Tipahti yöllä luukusta, heräsin (miten voisi kieltää öisen mainosjakelun, se on mielestäni ajattelematonta toimintaa ja aikalailla kotirauhan häirintääkin kolistella postiluukkuja yöllä ilman tilauksia) No, duunit alko muuteskin viideltä tänään, mutta nyt ehdin lukea tuon läpyskän. Meneekö siis vain ruokakaupalla jotenkuten vai miksi aukioloaikojakin on supistettu jo eka vuonna? Ja eiköhän noi adjektiivit ala olla jo käytetty noi hullut ja kaistatpäivät. No, yleensä vihaan kaupassa turhaan pyörimistä, mutta nyt olisi tarjolla oikein Goodmannin tähti seikkailu, okei, lauantaina vapaa, lupaan hakea leiman ja maistiaiset joka raflasta. Katsokaa sitten ettei myyjä tyttö tai poika yhtään huokaile kun pyydän leimaa, vaan tuo sen hymy huulilla makupalan kera. Testataan sitten palvelut kun kerran palveltavaksi kutsutaan ja herätetään oikein keskellä yötä. Säälistä voin syödäkin jossain, jos on hyvää sekä ruoka että palvelu. se nyt vaan on sääli, että jos vuosi ollaan tarjoiltu ruokaa, ja senkin jälkeen tarvitaan jotain lapsellisia temppuratoja asiakkaita saadakseen, eipä kyse enää ole muusta kuin tarjonnan ja kysynnän epäsuhdasta.
Goodmannin hätähuuto
A.Hirvonen
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Säälittävä oli mainoslehdykäksi. Noin joka toisessa lauseessa ilmaista pysäköintiä.
boikottiin koko kevan paska
Hieno mainoslehti, jossa on hyviä tarjouksia. Se lattiabingo on hyvä idea. Aion mennä ja ostaa ainakin nahkalenkkarit tms. kengät.
No vähintään niinku!!
Ravintolaviikonloppu.. Missä siellä on ravintoloita? Siinä homeisen maissimaton takana on joku terassi, mutta gm:ssa ei ole mitään mitä voisi edes heikkopäisenä kutsua ravintolaksi.
Kaikki nuokkarille näyttämään persettä kebabinsyöjille ja viereisen konttorin Jetroille, vai on nuoret aina väärässä paikassa. Aluksi sanottiin, ettei nuoriakaan ajeta pois ja nyt sitten nämä liikkeenomistajat eivät muka tienneet asiasta. Eix meistä tuu koskaan esim. asunnonomistajia. Näin ei mökä tuu kuitenkaan väheneen, pitäis osata vinkua asiallisesti eikä itkeä lehdissä.
Nuokkarissa koulutetaan derkkuäänestäjäksi.
Älä ole perziikki niin katkera. Nauti kokoomusyhteistyöstä.
Nuoret on aina ongelma. Jos ei aja mopolla liian lujaa niin sitten on räkimässä Goodmannilla ihmisten nurkissa. Miksi sinne ylipäätään piti rakentaa maantasolle asuntoja? miksi Kebabbipaikka suunniteltiin nuokkarin viereen ?
Siksi kun arkkitehdit ja rakentajat ajattelevat vain rahaa. Ei sitä miten kiva niissä on asua.
Jos joku niistä perseennäyttäjistä Goodmanninnurkilla on joskus arkkitehti niin ehkä älyää suunnitella sellaisia kämppiä missä ei tarvitse katsella meluavia nuorisoporukoita, eikä perseennäyttäjiä.
herranooranen herranooranen, herranooranen herranooranen gogogo
Ovatko Goodmannin vuokrat yrittäjille vaan liian isot? Luvattuja 25000 asiakasta/pv kun ei kai ole avajaisten jälkeen näkynyt. Ei kaikkea voi pistää nuorten piikkiin. Mielenkiintoista muuten, että nuorisotiloilla eli kaupungilla on varaa vuokrata tiloja Goodmannista näin kovina aikoina? Onko tämäkin jotain kaupungin piilotukea pieleen menneille tai ainakin helkutisti alakanttiin menneille hankkeille vähän tyyliin HPK.
Hellsténin ottopojalle suojatyöpaikka?
Taitaa vaan ihmisillä olla fyffet niin vähissä nykyään että kaiken maailman kauppakeskukset ei oikein vedä asiakkaita shoppaileen. Lidlissä oli ainakin pirusti asiakkaita hakemassa peruselintarvikkeita.
Aika överiks on kyllä vedetty kulutus kun ei muka sais kahta talvee steppailla samoilla kengillä. Mukamas vaara sairastua jalkasieneen tai jos pohjakuviot on kuluneet alle milliin niin kaatua ja loukkaantua rullatuoliin. helvetti soikoon tavaraa pitäis koko aika vaan ostaa ja ostaa lisää. Mihin kaappiin ne mahtuu tai mihin kaatopaikalle?
Olikohan Hölsteenin kulissi-elämä kallista kun joutui ostelemaan lapsia ympäri maailmaa. Joutui naisenkin kanssa olemaan silleen, hyi
Varmisteli tulevat eläke-etuisuudet.
Vitun huono palvelu noissa rättiliikkeissä ainakin on. joko ei ole varaa palkata tarpeeksi myyjiä, jotta joku ehtis kassankin takaa johonkin tai siten on vaan naama norsunvitulla kun jotain kysyy. Ihan kuin ne rätit olis jotain koristeita joihin ei saa koskea, ettei tule myyjille taas lisää töitä. Toki nälkäpalkallahan ne myyjät on töissä osa-aikaa joka ilta ja sunnuntaitkin. Toivottavasti ne myyjät edes varastaa töistä vaatteensa, että saavat ees jotain palkkaa. Pikku vinkki, minulle voi myydä melkein mitä vaan, mutta se edellyttää hyvää palvelua.
Meillä suomessa on slaavilainen slobo-palvelukulttuuri. Myyjä on hierarkiassa ylempänä asiakasta. Ostotilanteessa asiakas joutuu nöyrtymään ja tulemaan myyjän eteen anelemaan (vrt. a-tarvike). Kävin kerran ulkomailla ja tuli oikein myötähäpeä kun kyyppari ravintelissa kumarteli ja passasi.
Me käytiin kaverin kanssa ekaa kertaa kolmisen viikkoa sitten BikBokissa. Myymässä epäilen että paikan vetäjä, n. 3-kymppinen nainen. Ihan käsittämättömän hyvä, aidosti mukava myyjä. Enkä ole vuosiin nähnyt että myyjät vie vaatteita sovituskoppiin sovitettavaksi. Oli mukava nähdä että joissain liikkeissä vielä käsitetään miten ne asiakkaat saadaan tulemaan uudelleenkin :)
Kävin tsekkaamassa ja olihan se 3-kymppinen nainen ihan käsittämättömän hyvä. Sanoi että kutsuu vartijan jos en häivy heti, olin tosin alasti sovituskopissa kpä pystyssä.
Ainakin nyt sunnuntaisin pitäis pitää kiinni. Kävin tänään ja eihän siellä ollut kuin viisi ihmistä. Jos jokainen ostaa vitosella kahvin ja pullan, niin varmaan se ei kata ees sähkölaskuja.
Kahvi ja pulla 30 markkaa? Miten muistelen että esmes kasikyt-luvulla liksalla sai paljon enemmän ?
Hohoijaa, mistä teitä vielä löytyy. Joo kyllä, minäkin sain joskus irtokarkin 10 pennillä, mutta käsitän myös ettei enää eletä 80-lukua, jolloin keskituntipalkka 17-20 markkaa.
Meitä vielä vaan löytyy. Itse muistan pennin nallekarkin Härkisaaren kioskista Sairiosta. Kyse taitaa olla nyt siitä että palkasta jää vuosi vuodelta vähemmän tuhlattavaksi verojen jälkeen. Kyllä se näkyy tuntuu ja liiteri porskuttaa. Ennen kauppiaan piti kassakone vaihtaa kun oli loppuun hakattu !
Mistäs koomasta sä heräsit? Etkö tiennyt että Suomen rahayksikkö on Euro?
Toinen pikku vinkki. Rahan-arvokin on "hieman" muuttunut...
Kiva viikonloppu Goodmanissa. Voitin bingosta kaksi kertaa.
Bingo onkin parasta viihdettä kaupunkilaisille joiden keski-ikä 68 v.
Bingoa koko Tavastehus.
Jätän aina Goodmanille parkkiin kun käyn keskustassa parturissa. Tosi mukavaa kun on järjestetty ilmaista lämmintä parkkitilaa, vaikken muuten mitään ostettavaa tuolta löytänyt.
Aloittaja: Laita ovees jonkinlainen teksti, että ei mainoksia, ei ilmaisjakeluja. Jos mainosten jakaja osaa lukea paikallista kieltä, niin mainosta ei pitäisi tulla. Edes Goodmannin. Saa nukkua kellon herätykseen saakka. :)
Kevassakin säädetään johtajavaatimuksia, mutta kepun jäsenkirja vaaditaan edelleen kärkipaikalle
http://www.talouselama.fi/uutiset/hallitus-kiristaa-lailla-kevan-toimitusjohtajan-patevyysvaatimuksia-6001653