Mitä tämä on?

Meillä on ongelma.Koulumme liikunnan opettajat ovat koulun alkamisesta suunnitelleet tuntisisällöt niin, että tunteihin on alkanut enenevässä määrin liittyä polkupyörällä siirtymisiä paikasta toiseen. Ongelmaksi on nyt tullut se, että meillä ei ole ollut sopivaa pyörää johtuen perheen taloudellisesta tilanteesta työpaikan säästötoiminen vuoksi. Opettaja ei anna lupaa siirtymisiin viedä perheen autolla vedoten tietämättömyyteen vastuiden suhteen, vaikka tuntien ajankohta on sopiva ja autossakin on superkaskovakuutus. Viime keväänätämä kuitenkin kävi päinsä vielä .Tänä syksynä pörät tulivat mukaan näihin siirtymiin. Meillä vanhemmilla on nyt pelko siitä että lapsemme syrjäytyy luokkakavereistaan ja hän joutuu silmätikuksi tämänhetkisen välineongelman vuoksi. Mikä neuvoksi? Meillä on aikuisten pyörät, mutta lapsemme ei kykene vielä koonsa vuoksi ajamaan niillä. Onko tämä toiminta yhdevertaista, että jätetään koululle, kun muilla on kivaa ja onko muilla vastaavia kokemuksia näiden välineasioiden suhteen. lastamme on selkeästi asia alkanut myös vaivaamaan. Hän kokee olevansa huonommassa asemassa ja tämä vaikuttaa koulumotivaatioon jo selkeästi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liikuntatuntien idea lienee liikkuminen. Sitä ei omalla autolla kuskaaminen ole. Hyvän käytetyn pyörän saa muutamalla kympillä. Poliisin löytötavarahuutokaupasta joskus sitäkin halvemmalla. Ei sen tarvitse mikään viimeistä huutoa oleva muotipyörä olla.

Asia on ongelma ainoastaan, jos sinä teet siitä sellaisen.

Äänestä

Eihän meillä ole varmaan tätä asiaa otettukaan huomioon. Pidätkö ihan aivottomina tai kädettöminä? Ei kulje käsi kädessä sana ehjä hyvä pyörä ja "muutama kymppi". Kyllä ne on poikkeuksetta olleet surkeita tapauksia mitä on katsomassa käyty. Ikävä kyllä korjaaminen maksaisi uuden hinnan. Ja tilanne on sellainen että tällä hetkellä ei todellakaan voi uutta hankkia.
Kiitos kuitenkin mielipiteestäsi. Eli "liikuntatunnilla on tarkoitus liikkua".Hienosti tiivistetty.

Lisään nyt vielä, kun en aloitteeseen laittanut. Jalkapallokenttä 25m:n päässä, liikuntasali samassa talossa ja 50 m:n päässä urheilutalo. 300m:n päässä jalkapallonurmikenttä. Yleisurheilukenttä matka 1 km.
Silti vaan pitää polkea ..Ja niiden jäädä kouluun istumaan kirjat nenän alla, joilla ei ole sitä saakelin pyörää. Koska nykyään ei kaikilla ole sitä pyörää. No meillä on. Ensi kevättä varten, jos ei lapsi lakkaa kasvamasta.
Mahtavaa liikuntakasvatusta in Finland.
Toivottavasti tämä avasi ajatuksen paremmin siitä, mitä kysymykselläni hain.

Äänestä

Lain mukaan koulun on tarjottava kaikki opiskelussa tarvittavat varusteet ja välineet. Vanhempien vastuulla on vain että pääsee aamulla kouluun ja koulusta takaisin kotiin.

Äänestä

Kiitos huomiostasi nimi. "älä mene"!!! Avasit silmämme asialle, joka on jäänyt jo useamman vuoden ajan huomiotta.
Koska lapsemme kuuluu erikoissairaanhoidon piiriin, pitäisi tämä myös huomioida opetuksessa ja koulun käynnissä. Koulu ei näköjään sitten ole hoitanutkaa Lakivelvotteitaan.Koska olemme itse joutuneet omaa aikaa ja rahaa käyttämällä hoitamaan mm. näitä kuljetuksia. Sekä myös terveydenhoitoasioita mm kesken päivän ( lääkityksiä kohtaustilanteissa ja hätäpäivystykseen vientejä). Tarviikin alkaa tutkimaan syvemmin asiaa onko nyt rikottu vielä Lakiakin...

Tuohan on varsin selkeää ohjeistusta tuossa koululaissa. Ja sitten ei muka tiedetä....ohhoh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestuneet_vanhemmat kirjoitti:

Meillä on ongelma.Koulumme liikunnan opettajat ovat koulun alkamisesta suunnitelleet tuntisisällöt niin, että tunteihin on alkanut enenevässä määrin liittyä polkupyörällä siirtymisiä paikasta toiseen. Ongelmaksi on nyt tullut se, että meillä ei ole ollut sopivaa pyörää johtuen perheen taloudellisesta tilanteesta työpaikan säästötoiminen vuoksi. Opettaja ei anna lupaa siirtymisiin viedä perheen autolla vedoten tietämättömyyteen vastuiden suhteen, vaikka tuntien ajankohta on sopiva ja autossakin on superkaskovakuutus. Viime keväänätämä kuitenkin kävi päinsä vielä .Tänä syksynä pörät tulivat mukaan näihin siirtymiin. Meillä vanhemmilla on nyt pelko siitä että lapsemme syrjäytyy luokkakavereistaan ja hän joutuu silmätikuksi tämänhetkisen välineongelman vuoksi. Mikä neuvoksi? Meillä on aikuisten pyörät, mutta lapsemme ei kykene vielä koonsa vuoksi ajamaan niillä. Onko tämä toiminta yhdevertaista, että jätetään koululle, kun muilla on kivaa ja onko muilla vastaavia kokemuksia näiden välineasioiden suhteen. lastamme on selkeästi asia alkanut myös vaivaamaan. Hän kokee olevansa huonommassa asemassa ja tämä vaikuttaa koulumotivaatioon jo selkeästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu