Sonera varoittaa

Yhtiön nimissä on lähetetty asiakkaille tönköllä suomella kirjoitettua tietojenkalasteluviestiä.



(SONERA / KUVAKAAPPAUS)
Sonera varoitti uudesta huijausviestistä Asiakaspalvelunsa Twitter-tilillä. Viestissä kirjoitetaan kankealla suomella, että vastaanottaja on maksanut laskun kahteen kertaan, ja hyvityksen saadakseen tulisi saajan klikata viestissä olevaa linkkiä.
- Hei Tilisi on rajoitettu seuraavaan: Olemme havainneet, että olet maksanut laskun kahteen kertaan samanaikaisesti (Tiedosto on: 1590_12) Sillä bekrata hyvityksen, kuuluu viestin sisältö, mitä seuraa linkki sisäänkirjautumiseen.
Kankeasta ilmaisusta voisi päätellä, että viesti on käännetty automaattisella käännösohjelmalla ruotsista. Viesti on allekirjoitettu Soneran asiakaspalvelun nimellä.
Sonera neuvoo Twitterissä asiakkaitaan poistamaan kyseisen huijausviestin sähköpostista.
Yhtiön mukaan huijausviestien määrä on ollut kasvussa, ja asiakkaita kehotetaankin muistamaan, ettei Sonera pyydä koskaan esimerkiksi luottokortin numeroa tai salasanoja sähköpostitse.
Vedenpitäviä ja yleispäteviä ohjeita huijausviestien varmaan tunnistamiseen ei ole, joten kaikkeen sähköposti- ja tekstiviestiliikenteeseen kannattaa Soneran mukaan suhtautua terveen skeptisesti.
LASSI LAPINTIE
[email protected]
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kauhu kirjoitti:

Yhtiön nimissä on lähetetty asiakkaille tönköllä suomella kirjoitettua tietojenkalasteluviestiä.



(SONERA / KUVAKAAPPAUS)
Sonera varoitti uudesta huijausviestistä Asiakaspalvelunsa Twitter-tilillä. Viestissä kirjoitetaan kankealla suomella, että vastaanottaja on maksanut laskun kahteen kertaan, ja hyvityksen saadakseen tulisi saajan klikata viestissä olevaa linkkiä.
- Hei Tilisi on rajoitettu seuraavaan: Olemme havainneet, että olet maksanut laskun kahteen kertaan samanaikaisesti (Tiedosto on: 1590_12) Sillä bekrata hyvityksen, kuuluu viestin sisältö, mitä seuraa linkki sisäänkirjautumiseen.
Kankeasta ilmaisusta voisi päätellä, että viesti on käännetty automaattisella käännösohjelmalla ruotsista. Viesti on allekirjoitettu Soneran asiakaspalvelun nimellä.
Sonera neuvoo Twitterissä asiakkaitaan poistamaan kyseisen huijausviestin sähköpostista.
Yhtiön mukaan huijausviestien määrä on ollut kasvussa, ja asiakkaita kehotetaankin muistamaan, ettei Sonera pyydä koskaan esimerkiksi luottokortin numeroa tai salasanoja sähköpostitse.
Vedenpitäviä ja yleispäteviä ohjeita huijausviestien varmaan tunnistamiseen ei ole, joten kaikkeen sähköposti- ja tekstiviestiliikenteeseen kannattaa Soneran mukaan suhtautua terveen skeptisesti.
LASSI LAPINTIE
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu