X ja Y ovat naimisissa. Y ostaa kiinteistön, jonka lainat hoidetaan yhdessä. Y:llä 3 lasta aiemmasta liitosta ja X:llä ja Y:llä 1 yhteinen lapsi. Kiinteistön lainat maksetaan. Tulee avioero, jonka jälkeen ositus jää tekemättä kun pariskunta jää yhteen asumaan. Ei ole avioehtoa eikä muuta mainittavaa omaisuuttakaan ole. X kuolee 10 vuotta eron voimaanastumisen jälkeen. Miten ositus tehdään ja perintö jaetaan?
Perinnön jakautuminen
Mmmmm161
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ositusperuste on syntynyt, kun avioerohakemus on toimitettu käräjäoikeuteen. Ositettavaksi tulevat tuon ajankohdan mukaiset varat ja velat, kiinteistö kuitenkin arvostettuna osituskohdan mukaiseen arvoon.
Kun puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen, osituksen lopputulokseen ei vaikuta se, miten kiinteistön hankkimiseksi otettua velkaa on ennen ositusperusteen syntymistä maksettu. Y varakkaampana antaa omaisuudestaan tasinkoa X:n perilliselle niin paljon, että puntit netto-omaisuuksien osalta ovat tasan.
X:n osituksessa määrittyvä jäämistö lankeaa perintönä hänen lapselleen. Y:n perinnön aikanaan jakavat hänen 4 lastaan.