k-kauppias

johan on tosikon näköisiä uudet suppari kauppiaat
261496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eivät entiset kertaakaan päivää sanoneet, vaikka muutaman kerran siinä kaupassa käydessäni vastaan tulivat. Kyllä Pekan aikaan oli eri ystävällinen meininki.

Äänestä
  • Ainoa oikea kauppias siinä rakennuksessa on ollut Meriläinen,siihempä se sitten loppuikin.

    Äänestä

  • Eivät päivää sanoneet? Katsoivat vain sinua ihan hoomoilasena, niinkö?

    Äänestä

  • Joo ja johti mihin johti. Ero ja konkurssi.

    Äänestä

  • kaksi pekkaa lähti ja kolmatta ei tule, ekalla oli mahtavat parkkitilat muttei yhtään asiakasta, tokalla ei halua olla kauppias, kun 100v tuli ak:n mittariin, tuli konkka.

    Äänestä

  • Riivaaja kirjoitti:

    Ainoa oikea kauppias siinä rakennuksessa on ollut Meriläinen,siihempä se sitten loppuikin.

    Meriläinen oli sotaherra.
    - Asento!
    - Ojennus!
    - Katse oikeaan päin!
    - Kassalle mene!

    Äänestä

kannattaskohan kannanottajien palata jo 2000 luvulle eikä elää siel meriläisen valtakaudella 60ja 70lukuu,silloin oli yrittäjänä oleminen pikkusen helpompaa kuin nykyään.. no mut kuhmon väestöhän elääkin sitä kultaista 60 lukuu vielä tai ainakin ikäjakauma on sillä tasolla.

Äänestä

Tarjouksilla houkutellaan asiakkaita ja paikanpäällä niitä ei olekkaan. Perjantaina menin ostamaan grillattua broileria, EI OLLUT ! Viimmeinen asiointi kerta siihen liikkeeseen !

Äänestä
  • Muuta sitten Kiinaan; sieltä saat grillattua broileria ja koiranhäntäkeittoa.
    Eurolla saat kaksi kiloa...

    Äänestä

Kyllä se tosikoksi vetää, kun ostajat ovat pääosin nuukia eläkeläisiä ja heidän jälkikasvuaan.

Äänestä
  • Niinpä mutta muista jos ei ole ostajaa niin kauppa joutaa sulkea sille on sama onko nuuka silloin niillä on millä ostaa.

    Äänestä

Nuukana on varmasti surkea elää.

Äänestä

Ihme valitusta joka asiasta. Olen saanut samassa kaupassa AINA hyvää, kunnollista palvelua. Jos jokin tuote on päässyt loppumaan, kertoo se että tuote on mennyt hyvin kaupaksi. Se siitä. Tsemppiä uusille kauppiaille!

Äänestä

MUAHAAAA... TAAS SE ALKOI!!!! NIMITTÄIN KUHMOLAINEN VALITUS JOSTAIN UUDESTA KAIPPIAASTA, OLET TYHMÄ KETJUN ALOITTAJA.

Äänestä

Ketjun aloittaja voisi välillä käydä Tiimarissa ostoksilla..

Äänestä

Lopetetaan tämä toisten moittiminen!Eipä kauan ehtineet olla uudet ihmiset Kuhmossa kun peruskuhmolainen luonteen laatu paljastui heille!On varmaan naapuri kaupan kanta-asiakas jolle kelpaavat tarjoukset superistakin.Ennustajan osa on vaikea,tarkoitan tavaran menekkiä.Asiallinen kaupanteko ja osaaminen on minun mieleen.En odota palvelualalla seurustelua ja teennäistä hymyilyä.Kohteliaat käytöstavat se riittää!

Äänestä

Jutun alulle laittaja! Oletko käynyt milloin viimeksi peilin edessä. Käyppä kurkkaa ja kerro kuka on tosikon näköinen. Sinä olet tyhmä tosikko ja ilkeet aloittaa tuollasta juttua

Äänestä

Jutun alulle laittaja voisi mennä vessaan, laskea housut alas, kostuttaa paperia, pyyhkiä takasaumaa, katsoa sitten paperiin ja nuuskaista. Sieltä löytyisi totuus luonteensa laadusta...

Äänestä
  • Jutun alulle laittajalla taitaa olla ongelmia !!! Käy ekana peelin eessä ja sitten mene lääkäriin koska sinulla on pahoja ongelmia etkä kuulu tähän rivistöön.

    Äänestä

Ylhäällä olevan jutun perusteella kirjoittaja taitaa olla K KAUPPIAS JOKA ON NUUSKINUT YÖN AIKAAN MONEN SIAN PERSETTÄ JA NII PITKÄ NOKKA VIEL.

Äänestä

Karhunpolulta varannut vuokra sviitin, menee muitten hienostoihmisten kanssa asumaan kolmos taloille.

Äänestä

Pekka Heikkinen on oikea rehti kauppias. Kiitokset Pekalle missä lienetkin.

Äänestä
  • pekka pekka.. mopo karkas käsistä

    Äänestä

pekka myy nykyään kaivinkoneita.

Äänestä

Kyllä. Pirkanmaalla päin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yyks kirjoitti:

johan on tosikon näköisiä uudet suppari kauppiaat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu