Onko historiamme suurin pettäjä edelleen Juudas vai joko Timo Soini on syrjäyttänyt
hänet?
hänet?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, kuka olisi historiamme suurin pettäjä. Tuskinpa se kuitenkaan Timo Soini on. Ei hän niin suuri yksilö ole. Hänhän on koalitiohallituksen, kolmen eri puolueen, ministeri. Jokainen hallituspuolue joutuu joustamaan tavoitteistaan ja etsimään kompromisseja asioista päätettäessä.
Soini hyvin asiat yrittää hoitaa Sipilän ja Stubin kera. Hyvähän se Rinteenkin on puskista huudella kun ei hallitus hänen aikanaan saanut mainittavaa Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Eihän tällä velkataakalla näin voi jatkua,se pitäisi ymmärtää.
Ja sitten vielä muutaman kympin takia vielä lakkoilla,kun ei kaikki suju oman mielen mukaan. Siinä nähdään nykykansan ajattelua.
Onko yleensäkään se valtava ulkomaan reissailu ihan tarpeellista, ilmaisia kun ne ei kuitenkaan ole.
Tässä on vähän isommat asiat nyt kysymyksessä,kuin muutama kymppi.
Ei ole soini siihen ylettynyt, mutta se alkaa olla petturi isommasta päästä kuka jumalan olemassaolon keksi. Siitä on kauan ja aina vaan ympäri maailman asiasta soditaan.
Kaikki suomalaisten matkusteluun käyttämät rahat velkojen lyhennykseen.
Nää vähennykse jos astuu voimaan niin investoiko yrittäjä firmaan ja työllistää lisää porukkaa?No ei,pihaan tulee uus mersu joka on maksettu duunarin hiellä:))
Eli on se aika iso asia uus Mersu:)))Eikä ole tosiaankaan kympeistä kyse...
Työväki itkee 1 pv sairaslomaomavastuusta, kun taas yrittäjällä on ollut vastaava 9 pv omalla kustannuksella jo pitkään.
Eräs laskelma palkansaajalta: No niin nyt taitaa olla kohta tän vuoden saikut pidetty oliko se nyt se 30 pv täydellä palkalla. Kuultu on!
Ei hätää kohta alkaa se talvilomaputki.
Mitä yrittäjän"mersuihin"tulee . Näyttää niitä palkansaajillakin olevan . Katsotaampa liikennettä , tuskin kaikki hienoilla Biilellä ajelevat ovat yrittäjiä kuitenkaan.
Työväki itkee siitä kun työstä johtuen paikat hajalla ja näin
työnantajat kiittää pitkästä työurasta:(
Entäpä ne joilla on syöpä tai joku muu vastaava vaiva,
joutuvat olemaan pakosti pois töistä paljon,ei ne niitä vaivoja ole
itselleen tahalleen hankkineet?Pitäisikö sinun mielestä niiden ihmisten
vielä enemmän kärsiä eikö nuo jo piisaa?Varmasti osaava työntekijä
on sinullekkin mahdollistanut vauraan elämän,sinun ei joka penniä
tarvitse laskea varmaankaan kun kauppaan menet?Entä työntekijäsi?
ei kun joku apostoli on suurin pettäjä. arto nyberg ohjelmassa teologiaa opiskeleva ihminen kertoi,ettei mitään jeesusta ole ollutkaan, on historian tutkijat selvittäneet, että on ihan jonkin apostolin kehittämä juttu -----onhn tutkijat selvittäneet senkin ettei maapallo ole 6000vuotta vanha nk. raamatussa väitetään
pyydänpä persuilta apua. tuskin tykkäävät muurareista
Suurten pettäjien joukkoon kuuluvat tällä hetkellä hallituspuolueiden puheenjohtajat Juha Sipilä, Alexander Stubb ja Timo Soini.
Tämä porukka on lyhyen hallituskautensa aikana pettänyt kaikki vaalilupauksensa, ja samalla heitä äänestäneet ihmiset.