Nyt sitten alkaa taistelu, ei työntekijöitä saa kohdella kun pohjasakkaa!
Yleislakko
eikyykytetä
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyvä, hyvä. Ahteria penkkiin vaan ja tiukasti. Kyllä siinä lessukan otsatupsu harvenee.
Tuota sitä on odotettu, kyllä se Suomalaisenkin pinna joskus palaa, ei se veny loputtomiin, olikohan vaan kokeilu eduskunnalta tuokin meneekö läpi, hemmetin hyvä että näin pikaisesti lakko sillä miksi jumal****a aina köyhiltä pois eniten, voisi joskus kärsiä rikkaat raskaammin. Solidaarisuusvero...haha.
Kyllä se on sisällissota ovella. Eikös se historia toista itseään sadan vuoden välein!
Ei työajan pidennys ja sunnuntailisien poistot tuo lisää työpaikkoja! Eilisessä a-studiossa Harkimo ja persujen kansanedustaja, nimea en muista, sanoikin ettei se tuo työpaikkoja! Mutta jollain kummalla exeltaulukko laskennalla, suomi saadaan nousuun! Voi hitto, kyllä on päättäjiltä todellisuus hukassa!
Ei muuta kun lakkoon vaan!
Miksi kauppojenkin pitää olla sunnuntaina klo.21 asti auki ? Siinähän sitä vasta säästettäis kun olis kauppa su kiinni ! Kansanedustajat tuli 10viikon kesälomalta ja päätti lyhentää duunarien lomia 8pv !
Monikohan työntekijä menisi vapaaehtoisesti lakkoon??
Pakon edessähän jäsen joutuu lakkonsa pitämään kun ylhäältä käsketään.Ja ne jotka "joutuu" olemaan lakon aikaan töissä maksavat palkastaan lakkolaisille että tasanhan se menee kun oma palkka menee jakoon kun muut istahtaa terassille olusille.
Oletkohan ihan varma mielipiteines? Oletko valmis luopumaan omasta palkastasi 100-200 e/kk? Työhistoriaa takana 40 vuotta ja palkka kuussa 2100 brutto. Työtehtävät lisääntyy kokoajan, väki vähenee uusia ei eläköitymisen myötä lisätä. Työt jaetaan jäljelle jääneille, kaikki työt jää puolitekoiseksi, kunnollista ei kerkee tekemään. Tulee sutta ja sekundaa ja sillä ei tuottavuutta ja tehokkuutta tänän maahan aikaan saada!
Kun nyt palkat laskee, se vähäkin motivaatio kyllä on hakusassa!
Yhteiskuntasopimus on sanelupolitiikkaa/uhkauspolitiikkaa!
Tällä hallituksella näyttää olevan otetta ja vastuuntuntoa asioiden hoidossa. Katainen ja Urpilainen sai tämän maan viittävaille konkurssitilaan. Nyt tarttee tehdä jotain!!! Ei voida otta joka vuosi viittä miljardia lisävelkaa! Meillä alkaa olla talous samassa jamassa kuten Kreikalla. Erona vaan on se, että Suomea ei auta kukaan. Turha on rutista turhanpäiväisiä ja uhkailla lakoilla. Jokainen täyspäinen ymmärtää, että meillä ei voi olla kilpailukykyä monestakaan hallituksen luettelemasta syystä joihin nyt ollaan puuttumassa. vuosiloma on peräti 38 päivää !!! sairaslomapinnareita (22 pv/vuosi) maa pullollaan. Hallitus esitti yhteiskuntasopimusta, jota ammattiliitot (Lyly ja kumppanit) vastustivat oman virkansa säilyttämiseksi. Nyt kävi niin, että kun lähdettiin sutta pakoon, niin tuli karhu vastaan!
Sinun ja sinunlaistesi mielipiteiden vuoksi kyllä kannattaa mennä LAKKOON.
Kaikki vaan suurella joukolla mukaan
juu, Lyly ym. ay-johtajat nauttivat 10-20 tuhannen kuukausipalkkaa, kyllä heiltä itseltäänkin voisi leikata. Nämä heput, jos mitkä sumuttavat silmään pienituloisia työläisiä. Me raukat pidämme ko. herroja jumalasta seuraavina.
Tehkää vaan se yleislakko. Sillähän Suomi siten saadaan nousuun ja vienti vetämään ja kultaiset ajat koittavat.
Ei muutakun lakkoon vaan kaikki kynnelle kykenevät. Sillä tämä tilanne varmastikin korjaantuu...voi prkl!!! Eiköhän se nälkä aja lakkolaiset töihin! On se prkl kun mitää ei saisi tehdä ja valtio on korvia myöten veloissa, voi hyvä helvetti!
Vaikka kuinka lakkoiltaisiin, niin tosiasia on, että Suomessa elintaso on liian korkea verrattuna luonnonvarojemme antamiin mahdollisuuksiin. Lisäksi olemme syrjässä, ja täällä on kylmää. Se lisää kuljetuskustannuksia (AKT:n suosiollisella avustuksella). Lisäksi talouselämän johto ei ole kovin kyvykästä (Talvivaara, Nokia, Valco,...). Suomalaiset ryyppäävät myös liikaa. Näin ollen Suomella ei ole mitään mahdollisuutta pitää yllä muihin Euroopan maihin verrattavaa elintasoa, vaan on tyydyttävä vaatimattomampiin oloihin.
Kuukauden lakko ainakin. Nyt saa edullisia matkoja Kreikkaan. Siellä voi tutustua todelliseen maahantunkeutumiseen livenä. Kreikan poliisi jakaa pamppuja joilla turistitkin voivat osallistua maan vapauttamiseen karkureista.
No voi helvetti. Jos nyt olet lakossa jonkun kk.den . Niin kalliimaksi se tulee jos sulta viedään palkasta lisät tai ylityökorvauksista tai tai tai tai... Voit olla varma että vielä ne vie tuhkatkin pesästä. jos nämä heikennykset menee läpi.
Juuri näin! Nämä kaikki vähennykset vaikuttaa tulevaan eläkkeeseen, jota on jo muutenkin vuosien saatossa pienennetty! Kaikki elämiskulut on noussut ja tulee nousemaan, kunka pienipalkkainen ihminen tulee toimeen? Sossustako sitten haetaan elämiseen tarvittava osuus joka nyt vähenntään? Tässä ei tule todellista säästöä, siirretään vaan kulut momentilta toiselle, eli taskusta toiseen.
Luuletteko että nykyiset työelämän edut, kuten vuosilomat, lomarahat, vuorolisät, pyhälisät, sairasajan palkka, vanhempainlomat, jne, jne, ovat tuleet työnantajien hyväähyvyyttään antamina?
Ottakaapa selvää miten ne on saatu!
Oiken, tässä asiaa! Eipä osaa suunsoittajat vastata, kun puhutaan oikeista asioista!!!
Joko se yleislakko vihdoin tulee, sitä vuokrafirmat odottavatkin!
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/facebookissa-kokoonnutaan-vastamielenilmauksiin-toissa-myos-perjantaina-18-9-ja-ylpea-siita/5308768
Meno ei muutu ennenkuin tämä orjuuttava talousjärjestelmä korvataan terveellä talousjärjestemällä.
Pakkolakkoon joutuvat yksinhuoltajat, jotka eivät voi viedä lastaan kiinni olevaan päiväkotiin. Isku sivistystä vastaan on OAJ:n ammattiosastojen päätökset opettajien lakkoilusta.
AKT ja Veturimiesten liitto estävät ihmisten pääsyn töihin perjantaina. Eikä lakkolaisetkaan pääse kotoa pois nauttimaan pitkästä viikonvaihteesta ellei ole omaa autoa.
Harakoille tämä yritys menee. Sopu tulee ilman sitäkin.
Miksi opettajat lakkoilevat? Eihän heillä ole yötöitä tai pyhätöitä. Opettajat ovat muihin verrattuna hyväosaisia. OAJ on johtanut opettajat väärille teille. Se on esimerkiksi käytännössä kieltänyt opettajia täydenyskouluttautumasta, jos eivät saa vapaata työstään ja pääse kursseille. Niinpä opettajien enemmistön ATK-taidot ovat kehnot. Kuitenkin peruskoulussa pitäisi aloittaa ohjelmoinnin opetusta.
Jokaisen työssäkäyvän tulisi lakkoilla nykyhallitusta vastaan. Työttömät voisivat osallistua lupaamalla äänestää seuraavan kerran äärikommunisteja.
Sen siitä sitten saa kun työläiset jättää äänestämättä ja loput äänestää persuja! Valkokaulusköyhällistö äänesti kokoomusta ja oli niin mellevä olo! Sairaanhoitajat luuli olevansa niin stubin suosiossa, nyt sit totuus tuli silmille. Joko on opittu, porvari on porvari, ei se työnteosta mitään tiedä, todellisuus on hävinyt jo aikaa sitten!
Hyvä kirjoitus! Tämähän ei ole mikään yleislakko toki vaan ainoastaan joukko pistelakkoja. Yleislakossa pysähtyy paljon enemmän. ( Myös SAK:lainen jääkiekkoliiga)
Vaadin lisää liksaa ja saavutetuista eduista en luovu.
Niin eikä työnantajaakaan saa kohdella kuin pohjasakkaa.
Just Erkki Liikanenkin (ent.Sdp poliitikko) sanoi televisiossa, että jokunen vuosi sitten tehdyt palkankorotusneuvottelut olivat liian suuria ja sen takia on jouduttu ottamaan liikaa velkaa ja kun vientikään ei vedä, niin ollaan tosi kusessa. Mutta joo lakkoiluhan se on näille ammattiyhdistysihmisille se vastaus kaikkeen. Ette sitten vaan voi myöntää, että eletty vähän liian leveästi. Kiitti vitusti SAK ja muut. Tässä sitä nyt ollaan.
Niinpä ainakin paperiliiton lakkoilut aikanaan onnisti siirtämään työpaikat johonkin muualle
http://eroaliitosta.info/