Ollaan lähdössä matkailuautolla ensi kesänä Norjaan ja Ruotsiin, Kolmården tiedetään mutta mitä muita lapsiperheille hyviä kohteita kyseisissä maissa on? Ja mihinpäin Norjaa kannattaa mennä jos haluaa nähdä hienoja autoilumaisemia?
Vastaukset 8
- matkailija2
Itse matkustelin pienempänä vanhempien mukana pohjoisessa useampana kesänä. Kävimme esim. Korvatunturilla, Kuusamossa, Kiirunassa, Narvikissa, ja maailman pohjoisimmassa kaupungissa Hammerfestissa. Pohjois-Norjan tiellä on hienoja näköaloja. En nyt muista mutta joko Kiirunassa tai Narvikissa oli kiva lämmitetty ulkoilma vesipuisto ja kävimme myös Svartisen jäätiköllä Norjassa. Leirintäalueilla on aina leikkipaikkoja, uimarantoja ja muita lapsia. Tutustuimme paikallisiin kirkkoihin ym. nähtävyyksiin, kiipeilimme tuntureille ja levähdimme pysähtymispaikoilla ja leirintäalueilla, enkä muista erityisesti tylsistyneeni.
- tässä
Olen matkustellut Norjaa ristiin rastiin ja ehdottoman kaunis paikka on Geiranger, vuonon pohjukassa, keski-Norjassa, etsi kartasta, serpenttiinitiet sinne johtavat, ylhäällä tundra ja laaksossa luumupuut. Mikäli lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät ymmärrä tai jaksa, pistä nimi mieleen. Ihmiset, jotka siellä ovat käyneet palaavat aina uudestaan, niin minäkin (ollut ainakin viisi kertaa ja Alpitkin on ylitetty, tiedän mistä puhun).
- Citrophoros
Itse Geirangerissa ei ole mitään kummoisempaa, japanilaisturisteja bussilasteittain, mutta näkymä Dalsnibba-vuorelta Geiranger-vuonon pohjukkaan lähes 1500 metrin korkeudelta on ainutlaatuisen hieno. Tie Dalsnibballe on valitettavasti maksullinen.
- verkkofan
Vimmerbyssä on Astrid lindgrenin satuista koottu maailma, jos nyt lapset ovat vielä peppi Pitkätossu ja EEmeli -iässä. Skarassa on perheille sopiva huvipuisto, Eskilstunassa ihan ok tivoli ja eläipuisto. Ruotsista Norjaan kun pääsee eri riettejä, ehkä jokin kohde sopii matkan varrelle.
- Pete A.
Stavangerin ja Bergenin seuduilla on myös paljon nähtävää. Erityisen hieno paikka on Prekestolen, 600 m korkeudessa oleva kallionkieleke. Sinne on tosin parin tunnin kävelymatka, enkä ainakaan pienten lasten kanssa sinne lähtisi.
http://images.google.fi/images?hl=fi&lr=&q=prekestolen
http://www.kolumbus.fi/matti.gronroos/norjafaq.html - martene
Ruotsissa kannattaa pysähtyä Eskilstunan Parken Zoossa (jos menette Etelän kautta).
Norjassa maisemanautinnot saa parhaiten matkalla Geirangeriin (se Dahlsnibbanin tiemaksu kannattaa maksaa, jos on kaunis sää; sitä näkymää ei unohda koskaan!). Myös matka Bergeniin on kokemus.
Oslosta Stavangeriin yli Haukeli-vuoriston, kulkien kilometrien pituisen tunnelin läpi, pujotellen pikkuteita alas rannikolle. Jos Stavangeriin menette, kannattaa ajaa muutama kymmenen kilometriä kohti Etelää tietä, joka kulkee aivan Atlantin rantaa.
Tärkeää on muistaa, että tankkaatte riittävän usein, sillä huoltoasemien välillä saattaa olla pitkät välit. Haukelivuoristoon noustessa on maininta viimeisestä huoltoasemasta ja se kannattaa ottaa tosissaan, seuraavaan on matkaa ja polttoainetta kuluu, kun noustaan ylös...
muutama linkki avuksi:
http://www.parkenzoo.se/finsk.htm
http://www.virtualoslo.com/
http://www.heddal-stavkirke.no/
http://www.haukeli.no/
http://www.stavanger-web.com/
http://www.bergen-guide.com/
täytyy myöntää, että vähän kateellisena reissuanne ajattelen. tällä kertaa kun jää itsellä väliin, mutta onhan noita Norjanreissuja kertynyt kymmeniä tähän mennessä. - käyty
Toissa kesänä mentiin Kilpisjärven kautta Tromssaan ja sieltä jäämeren rantaa E6-pitkin ja Karigasniemenkohdalta takaisin Suomeen. Tromssan ympäristö on hienon näköistä samoin Kilpisjärveltä merelle, mutta Altan jälkeen kun jatkettiin Lakselviin E6:sta niin se oli ankeaa ylänköä.
Viime kesänä sitten mentiin Vaasasta-Uumajaan, sieltä Ruotsin rannikkoa Sundsvalliin asti ja sitten länten kohti Geirangeria. Matka sisämaassa oli aika ankeaa, vähän niinkuin Suomen Lapissa.Jossakin kohtaa Lommin jälkeen, kun oltiin menossa Geirangeria kohti oli aivan mahtava koski (Donfoss tai jotain sinneppäin), minkä vieressä oli leirintäalue. Dalsnibban päälle päästiin ilmaiseksi, ei ollut illalla yhdeksään jälkeen mitään maksuja. Maisemat oli mahtavat. Samoin Geirangerin jälkeen Trollstigen-Peikkotie oli hieno.
Norjan vuonot ja rannikko on ainakin hienoa, mutta tuo sisämaa on vähän ankeaa.
Nyt kesällä olis itsellä tarkoitus ajaa taas Pohjoisempaan osaan Lofooteille ja sieltä rantaa Mo i Ranaan asti ja Tornion kautta takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101899
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.265991- 76862
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22696Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69671Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 65641
- 42609
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?124602Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 52562
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44559- 55538
- 40524
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493