Suossa mennään, mutta miksi? Työelämä on raakaa. Jatkuvat yt-neuvottelut vievät ihmisiltä motivaation ja innostuksen. Suomessa on irtisanominen helppoa ja työnantaja ei sitoudu työntekijään eikä ota vastuuta työntekijöistään. Työelämästä tulee selviytymistaistelua. Jokainen pyrkii turvaamaan oman selustansa. Tehdään kaikki, että oma paikka säilyy. Puhutaan pahaa toisista ja nostetaan omaa nokkaa, jyrätään muut alle. Ja sitten kun saavutetaan parempi asema ja varmistetaan oma menestys johtotason bonuksilla niin pyritään varmistamaan omaa asemaa potkimalla työntekijöitä talouden taantuma-aikoina. Ja jos kuuluu siihen pieneen joukkoon, joka työllään rikastuu niin ei oteta vieläkään vastuuta vaan pyritään rikastumaan entisestään ja siirretään rahoja veroparatiisiin.
Suomalaista työelämää vaivaa siis vastuuttomuus. Yritysjohtajat eivät ajattele tekevänsä työtä suomalaisten ja Suomen hyväksi vaan vain sitä varten, että turvaavat oman toimeentulon ja varakkaan ikääntymisen. Paljon on pieniä yksityisyrittäjiä. Heidänkin tavoitteena on saada yritys menestymään vain myydäkseen sen sitten eteenpäin, jotta oma toimeentulo varmistuu. Ei pyritä Suomen työllisyyden parantamiseen ja suomalaisten työllistämiseen. Oma etu on tärkein.
Suomalaista työelämää vaivaa kateus. Jos joku on taitava työssään niin sitä ei myönnetä. Heikompia lyödään matalammaksi ja ollaan vain tyytyväisiä, että ollaan itse parempia. Virheitä korostetaan. Ylemmässä asemassa olevat eivät ota vastaan uusia ideoita eivätkä halua ottaa riskejä, koska pelkäävät oman asemansa puolesta ja että menettävät vuotuiset bonuksensa. Innovaatiot katoaa yt-neuvottelujen ja bonusten tavoittelijoiden metsään. Siksi mitään uutta ei synny eikä mikään kehity. Kehittyminen ei edes kiinnosta johtotason henkilöitä. Ja kuka haluaa kehittää kun tehty työ muutaman vuoden kuluessa murennetaan yt-neuvotteluihin? Jatkuvuuteen ei uskota ja työhön ei panosteta siksi sataprosenttisesti.
Ihmiset eivät voi hyvin työssään, mutta yrittävät näyttää siltä, koska työelämä vaatii nykyään innostuneisuutta ja sosiaalisuutta. Jaksamisen ongelmat ovat yleisiä ja vaatimukset vain kasvavat - tehokkuuden vaatimukset. Enää ei ole aikaa istua kahvitunnilla porisemassa työkavereiden kanssa. Jos niin teet toistuvasti, olet todennäköisesti seuraava yt-neuvotteluissa lähtijä tai saat pahoja katseita työkavereilta tai joku kielii sinusta ylemmille tahoille. Kaikkien pitää olla tehokkaita tai ainakin näyttää siltä. Väsyä ei saa.
Työhyvinvointi on jäänyt yritysten arvojen häntäpään tekijäksi ja se näkyy. Se näkyy työntekijöistä. Into ja työn palo on kadonnut, vaikka sitä teeskennellään. Työtä tehdään, että leipää saadaan. Ja jotta sitä leipää saadaan, pitää puukottaa muita selkään. Kehenkään ei voi luottaa. Kiltit ja hyväuskoiset ei pärjää eikä heikkouksia saa olla. Et saa olla millään tavalla sairas tai ongelmainen. Ja jos satut kertomaan niistä niin selkäänpuukottajat kyllä kertovat niistä eteenpäin ja käyttävät tietoa hyväksi. Jos joudut pidemmälle sairaslomalle niin saat kyllä kuulla siitä pitkään toipumisesi jälkeen ja aina on uusi kiipijä tulemassa paikallesi.
Työterveydessä voit kertoa ajatuksistasi, mutta jos et ole varovainen niin ne asiat on pian työnantajasi tiedossa. Ja tämän päivän johtajat, jotka ovat mestarikiipijöitä, eivät ymmärrä heikkouksia. Työterveys ei myöskään ole tärkeimpiä asioita listalla kun halutaan menestyä taloudellisesti. Johtajilla ei ole aikaa huomioida työterveyttä ja työhyvinvointia, vaikka sitä kautta lähtee työntekijöiden luottamus johtoon ja sen seurauksena työmotivaatio ja innovaatiot lisääntyvät.
Mihin on kadonnut yritysten vastuunotto? Eikö yritykset todellakaan voi keksiä muita keinoja selvitä vaikeista ajoista kuin työntekijöiden irtisanomiset? Kovuutta tarvitaan taistelussa muita yrityksiä vastaan, mutta jos sisäinen rakenne ei ole vahva niin yritys ei voi menestyä. Työntekijöistä on tullut ikään kuin yksityisyrittäjiä ja yhdessä tekeminen on unohtunut. Silti korostetaan tiimityötä ja sosiaalisuutta, vaikka sosiaaliseen elämään ei ole töissä aikaa. Työelämän vaatimukset ja käytäntö on yhä kauempana toisistaan. Yritykset hakevat töihin superihmisiä, mutta lannistavat työntekijänsä suorittajiksi ja selviytyjistaistelijoiksi. Vain suomalainen voi tappaa suomalaisen työn.
Tältä ruohonjuuritasolta Suomen menestymättömyys saa alkunsa. Suomalaisista on imetty mehut kuiviin ja lisää vaaditaan. Ja jos et ole tarpeeksi pyrkyri ja olet tippunut kelkasta kokonaan, sinua syyllistetään siitä ja kiristetään kurkkuotteella entisestään. Pitkäaikaissairaat tai muuten heikot eivät pärjää. Nuorten ja opiskelijoiden asema on luku sinänsä. Miten päästä työelämään mukaan? Ja haluaako päästä tällaiseen työelämään mukaan? Motivaation puute ja epätoivo alkaa näkyä jo työuran tai ”työurattomuuden” alkuvaiheessa. Voiko kaikesta syyttää globalisaatiota vai onko syytä meissä itsessämmekin? Vastuuttomuus, kateus ja oman edun tavoittelu. Kaukana on talvisodan henki.
Suomalaista työelämää vaivaa siis vastuuttomuus. Yritysjohtajat eivät ajattele tekevänsä työtä suomalaisten ja Suomen hyväksi vaan vain sitä varten, että turvaavat oman toimeentulon ja varakkaan ikääntymisen. Paljon on pieniä yksityisyrittäjiä. Heidänkin tavoitteena on saada yritys menestymään vain myydäkseen sen sitten eteenpäin, jotta oma toimeentulo varmistuu. Ei pyritä Suomen työllisyyden parantamiseen ja suomalaisten työllistämiseen. Oma etu on tärkein.
Suomalaista työelämää vaivaa kateus. Jos joku on taitava työssään niin sitä ei myönnetä. Heikompia lyödään matalammaksi ja ollaan vain tyytyväisiä, että ollaan itse parempia. Virheitä korostetaan. Ylemmässä asemassa olevat eivät ota vastaan uusia ideoita eivätkä halua ottaa riskejä, koska pelkäävät oman asemansa puolesta ja että menettävät vuotuiset bonuksensa. Innovaatiot katoaa yt-neuvottelujen ja bonusten tavoittelijoiden metsään. Siksi mitään uutta ei synny eikä mikään kehity. Kehittyminen ei edes kiinnosta johtotason henkilöitä. Ja kuka haluaa kehittää kun tehty työ muutaman vuoden kuluessa murennetaan yt-neuvotteluihin? Jatkuvuuteen ei uskota ja työhön ei panosteta siksi sataprosenttisesti.
Ihmiset eivät voi hyvin työssään, mutta yrittävät näyttää siltä, koska työelämä vaatii nykyään innostuneisuutta ja sosiaalisuutta. Jaksamisen ongelmat ovat yleisiä ja vaatimukset vain kasvavat - tehokkuuden vaatimukset. Enää ei ole aikaa istua kahvitunnilla porisemassa työkavereiden kanssa. Jos niin teet toistuvasti, olet todennäköisesti seuraava yt-neuvotteluissa lähtijä tai saat pahoja katseita työkavereilta tai joku kielii sinusta ylemmille tahoille. Kaikkien pitää olla tehokkaita tai ainakin näyttää siltä. Väsyä ei saa.
Työhyvinvointi on jäänyt yritysten arvojen häntäpään tekijäksi ja se näkyy. Se näkyy työntekijöistä. Into ja työn palo on kadonnut, vaikka sitä teeskennellään. Työtä tehdään, että leipää saadaan. Ja jotta sitä leipää saadaan, pitää puukottaa muita selkään. Kehenkään ei voi luottaa. Kiltit ja hyväuskoiset ei pärjää eikä heikkouksia saa olla. Et saa olla millään tavalla sairas tai ongelmainen. Ja jos satut kertomaan niistä niin selkäänpuukottajat kyllä kertovat niistä eteenpäin ja käyttävät tietoa hyväksi. Jos joudut pidemmälle sairaslomalle niin saat kyllä kuulla siitä pitkään toipumisesi jälkeen ja aina on uusi kiipijä tulemassa paikallesi.
Työterveydessä voit kertoa ajatuksistasi, mutta jos et ole varovainen niin ne asiat on pian työnantajasi tiedossa. Ja tämän päivän johtajat, jotka ovat mestarikiipijöitä, eivät ymmärrä heikkouksia. Työterveys ei myöskään ole tärkeimpiä asioita listalla kun halutaan menestyä taloudellisesti. Johtajilla ei ole aikaa huomioida työterveyttä ja työhyvinvointia, vaikka sitä kautta lähtee työntekijöiden luottamus johtoon ja sen seurauksena työmotivaatio ja innovaatiot lisääntyvät.
Mihin on kadonnut yritysten vastuunotto? Eikö yritykset todellakaan voi keksiä muita keinoja selvitä vaikeista ajoista kuin työntekijöiden irtisanomiset? Kovuutta tarvitaan taistelussa muita yrityksiä vastaan, mutta jos sisäinen rakenne ei ole vahva niin yritys ei voi menestyä. Työntekijöistä on tullut ikään kuin yksityisyrittäjiä ja yhdessä tekeminen on unohtunut. Silti korostetaan tiimityötä ja sosiaalisuutta, vaikka sosiaaliseen elämään ei ole töissä aikaa. Työelämän vaatimukset ja käytäntö on yhä kauempana toisistaan. Yritykset hakevat töihin superihmisiä, mutta lannistavat työntekijänsä suorittajiksi ja selviytyjistaistelijoiksi. Vain suomalainen voi tappaa suomalaisen työn.
Tältä ruohonjuuritasolta Suomen menestymättömyys saa alkunsa. Suomalaisista on imetty mehut kuiviin ja lisää vaaditaan. Ja jos et ole tarpeeksi pyrkyri ja olet tippunut kelkasta kokonaan, sinua syyllistetään siitä ja kiristetään kurkkuotteella entisestään. Pitkäaikaissairaat tai muuten heikot eivät pärjää. Nuorten ja opiskelijoiden asema on luku sinänsä. Miten päästä työelämään mukaan? Ja haluaako päästä tällaiseen työelämään mukaan? Motivaation puute ja epätoivo alkaa näkyä jo työuran tai ”työurattomuuden” alkuvaiheessa. Voiko kaikesta syyttää globalisaatiota vai onko syytä meissä itsessämmekin? Vastuuttomuus, kateus ja oman edun tavoittelu. Kaukana on talvisodan henki.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.