Ei minun eka kertani,mutta...

Jitka

Oli kuuma ja helteinen kesäpäivä,kun olin menossa tapaamaan ystävääni Anniinaa.Hän asui rivitalossa,melko kaukana omalta asunnoltani,mutta olin päättänyt lähteä kävellen.Olin pukeutunut punaiseen polvipituiseen kesämekkoon ,joka jätti selän avoimeksi ja laskeutui kauniisti lanteilta.Jalkaani olin laittanut uudet nyöritettävät korkokenkäni ja olin todella hyvällä tuulella.Viimein pääsin perille ja koputin oveen.Oven tuli avaamaan Anniinan seitsemäntoistavuotias veli Luukas,minua viisi vuotta nuorempi siis.En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan,viimeksi silloin kun Anniina vielä asui kotona,pari vuotta sitten siis.Halasin häntä tottakai ja ihmettelin,kuinka hän olikaan kasvanut ja miehistynyt.Hänestä oli tullut noin 180 senttinen,hyvin hoikka ja kaunis poika.Luonnonvaalea pitkähkö tukka ja huikeansiniset silmät.Olin aivan myyty,en todellakaan arvannut,että Luukaksesta tulisi niin syntisen hyvännäköinen.Entiennyt,että Luukaskin olisi paikalla,mutta joka tapauksessa olin iloinen nähdessäni hänet.
"Missäs Anniina on?" kysyin sisällä.
"Se joutu lähteä käymään sen työpaikalla,sano että sillä menee siinä tunnin verran",Luukas vastasi.Katsellessani häntä tummissa farkuissaan ja valkoisessa t-paidassaan,aloin miettiä mahtoiko hänellä olla vielä poikuus tallella.Hän oli aivan käsittämättömän haluttavan näköinen,ja tunsin halun alkavan polttaa lanteillani.Luukas nojasi keittiön pöytää vasten ja katsoi minua lähes ujosti,vaikka olimme tunteneet jo kauan.Kai hänkin oli hämmentynyt uudelleennäkemisestämme.Ajattelin,minkälaista Luukaksen naiminen olisi ja tunsin,kuinka aloin kostua.Tiesin,että Anniinan puolesta saisin naida Luukasta vaikka koko päivän,jos siltä tuntuisi,eli häntä se ei haittaisi.Minun oli pakko saada kokeilla.
Astuin lähemmäs Luukasta ja katsoin häntä silmiin.Vein käteni hänen niskalleen ja kurotin suutelemaan häntä.Hän vastasi varovasti suudelmaani ja työnsin varovasti kieleni hänen suuhunsa.Pujotin käteni alas ja vein sen hänen farkkujensa vetoketjulle.Avasin sen oikealla kädelläni suudellen häntä samalla kiihkeästi.Ujutin käteni hänen housuihinsa ja löysinkin kuumana sykkivän kalun.Joka oli suuri,todella suuri.En voinut kuvitella tällaista olevankaan,niin kaunis poika,jolla oli vielä hyvä varustuskin!Aloin hieroa Luukaksen kyrpää ja huomasin hänen jännittyvän.Vein hänet Anniinan huoneeseen ja vedin paidan hänen päänsä yli pois.Luukaksen vartalo oli jotain niin ihanaa.Kuljetin sormiani hänen norsunluunväristä ihoaan pitkin ja mukailin sen kaikki käänteet,kylkiluut,selän,kasvot,kaikki.Riisuin Luukaksen farkut ja työnsin hänet sängylle istumaan.Hän oli todella jännittynyt,vaikka selvästi halukas.Koko hänen vartalonsa oli jännittynyt ja hengitys kiihtynyttä.Katsoin häneen hymyillen ja riisuin alushousuni.Menin sängylle ja nousin hänen päälleen.Hänen kuuma kalunsa liukui pilluuni kevyesti ja aloin ratsastaa.Koska Luukas ei oikein tiennyt mitä tehdä,minun täytyi hoitaa lähes kaikki.Hän työnteli kuitenkin pian jo kuin vanha tekijä sisääni ja koska itsekin liikuin hänen päällään,seksi oli varsin hyvää.Ja koska kiihotuin jo hajatuksestakin,että saisin naida häntä,en ollut kaukana orgasmista.Pian hän nai minua jo kovaa,hänen valtava kyrpänsä paisui sisälläni ja vereni lähes kiehui.Hän piti käsiään vyötärölläni ja tunsin orgasmin olevan tulossa.Jännitin selkäni kaarelle ja ratsastin minkä jaksoin.Luukas työnteli kaluaan yhä kiivaammin ja tunsin hänenkin olevan lähellä laukeamista.Pian valtaisa orgasmi ravisteli vartaloani ja tunsin kuuman aallon kulkevan koko ruumiini lävitse.Tunsin miellyttävää kihelmöintiä pillussani ja sperman valuvan jo reisiäni pitkin.Katsoin Luukakseen,joka makasi allani silmät kiinni autuaasti hymyillen.Nojasin eteenpäin ja laskin pääni hänen rintakehälleen,joka kohoili vieläkin nopesti.
"Eka kerta?" kysyin.
"Ja helvetinmoinen eka kerta olikin",Luukas sanoi ja naurahti.

3

13774

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Oli UPEA ! Toisilla sitä on tuuria... :)

      Jukka

    • Tuulia

      Joo olis varmaan tosi upea, jos jaksais lukea ton. Yleensä pilkun ja pisteen jälkeen jätetään tauko, juurikin lukemisen helpottamiseksi. Kappalejako!!

      • Anonyymi

        Mitä kappalejaolla? Ei Volter Kilpikään sellaisista piitannut, tai Kerouac kun tekstejään innolla paukuttivat kuin minä vanhaa huoraa. Hyvää settiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe