljensä ja äitinsä kanssa, isä selvisi hengissä. Perhe oli paennut aiemmin sotaa Turkkiin, mutta kolmen vuoden päästä alkoi parempi elintaso houkuttaa ja he halusivat Kreikkaan Schengen -rajan sisälle ja perheen isä halusi hammaslääkäriin.
Ruumiin kuvien jakamisen puolesta on eri kolumnistien kesken ollut hellyttävä yksimielisyys: ”Hyvä” tarkoitus pyhittää keinot. Mikä se tarkoitus sitten on, on jäänyt epäselväksi.
On olemassa kaksi keinoa lopettaa nämä hukkumiset. Toinen on se, että poistetaan kaikki rajat, kulkekoot ihmiset niin kuin tykkäävät. Toinen on se, että palautetaan rajavalvonta ja tehdään selväksi, että on turha yrittää kepulikonstein sisään, koska siten ei tule turvapaikkaa varmasti saamaan.
Australia on ottanut jälkimmäisen keinon käyttöön, ja lopettanut hukkumiset. Kahdesti. Ensin hukkumiset lopetettiin hetkeksi, sitten viherpunaisten vaatimuksesta politiikkaa muutettiin, ja hukkumiset saivat jatkua. Sen jälkeen järki palasi peliin ja hukkumiset lopetettiin uudestaan. Tämä on siis se ainut toimivaksi todettu menetelmä.
Ensiksi mainitun keinon ongelma olisi tulijoiden määrä. Pelkästään Syyriassa on 12 miljoonaa pakolaista. Emme ratkaise mitään siirtämällä heitä kaikkia Eurooppaan. Voimme toki saada huononnettua oloja täällä merkittävästi. Nyt jo pitää karsia kouluista, kirjastoista ynnä muista perusasioista.
Taloudellisten vaikutusten sijaan tärkeämpiä ovat sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutukset. Esimerkiksi Ruotsi, joka on kohta vastaanottanut miljoona pakolaista, on nykyään maailman ykkönen raiskaustilastossa. YK:n tilastojen mukaan 58,9 raiskausta per 100 000 ihmistä, kun eri maiden keskiarvo on 10,5. Suomessakin tietyt maahanmuuttajaryhmät esiintyvät raiskaustilastoissa yli kymmenkertaisesti määräänsä nähden.
Luulen, että useimmat kuvan jakajat ovat nimenomaan tämän ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, että kaikilla pitäisi olla oikeus päästä Suomen sosiaaliturvan huomaan. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että hukkumiset pitää lopettaa, mutta keinoista ei silti keskustella. Kunhan kauhistellaan.
Haluaisin kysyä tahoilta, jotka Aylanin ruumiin kuvaa ovat jakaneet, olisiko heistä asiallista, että jaetaan karuja kuvia myös silloin, kun on heidän omista tarkoitusperistään vastakkaiset päämäärät? Pitäisikö esimerkiksi huonon maahanmuuton vaaroista herätellä näyttämällä lähikuvia vaikkapa Ikeassa murhatuista? Ei pitäisi, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. Aivan kuin ei pitäisi hukkuneen pojan kuvaakaan jakaa kuten eräskin vaasalainen meppi sillä mehustelee. Jotain rajaa.
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/pakolaislapsen-kuva-sai-ihmiset-tuntemaan-ei-ajattelemaan-1.1902725

Vastaukset 28
Vanhimmat
Karpilta mahtava kirjoitus. Hukkumiset loppuisivat heti kun tehtäisiin Australiat.
Suvakit tappavat ihmisiä.
Jep, australiassa osataan, tämä mies puhuu myös asiasta. YOUTUBE: JARI LEINO SHOW.
Eipä tuohon mitään lisättävää ole.
Kylmäsydämisen tunnevammaisen ihmisen textiä. Ymmärrys on alle kouluikäisen luokkaa.
Saudeissa on 100 000 ilmastoitua telttaa tyhjänä. Sinne mahtuu 3 miljoonaa pakolaista. Töitäkin olisi tarjolla.On pakko olla joku syy että tullaan Eurooppaan.
Taas täyttä paskapuhetta. Huhhuh.
Tuossa on kuvia siitä tyhjästä teltta kaupungista. Kaikkea muuta löytyi paitsi ei hammaslääkäriä. Jos et itse sellaista löydä turha väittää toisen kirjoittavan paskapuhetta
https://www.facebook.com/politikonline.dk?fref=photo&__mref=message_bubble
joopajoo....usko sä mitä uskot, mut älä vaadi muita olemaan yhtä typeriä sun kaa....
Heh, tästä hörhöstä tulee mieleen se South Parkin jakso jossa hahmon perseessä kasvoi lähetin ja tämä hoki en usko, en usko....
..katsot teeveen piirrettyjä siis...se kertookin ajattelun kapasiteettisi aika paljastavasti...
Snobi?
Ilmankos mielipiteesi, kirjoitustaitosi ja se ettet ymmärrä lukemaasi tuntuvat niin tunkkaiselta, todellisesta elämästä vieraantuneelta.
-erilaisen näköisiä ihmisiä sorsivan ei kannattaisi puhua "todellisesta elämästä" yhtään mitään...
Vieläkö joku kaipaa lisätodisteita siitä että mokuttajat eivät elä todellisuudessa?
Ootkos sellanen mokuttajakin?
Onko tää kukkia näin sekaisin?
Katsoisit säkin. Oppisit ainakin ymmärtämään lukemaasi.
Kieltämättä South Parkin vitsit olisivat tuollaiselle keharille liian vaikeita.....
..palomuuri petti, serveri kaatui, ja evästeetkin sekos..koneet savuaa, naurattaa niin pirusti.....asennevammainen textaa ymmärtämisestä!...ei oo totta!...
Enemmän mokuttajakeharit aiheuttaa myötähäpeää kuin naurattaa.
On niitäkin kuvia kun pakoloiset hakkaavat bussikuskin ja matkustajat ja ryöstävät matkatavarat, ja ottavat bussin omaan käyttöönsä.
Vaan nämä kuvat katoavat jonnekin..?
..valehtelija...
Mua kiinnosta. Laita vaan linkkejä kuviin.
Ei kannata piitata näistä maahanmuutto hörhöistä. Ainakin tuo tapaus tuntuu olevan aika sekaisin.
Tässähän on kyse eräänlaisesta uskonnollisesta harhasta.
Sama kuin keskustelisit ufo-uskovaisen tai Jehovan todistajan kanssa.
Ei ole todistusaineistoa joka kumoaisi uskovan harhan
Oikea termi ns. Mokutukselle on maahanmuutto-uskovaisuus ja mokuttaja on maahanmuuttouskovainen. Voi myös hihhuli. Maahanmuuttohihhuli.
Kyllä sieltä telttakylästä löytyy hammaslääkäri, muut lääkärit ja sairaanhoitajat, sitten kun sinne tulee ihmisiä. Telttakylä ei ole kylä vaan kaupunki katuineen ja telttanumeroineen. Teltat on tarkoitettu pyhiinvaeltajille.
Eli suurimman osan ajasta, kuten nyt, ne ovat tyhjillään.
Meillähän on ihan oma järisyttävän säälittävä pakolaislapsi mediassa: 17-vuotias Fahad Firas, joka antoi Suomeen tulleille sotalapsille kasvot! Toivottavasti tämä kovia kokenut lapsonen pääsee Sipilän hostelliin.
Hukkuneen pojan isä oli ihmisalakuljettaja. Vittumainen juttu suvaitsevaistolle, joka on tanssinut ruumiin ympärillä.
http://www.smh.com.au/world/migrant-crisis/aylan-kurdis-father-is-a-people-smuggler-woman-claims-20150911-gjkt2m.html
Kuinkas ollakaan, ei tapauksesta ole tämän jälkeen kuultu mitään....
2015:
http://i.imgur.com/o4NcIMR.gif
ja sama
1993:
http://i43.tinypic.com/ideoet.gif