ainakaan YLEn mukaan.
SUOMI on JO vallattu. Ei enää mitään omaa elämää
000000000000000000000000
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Syöty sisältä alta ja päältä. Kaivettu kallioista ja vedet lähtevät seuraavaksi
myyntiin. "Linnoissa kreivien häät vietetään",kruunu päässä ja rahaa pankissa.
Hyvin ovat hoitaneet OMANSA ! Isänmaalliset laulut pantu nippuun ja saunan
sytykkeiksi.Nyt tanssitaan pirunviulun säestyksellä eduskunnan portsilla.
Ashkenazit omistavat parhaat kiinteistöt,sekä ovat mukana osakemarkkinoilla.
Siihen ollaan menossa jokaisessa jäsenmaassa.EU on kirous kansoille.
Täällä on jo liikaa näitä husu husseineja, jotka on äänekkäitä oman asiansa ajajia, ikään kuin etujoukkoja valtauksessa. Viisimiljoonaa on pian vähemmistönä, kun nämä valtaajat pääsevät oikein kunnolla sikiämään, ja yhdistelmään perheitään.
Sinisilmäisesti naiivit:
" Me halutaan kohdata ihminen ihmisenä!" "Tänne saa tulla IHAN kuka vaan!"
He eivät tiedä, mitä he tekevät.
ISIS ja AL CAIDA ja kaikki muut siellä haluavat vain "tappaa vääräuskoiset".
Oottakaahan!
ISIS toimii ja jatkaa, ei ISIS mihinkään katoa!
Ari Linna
Kirkko&Kaupunki
Joukkopako Lähi-idästä Eurooppaan jatkuu, eritoten Syyriasta. Isis on tähän syypää, kuten tiedämme. Mitä sitten tapahtuu kun miljoonat ihmiset ovat siirtyneet Eurooppaan? Onko kaikki sitten hyvin? Vastaus on että valitettavasti ei, koska Isis ei katoa mihinkään.
Alkavatko he sitten terrorisoida Afrikkaa ja Eurooppaa? Muuttavatko europpalaiset sitten Amerikkaan? Ainoa ratkaisu on eliminoida Isis, jolloin ihmiset voisivat elää omissa maissaan. Eliminointi tarkoittaisi kyllä avointa sodanjulistusta Isisiä vastaan, eikä uhreilta ei säästyttäisi.
Lopputulos olisi kuitenkin parempi kuin nykyiset joukkopaot maasta toiseen. Eurooppa joutuu myös syvenevien ongelmien eteen. Ei Isis mihinkään katoa. Terrorismi jatkuu tulevaisuudessakin, vaikka koko lähi-itä siirrettäisiin Eurooppaan. Isisin eliminointi voimakeinoin on ainoa ratkaisu. Toki kuulisin mielelläni tälle vaihtoehdon.
- See more at: http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/ei-isis-mihinkaan-katoa#sthash.ShyN8ZFh.dpuf