Incap on parantanut tulostaan, tehnyt muutoksia toimintaansa ja painopisteisiinsä ja saanut aikaan käänteen parempaan. Etenkin Intiassa liiketoiminta tuntuu kasvavan. Incapilla on hedelmällistä yhteistyötä monien muiden firmojen kanssa Intiassa ja merkittävät tilaukset sekä sopimukset ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana. Uutta pääomaa ja potkua toimintaan on haettu osakeannilla. Osakkeen kurssi on jo noussut vahvasti, mutta loppuvuoden ja koko vuoden lupaavat tulokset ovat vielä tulematta uunista ulos. Kuinka paljon osakkeella on vielä varaa nousta, ottaen huomioon, että vahvaa nousua ja lupaavia odotuksia on jo hinnoiteltu valmiiksi kurssiin ja osake kivunnut ylöspäin? Tuskin tuolta loppuvuonna mitään todellista jättiyllätystä ylöspäin tulee, mutta pieneen kurssinousuun riittänee positiivisen vireen jatkuminenkin? Mahtaako 2016 nousu riippua jo siitä, saadaanko hieman suurempaa liikevoittoa aikaiseksi vai tyydytäänkö silloinkin pieniin parannuksiin? Floppaako osake pian takaisin vuoden alun lukemiin, kun huomataan, että tulos kohenikin vain hetken aikaa? Ehkä maltillisella summalla mukaan tässä syksyn hiljalleen alkaessa.
Incap, käänteen kestävyys?
10
631
Vastaukset
- InCap
Uusien sopimuksien lisääntyessä ja vanhojen asiakkaitten tilausten säilyessä on selvää että liikevoitto tulee kasvamaan taas todella paljon. Marraskuussa tulee jytky tuloksen suhteen ja 2016 kasvu jatkuu.
Incapilla on positiivisten asioiden kierre päällä, uudet asiakkaat tuovat tulosta ja tulos tuo varmuutta bisnekseen joka tuo taas lisää asiakkaita.
Ja kurssi reagoi voimakkaasti ylöspäin. - Sitaattia
Tämä puhukoon puolestaan:
"Tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 63 prosenttia 8,2 miljoonaan euroon ja liiketulos nousi selvästi voitolliseksi. Koko vuoden liikevaihdon ja liiketuloksen Incap odottaa paranevan selvästi viime vuodesta."
Ps. toimitusjohtaja Vuori on osaava kaveri - MadeinIndia
Mikäli Incap mielii senttiosakkeesta noin euron osakkeeksi, mitä vaaditaan?
- Euroliikaa
Vahvaa tulosta ja liikevoiton tuntuvaa kasvua. Realisti odottaisi korkeintaan n. 0,25-0,50 euron hintaa osakkeelle tämän vuoden loppuun mennessä. Vuosi 2016 on sitten toinen juttu, jos ja kun kasvu jatkuu samaan malliin.
- Eteenpäinn
Taas näkymiä vahvistavia uutisia:
Incap alkaa valmistaa Comsel Systemsille muun muassa viestintämoduuleja, joita käytetään datan keräämiseen ja valvomiseen energiatoimialalla.
Incap myös kokoaa laitteet ja toimittaa ne suoraan Comsel Systemin asiakkaille.
Laitteilla kerätään, analysoidaan ja siirretään tietoa energian kulutuksesta reaaliaikaisesti. Tämän ansiosta energiaa voidaan tuottaa, jakaa ja käyttää aiempaa tarkemmin. - Sitaattia2
"Keskittyminen elektroniikkaliiketoimintaan on tuonut toivotun tehokkuusparannuksen sekä myynnissä että toimitusprosessissa ja mahdollistanut uuden toimintamallin käyttöönoton, jonka vakiinnuttamisessa organisaatiomme on onnistunut kiitettävästi. Sekä liikevaihtomme että kannattavuutemme ovat parantuneet merkittävästi.
Myyntitoimintamme ja sitä kautta tilauskantamme ovat kehittyneet hyvin, ja sen perusteella voimme ennakoida kuluvalle vuodelle aiemmin arvioitua parempaa tulosta. Onnistunut osakeanti sekä parantunut kannattavuus turvaavat rahoituksen riittävyyden liiketoiminnan kasvaessa.
Olen tyytyväinen suoritukseemme vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja luottavainen yhtiön kehittymiseen ja mahdollisuuksiin pitkällä tähtäimellä." - Goldencap
Olisiko Incapista jopa maksamaan osinkoa parin vuoden kuluttua? Käytetäänkö kaikki ylimääräinen lisäinvestointeihin, jos hyvä vire jatkuu?
- OsinkO-OttO
"Olisiko Incapista jopa maksamaan osinkoa parin vuoden kuluttua? Käytetäänkö kaikki ylimääräinen lisäinvestointeihin, jos hyvä vire jatkuu?"
Vai osinkoa.
Tällä firmalla ei ole mitään omaa tuotetta vaan se valmistaa alihankintana komponentteja. Velkaa sillä myös on 12milj. mutta kertyneitä voittovaroja sillä taas ei ole. Tai no jos kaikki lasketaan eli myös miinukset niin sitten niitä löytyy eli 35miljoonaa miinuksella eli siinä meillä on varsinainen osinkokone.
Gearing 524
Omavaraisuusaste 9.9
Siitä sitten vaan niitä osinkoja makselemaan. Viimeksi Incappi maksoi osinkoa vuonna 2002.
- Calgary88
Osinkoa tai ei, niin marraskuun vahva osari lähestyy viikko viikolta. Nyt ehtii vielä ostamaan edullisemmin.
- heteka
Suomi nousuun 2016
1.Työjärjestys jousto Ammattiliitot(ATK:N taipua kehittää liittoa, taantua putoaminen)
2.Digitaaliteknologi kehitys
3.Yhdysvallat Taloudellinen kasvu kannustaa Suomen taloutta nousu on reipas.
4.Eurooppa/ rauha.
5.Suomi matkailukohde maana.
6.PK-Teollisuus
7.Ilmaston korjaavat tuotteet vientiin.
8.MAMU palauttaminen,sunnitellaan
vientituote kevyt puutalo,kontti kuljetus
Pilottihanke vastaanottokeskus suunnitelmia,tarpeita varten
9.Puukauppa Venäjä-Karjala 8 hankkeelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6762552Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311276- 1091168
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121105- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104925Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e239877Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101873Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64751