Onko Islanti taas kallis?

JoonasPoonas2

Mitä katsoin hamaan tulevaisuuteen ensikeväälle viikon matkaa jos kolmisen vuotta sitten sain tonnilla suorat lennot ja edullisenhotellihuoneen kahdelle niin nyt tarjon?ta alkoi 1600€! Vai olenko liian ajoissa? Tuolloin kolmisen vuotta sitten Islanti ei ollut mielestäni maineensa veroinen eli kallis vaan mm. autonvuokraus oli todella edullista alle 30€/vrk.

6

619

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfwerfw

      Islanti on taas ihan järjettömän kallis. Olin kans kolmisen vuotta sitten siellä ja ihan kohtuuhinnalla vietti 2 viikkoa kierrellen.
      Nyt ei viitsi maksaa maltaita edes pitkästä viikonlopusta.

    • tasokas1

      Islannin 10 päivän road trip lentoineen, auton vuokrineen, majoituksineen, ruokineen kaikkineen maksoi hyvinkin 2000-3000 e viime toukokuussa. Kallein hotelli maksoi melkein 300 e/yö mutta muuten n. 100 e. En laskenut euron päälle sillä kun on Islannin kaltaisessa paikassa ei pihistely saa olla lähtökohta. Hyvän pitääkin maksaa. Piristävää Islannissa olikin reppumatkaajaryysyläisten puute.

    • eiolekallista

      Ei lainkaan kallista matkailu Islantiin, lennot suhteellisen halpoja ja majoitustakin löytyy kohtuudella entisessä jenkkien tukikohdassa. Kahden hengen reissu maksaa n. 1300€ ja sillä saa aika ylellisen matkan.
      Autoakaan ei välttämättä tarvitse edes vuokrata, ellei lähde oikein suuremmin kiertelemään. Ilmaiset bussit ajaa, jos vaan kulkee niillä. Hinnat kaupoissa suurin piirtein meikäläistä tasoa.
      Reppureissaajia on, mutta ei ehkä niitä ihan perinteisiä, siksi niitä ei moni eroita. Sopii reppureissaajalle tosi hyvin kohteeksi.
      Valasretkiä järjestävät monet yrittäjät.
      http://aijaa.com/08mAAJ

      • eiolekallista

        ...jatkoa vielä. Varmaan olet liian aikaisessa ensi kevään matkan suhteen. Me on hankittu aina näitä lentolippuja ym. matkaan liittyviä asioita 2-3kk ennen matkaa ja aina on löytynyt edulliset lennot ja majoitukset.

        http://aijaa.com/fJlg3v


    • Tapiri

      Kyllä Islanti on nyt kallis maa. Pienellä budjetilla ravintolassa ei syödä eikä kahvia juoda. Alkoholikin reilusti kalliimpaa kuin Suomessa.
      Mutta kaunis on maa.

    • Islannissapoikkeava

      Ostin Icelandairin menopaluuliput New Yorkiin. Menomatkalla 2 yötä Reykjavikissä. Lentojen hinta vain 410 euroa.
      Hotelli Reykjavikin keskustassa City Center 210 e/2 yötä.
      Ei paha. Lennot siis huhtikuussa 2019.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      1004
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      52
      743
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      49
      636
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      544
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      45
      535
    17. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      528
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe