Meganen salaisuudet 1, 2 ja 3

Kolmasrellu

Olen ajanut kolmisen vuotta 08- mallisella automaatti Breakilla. Isompia vikoja ei ole ilmennyt tänä vuonna, joten niitä ei tunnetusti pitäisi edes ajatella, etteivät herää eloon...
Mutta sitten näitä hermoa jäytäviä pikkuvikoja. Toissa viikolla jäin oven ulkopuolelle, kun keskuslukitus päätti loksahtaa päälle ja käynnistyskortti oli tietysti auton sisällä.
Onneksi olin kotona ja varakortti apuna. Vaihdoin paristot kortteihin, mutta ovet menevät edelleen itsestään lukkoon pari minuuttia auton sammuttamisen jälkeen. Mistähän tämmöinen voisi johtua?
Pian tämän jälkeen huomasin, että oikean puoleinen etusivuikkuna ei aukea kummankaan puolen napista. Kaikki muuta ikkunat toimivat. Voisivatko viat liittyä toisiinsa?
Sulakkeet olivat kunnossa.
Ja vielä. Toissa kesänä auto kutsuttiin merkkikorjaamolle takaluukun "tuulenohjaimen säätöön". No, sieltä olikin tippunut vettä pesussa, joten kyseessä lienee ollut tyyppivika. Ohjaimen asentoa säädettiin liimatuilla muovipaloila ja ongelma poistui.
Myöhemmin kesällä tuulilasin alareunasta alkoi kuulua outua narinaa ja kitinää. Sen lähdettä etsiessäni huomasin lasin reunan ja kojetaulun etureunan välissä mustia ja rumannäköisiä pehmomuovipaloja, jotka ilmeisesti hankasivat muoviin tai lasiin. Ovat ne olleet siinä aina, vai asennetttinko ne kenties tuulenohjainkorjauksen yhteydessä, vaikka asiasta ei mainittu? Nykyään ne kitisevät vain silloin tällöin ja herkimmin kylmässä autossa.
Onko "kohtalotovereilla" vastaavia kokemuksia?

8

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MinäJaMorrison-

      Tosi vähällä oletkin päässyt.Jatkossa kannattaa varautua useisiin tuhansien eurojen remontteihin!

      • ei.rellussa.ole.kalliita

        No Relluissa nyt ei pahemmin niitä "useiden tuhansien eurojen remontteja" olekaan, vaan lähinnä noita pikkuvikoja ja alustan osien kulumisia. Nyky-Relluissa ei noitakaan ongelmia. Toista se on esim. "laadukkaalla" Toyotalla, joissa kannentiivisteen kärähtäminen aiheuttaa yli kymppitonnin remontin, kun kantta ei saa enää kiinni lohkoon, kun menee lohkosta kierteet. Ei sitten muuta kuin uusi ja yhtä kehno moottori tilalle.


      • 4tl

        Relluun sortuneen luuserin epätoivoista tilitystä.


      • 16tl
        4tl kirjoitti:

        Relluun sortuneen luuserin epätoivoista tilitystä.

        Kummasti se vain renu sinussakin herättää kateutta, luuseri, kun vartavasten pitää tulla palstalle renun ja rohkeuden puutetta valittamaan.


      • Hondisti

        Relluhan on kuin huora, antaa hyvät kyydit, mutta muuten sillä ei tee mitään!!


    • Relluteiruostu

      Mä oon ajanu -07 Breakilla myös. Loistavasti on toiminut. On joutunut vaihtaan öljyjä ja jakohihnan pumppuineen kun vaihtoaika tuli vastaan. Tosi paha homma!
      Sitte meni alatukivarren kumipusla kerran, eikö ole todella paha homma. Tietenkään tollasta ongelmaa ei noin uudessa autossa saisi tulla vastaan!!!!

    • konjakrenu

      Kehu kehu ja vetoakselin nivelen kumit on pysyny paikoillaan?

    • Relluteiruostu

      Jep. Siel ne on niinku pitää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2927
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1647
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1216
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1171
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1107
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1032
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe