Kysyn tuota itseltäni kovin usein. Enkä tiedä vastausta olenko todella vai olenko vain rajamailla. SIksi ajattelin kertoa vähän itsestäni, ja haluaisin kuulla mielipiteitä ja kommentteja jotka voisivat auttaa. Olen nainen ikää on 23, enkä oli juurikaan koskaan ollut kiinnostunut miehistä.
Pienenä en tykännyt hirveesti tyttöjen barbileikeistä tai muusta, enemmin salaa aina toivoin joululahjaksi poikien leluja koska ne oli paljon siistempiä. Aloin pukeutumaan poikienvaatteisiin ennen ylä-asteen loppua. Ne tuntuivat kotoisalta eikä ahdistanut ulkonäkö niin paljon. Ja näytin mielestäni paljon paremmalta lyhyissä hiuksissa yms. Myös ylä-asteella tein feikkiprofiileitä muutamaan otteeseen joissa esitin olevani poika. Ja se tuntui hyvältä kuula kehuja, että en ole niinkuin ne muut paskat pojat jotka eivät tajua yhtään mitään. Lopetin sen kumminkin muutamassa vuodessa. Käyttäydyn myös erittäin poikamaisesti oikeastaan kaikissa tilanteissa.
Kehoni ei silti ahdista minua. Tissini eivät häiritse tai mikään muukaan. Jos nyt ei lasketa jatkuvaa itseinhoa sitten muilta osin. Jos olisin trans, eikö oma keho pitäisi
siis tuoda jonkinlaista ahdistusta ? Haluaisin näyttää miehemmältä saada lihaksia ja kaikkea. Mielessäni kun ajattelen niin tuntuisi että näyttäisin niin paremmalta.
Olen nyt puolivuotta kyseenalaistanut itseäni, että menenkö ihan trans puolelle vai mitä mä olen.
Jos joku koskaan ollu samassa tilanteessa niin kertokaa kokemuksia tai ajatuksia koska olen täysin hukassa itseni kanssa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Olen nainen ikää on 23, enkä oli juurikaan koskaan ollut kiinnostunut miehistä." Ehkäpä olet lesbo (ei poissulje transsukupuolisuutta).
"Ne tuntuivat kotoisalta eikä ahdistanut ulkonäkö niin paljon. Ja näytin mielestäni paljon paremmalta lyhyissä hiuksissa yms." Jotkut naiset pukeutuvat miehisesti ja leikkavat hiuksensa miestyyylisesti vaikka ovat cis-naisia ja heteroita.
"Myös ylä-asteella tein feikkiprofiileitä muutamaan otteeseen joissa esitin olevani poika. Ja se tuntui hyvältä kuula kehuja, että en ole niinkuin ne muut paskat pojat jotka eivät tajua yhtään mitään. Lopetin sen kumminkin muutamassa vuodessa. Käyttäydyn myös erittäin poikamaisesti oikeastaan kaikissa tilanteissa." Tuo on se tavanomainen sukupuolen etsintävaihe ja ehkäpä sitten löysit sen sisäisen naiseutesi kun lopetit.
"Kehoni ei silti ahdista minua. Tissini eivät häiritse tai mikään muukaan. Jos nyt ei lasketa jatkuvaa itseinhoa sitten muilta osin. Jos olisin trans, eikö oma keho pitäisisiis tuoda jonkinlaista ahdistusta ? Haluaisin näyttää miehemmältä saada lihaksia ja kaikkea. Mielessäni kun ajattelen niin tuntuisi että näyttäisin niin paremmalta." Transsukupuolisuuden yksi kriteeri on sukupuolenkorjaushalu johon liittyy ainakin jonkinasteinen fyysisen ulkomuodon muutostarve. Lihaksia saat naisenakin treenaamalla lihasvoimaa, joten sitä varten et tarvitse transhoitoja.
"Olen nyt puolivuotta kyseenalaistanut itseäni, että menenkö ihan trans puolelle vai mitä mä olen." Jatka etsimistä. Jos aiot transtutkimuksiin ja -hoitoihin, sukupuoli on oltava kirkkaana itsellä. Tutkimuksissa ei määritellä sukupuoltasi, sinun pitää tietää se itse ja tutkimusyksikkö vain vahvistaa oman tuntemuksesi. Periaatteessa aikaa mietintääsi on, sillä transdiagnoosiin edellytetään vähintään kahden vuoden vakaa tuntemus sukupuoliristiriidasta.
Tähän oikeastaan vain sinä osaat vastata. Eli lyhykäisyydessään: tunnetko olevasi mies vai nainen?
Valitettavasti kukaan muu ei osaa oikeastaan auttaa sinua sen asian ratkaisussa. Kun tämä on selvillä, neuvoa pystyy antamaan kumpaankin suuntaan. Kannattaa ottaa rauhassa aikaa miettiä, miltä oikeasti tuntuu eikä väkisin kaivaa jompaa kumpaa vastausta itsestään. Voithan olla jotain siltä väliltä vallan mainiosti, eikä sekään mikään väärä vaihtoehto ole. Kunhan itsellä on hyvä fiilis itsensä kanssa. Liika miettiminenkin voi ahdistaa niin muista ottaa rennosti myös välissä.
Oman kokemuksen kautta pystyy tuon sanomaan.
Mä olen 23-vuotias ja alkanut kans pohtimaan näitä asioita. Olen aina tuntenut itseni enemmän poikamaiseksi kuin tyttömäiseksi, vaikka identiteettini kehitystä onkin häirinnyt perheeni ja aiemman lähipiirini vanhoillinen suhtautuminen näihin juttuihin. Tässä viimeisen vuoden sisällä olen käynyt läpi suurta henkistä muutosprosessia ja alkanut vähän kerrallaan riisua itsestäni kasvuympäristössäni oppimaani tytön "roolia". Oikeastaan minulla on nykyään pakottava tarve päästä ulkoisesti ilmentämään sitä olemusta, jonka olen aina kokenut omakseni. Pukeudun miesten vaatteisiin ja minulla on lyhyet hiukset. Kropan osalta tilanne on aiemmin ollut helpompi koska rasvaprosenttini oli matala ja tällöin vartaloni näytti "oikeammalta". Käyn salilla ja olen ollut tyytyväinen kehitykseen, mutta harrastus on myös jossain määrin "pakonomainem", koska ilman sitä tuntuu että kroppani muoto muuttuu aivan väärään suuntaan. Olen vasta hiljattain tajunnut, että kyse on tarkalleen ottaen siitä etten kertakaikkiaan halua muuttua yhtään naisellisemmaksi. Nykyään esim rinnat ovat kasvaneet ja tämä on yksi asioista joita en voi sietää, niiden olemassaolo ei tunnu lainkaan luontevalta. Seksiin liittyvissä ajatuksissani oikeastaan automaattisesti kuvittelen itselleni peniksen, ja inhon sekainen hämmennys kuvaa parhaiten sanavalintana fiiliksiäni tämän hetkisestä genitaalialueestani. Koko lapsuuteni ajan olen samaistunut enemmän poikiin kuin tyttöihin, ja esim mekon pukeminen päälle on aina tuntunut vastenmieliseltä. Nyt tässä sitten on käynnissä pohdinnat, että pitäisikö mennä jonnekin juttelemaan tilanteesta..on aikamoinen myllerrys mielessä, kun lyhyen ajan sisällä purkautuu kasoittain muistoja ja tulee tajuamisia vuosien takaisista asioista. Enemmän kuin mitään muuta koen tarvitsevani vertaistukea juuri nyt.