Mielipiteitä kyseisestä autosta? Pärjääkö liikenteen tahdissa? Kuinka ilmastointi sopii noin pieneen autoon, vaikuttaako paljon tehoihin? Tyyppiviat?
Ford Ka
ostoslistalla
72315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Auto on fantastinen ajaa! Tuollaiset 100 hv lisää, niin en muulla ajaisikaan. Pärjää yllättävän hyvin liikenteen mukana, jopa tahtoo mennä ylinopeuden puolelle koko ajan ajo-ominaisuuksien vuoksi. Ilmastrointi sopii hyvin, vie tietenkin tehoa pienestä koneesta, mutta kumpaa haluaa: hiki päässä ja menoa vai rauhallisempaa kyytiä ja miellyttävän viileää? Siis kompuran tuntee auton vedossa, etenkin kiihdytyksessä.
Tyyppivikoja en ole havainnut, perheessä on toinen KA menossa ja vanhempanikin innostuivat moiseen ja ovat jo kaksi vuotta KA-ahaillet ilman mitään erikoista.
Meillä on (siis vaimolla) Ford Ka, jolla on nyt ajettu kolme vuotta. Muutamia vikoja on jo ollut matkan varrella. Autolla ajetaan pääasiassa kaupungissa. Ensikatsastuksen ravistuskokeessa pakari napsahti poikki takapöntön edestä. On kuulemma tyypillistä näille kaupungiajossa oleville. Oikean takajarrun sylnteri hajosi jokin aika sitten ja samalla vaihdettiin oikutteleva joutokäynnin säätöventtiili, koko lasku oli 600€. Huolimatta näistä jutuista auto pelaa hyvin. Hyvä kaupungissa ja myös maantiellä. Auto on yllättävän vakaa myös hana pohjassa ajettaessa. Jos ostat, kannattaa maksaa hieman ekstraa ilmastoinnista ja ohjaustehostimesta.
..on tällä kyseisellä autolla kun kyseiset viat esiintyivät?
Kilsoja oli niinkin vähän kuin 22000. Auto on otettu käyttöön elokuussa 1998 ja oli esittelyautona elo-joulukuun 1998 n. 7000 km ajettuna kun ostimme sen. Eli siis aika vähän on tullut kolmessa vuodessa. Mutta tuo pakarin ruostuminen on juuri näiden tapausten ongelma. Vähän kilsoja kaupungissa, jossa suolaa ajetaan kadulle heti kun pakastaa, siis Helsingissä.
Vaimolle ostettiin viime kesänä vm. 98 Ka, jonka mittarissa oli 22 tkm. Pakoputki pärähti poikki ennen kuin oli tuhat kilsaa tullut täyteen vaimon käytössä. Oviaukkojen taka-alakulmat jouduttiin myös uudelleenmaalaamaan ja liimaamaan päälle muovinpala, kun hiekkasuihku oli hieronut maalipinnan pois ja ruostettakin oli jo hiukan tullut. Tämä paikka kannattaisi kaikkien Ka ihmisten tsekata kuntoon.
Muuten on auto ollut vaimon mieleen, ja itsekin olen sillä pari kertaa mökille ajanut. Ihmeellisen hyvä se on maantiella ja kaupungissa on ohjaustehostin asiaa. Rengasäänet ovat kyllä aika kovat, mutta kyllä siellä nyt silti uutiset kuuntelee.
Jollei ota ilmastointia, kannattaa ainakin ottaa sähköikkunat. Keskuslukko on turha, koska auto on kolmeovinen eikä lukko vaikuta takaluukkuun.
Talven lisäinvestointi on sitten lämpöistuin, mutta sellaisenhan saa tarvikeliikkeestä satasella.
Siis pakoputken katkeaminen on tosiaan yleistä! sama stoori meilläkin. Unohdin mainita nuo ovien kulmat. Sama juttu myös meidän Ka:ssa.
Ekan ka:ani ostin 2½ vuotta sitten käytettynä, mittarissa oli silloin 40tkm vousimalli oli 1998 ei siinä ollut muuta ongelmaa kuin että oviaukon alareunasta lähti maalit (nykyään vika on korjattu)autolla ajoin 1½ vuoden aikana 35tkm ja hyvin pelas. 2001 alussa ostin sitten uuden color kaan ilmastoinnilla ja kaikilla muilla herkuilla, siinäkään ei ole ollut muuta valittamista kuin että etupuskuri oli huonosti maalattu (väri lähti irti, homma on jo korjattu) sekä takajarrut laahasi mutta nekin on vaihdettu takuuseen. tällä hetkellä mun uudessa Ka:ssa on 25tkm mittarissa. Hinta laatusuhteelta hyvä auto, maantie ajossa saisi olla vähän hiljaisempi