Moi! Oon siis 15-vuotias ja oon aika varmaa siitä että tykkään tytöistä. Oon kertonu tästä yhelle mun kaverille joka otti asian tosi hyvin ja reagoi siihen neutraalisti. Mutta ongelmana on se että ei mua pelota se että kaikki tietäis että oon lesbo mutta mua pelottaa se että me ajattelis musta jotenki eri tavalla. Ja oon ihan valmis kertomaan kaikille (paitsi vanhemmille) mutta en edes oo vielä ihan 100% varma et oonko lesbo.
Tiedän että mun vanhemmat ois iha fine ja hyväksyviä mutta en oo koskaan puhunu niille mitään "seksuaalista" kuten tyttö tai poikaystävistä enkä muusta ja se vähän jännittää.
No sitte vielä viimene asia on se että jos nyt kertoisin kaikille olevani lesbo, musta tuntuu et kaikki olettais et hengaisin kaikkien muiden lesbojen kanssa ja en tunne kun yhden ja sekin asuu toisella paikkakunnalla ja oon aika ujo joten mua pelottaa aina tutustua uusiin ihmisiin.
Joka tapauksessa olen asettanu tavotteeksi kertoa ainakin vanhemmille siihen mennessä kun pääsen peruskoulusta eli ens keväänä.
Onko kellään mitään vinkkejä tai muuten vaa mitää sanottavaa?? :)
Tiedän että mun vanhemmat ois iha fine ja hyväksyviä mutta en oo koskaan puhunu niille mitään "seksuaalista" kuten tyttö tai poikaystävistä enkä muusta ja se vähän jännittää.
No sitte vielä viimene asia on se että jos nyt kertoisin kaikille olevani lesbo, musta tuntuu et kaikki olettais et hengaisin kaikkien muiden lesbojen kanssa ja en tunne kun yhden ja sekin asuu toisella paikkakunnalla ja oon aika ujo joten mua pelottaa aina tutustua uusiin ihmisiin.
Joka tapauksessa olen asettanu tavotteeksi kertoa ainakin vanhemmille siihen mennessä kun pääsen peruskoulusta eli ens keväänä.
Onko kellään mitään vinkkejä tai muuten vaa mitää sanottavaa?? :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moi! Tilanteesi kuulostaa aika tavalliselta, itsekin olen pohdiskellut aivan samoja asioita ja pohdiskelen edelleen näin 24-vuotiaana, vaikka nyt kymmenen vuotta olenkin jo tiennyt että tytöt kiinnostaa. :) Ei siis turhia paineita! Kaapista tuleminen ei ole mikään kertaherätys, jonka jälkeen itse tietää 100% että asia on aina ollut ja aina tulee olemaan näin ja joudut tulemaan kaapista vielä monia monia kertoja - sen valinnan tekeminen että kenelle kertoo ja kuinka helposti tekeminen kyllä helpottuu ajan kanssa, trust me! On ihan normaalia ettei 100% tiedä onko jotakin vai ei. Onhan se helpottavaa kun voi lyödä itseensä tai toisiin jonkun määritelmän tai leiman, mutta älä anna sen ahdistaa sua. :) Ne seksuaalisuusmääritelmät on vaan tehty siksi että olisi helpompi ymmärtää itseään tai muita, mutta ihminen on siitä jännä että voi vaikka joskus olla niin että tuntee romanttisia tunteita vaan yhteen sukupuoleen ja seksuaalisia toiseen sukupuoleen tai että on vaikka 60% ihastunut tyttöihin mutta sitten on ollut myös poikia. Voi olla, että myöhemmin elämässä kun oot pohtinut näitä asioita ja kuulet/luet seksuaalisuuden moninaisuudesta enemmän, huomaatkin että joku toinen määritelmä sopiikin suhun paremmin kuten vaikka bi- tai pan- tai polyseksuaalisuus.
Se että on kavereita, jotka on myös lesboja auttaa myös, kun saa vertaistukea (itselläni on paljon myös heterokavereita, joten joskus porukan ainoaa lesboa kyllästyttää kun muut vain puhuu ihanista vatsalihaksista) mutta varsinkin peruskoulussa piirit on niin pienet että ei niitä muita lesboja vain tapaa. Sitten kun pääset peruskoulusta ja suuntaat jatko-opintoihin kenties toiselle paikkakunnalle ja ihan uuteen kouluun, yksi hyvä tapa on osallistua vaikka paikallisen Setan ryhmiin. Tai netissä jutella muille lesboille! Itsestänikin on kaapista ulostulossa ehkä pelottavinta juuri se, ettei koskaan tiedä, alkaako se toinen ihminen nyt suhtautua muhun eri tavalla. Joskus alkaa ja se voi tuntua loukkaavalta, mutta kaipa siinä täytyy vaan jatkaa omaa normaalia käytöstään niin ehkä se toinen jossain vaiheessa huomaakin, ettei mikään olekaan muuttunut. Stereotypiat on niitä oletuksia joita toisille ihmisille annetaan ja kuvitellaan että kaikki lesbot olisivat jonkun tietyn tyypin kaltaisia, kuten että lesbot tuntevat paljon lesboja, hengailevat keskenään, kenties vihaavat miehiä, femme-lesbot eivät ole oikeita lesboja, butch-lesbot haluavat salaa olla miehiä, tosi lesbo juo olutta, mutta gluteenittomana, lesbot kuuntelee vain naislaulajia, ovat kasvissyöjiä ja kaikki lesbot on tulleet kaapista ulos hinaamalla sateenkaarilipun salkoon. Mutta niin kuin elämässä yleensäkin, myös lesbon täytyy löytää se oma tapansa olla ja oppia olemaan murehtimatta mitä muut ovat hänestä mieltä. :) Pikku hiljaa. Epävarmuus on ok. Tärkeintä on yrittää olla antamatta pelon vaikuttaa johonkin asiaan niin että se ihana asia menee pelon takia aivan pilalle.
Hyvä kuulla, että uskot että vanhemmat suhtautuvat asiaan aivan hyvin! Voit siis myös raottaa kaapin ovea sanomalla että tiedät että tykkäät tytöistä. Vanhempien kanssa seksuaalisuusjutuista puhuminen on monesti kaikista kiusallisinta. Sen jälkeen kun itse kerroin (tai oikeastaan oma äitini arvasi asian) on ollut paljon rennompi olo, kun jatkuvat poikaystävistä kyselyt on loppuneet, mutta ei me edelleenkään puhuta varsinaisesti mitään mun seksuaalisuudesta. Siitä on vaan tullut yksi arkinen asia muiden joukossa ja voin nykyään sanoa jossain sivulauseessa että tapailen yhtä naista mutta katsoo nyt tuleeko tästä mitään. Muista että kaapista tuleminen on sun oma juttusi ja sun valintasi. Se voi olla sellainen kerta että oot tarkkaan miettinyt että koska sanot sen ja missä tilanteessa, tai sitten se voi olla ihan sattumaa kun isä tai äiti kysyy että onko poikakavereita ja päätät että nyt tai ei koskaan ja toteat että ei, mutta yksi tyttö on ja oot ihastunut. Kenenkään ei pitäisi joutua piilottelemaan ja salailemana tai olemaan nolo niin ihanan asian takia kuin sen, että on ihastunut johonkuhun tai että on hoksannut mistä pitää ja mistä tulee hyvä olo.
Onnea ja tsemppiä sulle! Itse oon saanut aikoinani voimia juurikin muista vertaistukitarinoista kun oon lukenut, että muutkin homot ja lesbot on pohdiskelleet aivan samoja asioita kuin minä. Netistähän näitä löytyy, mutta esim. kirjastoissa on yksi hyvä ohut kirja, johon on koottu näitä tarinoita: Kaikki muuttuu paremmaksi (toimittanut Anni Kellomäki, Johanna Laitinen, Tommi Laitio, Alex Nieminen, Saku Tuominen)
"Kaapista tuleminen ei ole mikään kertaherätys, jonka jälkeen itse tietää 100% että asia on aina ollut ja aina tulee olemaan näin ja joudut tulemaan kaapista vielä monia monia kertoja - sen valinnan tekeminen että kenelle kertoo ja kuinka helposti tekeminen kyllä helpottuu ajan kanssa, trust me!"
Tässä on taas yksi yleistys ja stereotypia lisää. Joillekin kaapista tuleminen ja oman seksuaalisuuden tajuaminen voi tosiaan olla kertaherätys, jonka jälkeen voi olla 100 % varma omasta seksuaalisuudestaan nyt ja aina.
On normaalia olla epävarma, mutta on normaalia olla myös varma. Se, että joku iltapäivälehtien palstoilla julistaa tulleensa monta kertaa kaapista ulos ei suinkaan tarkoita sitä, että jokaisen kohdalla näin olisi. Moni on myös varma itsestäänn nyt ja tulevaisuudessa. Ei kaikki ihmiset suinkaan ole epävarmoja (ja bissejä). Joillekin oman seksuaalisuuden huomaaminen ja hyväksyminen on hyvin helppoa kuin heinän teko, toiset ovat hyvinkin varmoja, toiset hyvin epävarmoja. Se, että tajuaa oman lesboutensa ei missään nimessä tarkoita, että tulevaisuudessa on sitten bisse. Monet lesbot ovat nuorena lesboja ja aikuisenakin yhtä lailla lesboja. Eivät kaikki ihmiset suinkaan ole epävarmoja, häilyviä ja pohjimmiltaan bissejä. Seksuaalisuus ei myöskään ole mikään valinta, ei voi valita, että olen homo tai hetero. Kaapista tuleminen ei myöskään valitettavasti aina helpota, on niitäkin vanhempia, jotka eivät todellakaan hyväksy asiaa sitten millään, vaikka kuinka oma lapsi olisi kyseessä vähän samaan tapaan jos helluntalainen tai lestadiolainen päättäisi irrottautua uskisporukasta niin se tarkoittaa myös sitä, että koko perhe hylkää sinut sitten. Ei aina ole niitä onnellisia tarinoita eikä aina elämä ole onnellista höttöä eikä aina ihmiset ole epävarmoja biseksuaaleja, jotka kaikki tulevat kaapista ulos miljoona kertaa. Jotkut tulevat kaapista sen tasan yhden kerran, jotkut eivät koskaan ja jotkut eivät koe, että edes mitään kaapista tulemista pitäisi edes olla kun kaikki on ollut aivan selvää alusta lähtien itselle ja kenteis ympäristöllekin.
Ihan yhtälailla yleistys on myös tuo uskovaisuusjuttu. Ex-lestadiolaisena tiedän homoseksuaaleja, jotka ovat tulleet kaapista ja jääneet yhteisöön, mutta uskonsa takia eivät "toteuta taipumustaan" vaan elävät sinkkuina.
Itse olen lähtenyt vanhoillislestadiolaisuudesta jo useita vuosia sitten, ja vastikään tulin myös siitä toisesta kaapista. Kummassakaan kohdassa perhe ei ole hylännyt, vaikka toki olisivat toivoneet muuta.
En sano, ettei kenenkään perhe voisi hylätä ulostulon takia, mutta se ei todellakaan ole mikään yleinen käytäntö ainakaan vl-piireissä.
:) Vastaukseni olikin suunnattu suoraan AP:lle, joka kirjoittaa omasta epävarmuudestaan ja pohdiskelee sitä että kun 100% varmasti ei vielä voi sanoa olevansa lesbo eli ei vielä uskalla siihen leimaa laittaa. Hieno homma heille, jotka kokevat kertaherätyksen ja ovat itsevarmoja koko loppuelämänsä. Heidän ei epävarmuutta sitten tarvitse näillä palstoilla pohdiskellakaan tai pyytää vertaistukea heiltä, jotka ovat myös joskus olleet epävarmoja? En sanonut missään kohtaa että seksuaalisuus olisi valinta! Tai että kaikki ihmiset olisivat häilyviä! Vastasin vain 15-vuotiaalle että epävarmuus on ok ja itsekin olen ollut epävarma ja pohdiskellut hyvinkin kauan, useita vuosia itseäni ja lesboidentiteetin/itseni löytäminen ei ollut minulle mikään itsestäänselvä ja suoraviivainen tie. Aloittajaa kaihertaa lisäksi erityisesti se että mitä muut ihmiset ajattelevat ja luin sen jotenkin niin, että jos hän nyt kertookin kaikille olevansa lesbo ja sitten tuleekin toisiin ajatuksiin (koska ei ole vielä 100% edes varma onko lesbo) niin mitä sitten? Sanovatko kaikki kenties sitten että lesbous olikin vain joku vaihe? Ja että kun sanoo olevansa lesbo niin tuleeko asiat sitten muuttumaan, täytyykö lesbokavereita yhtäkkiä hankkia paljon ja kertoa heti kaikille? Onko edelleen kaapissa, vaikka onkin jo yhdelle ihmiselle kertonut? Se että pohdiskelee näitä asioita ei kerro siitä, että olisikin sitten jotenkin häilyvä tai kenties jotain muuta kuin lesbo. Se kertoo vain siitä, että kyseessä on hyvin pohdiskeleva, herkkä ja ajatteleva ihminen, jolle asialla on paljon merkitystä.
Monta kertaa kaapista ulostulemisella en tarkoittanut biseksuaalia, joka tulee kaapista ulos joka toinen päivä heterona ja joka toinen päivä homona, vaan tarkoitin sitä että jatkuvastihan sitä ihminen tulee läpi elämänsä ulos kaapista ihan niissä arkisissa tilanteissa kun ensimmäisen kerran mainitsee vieraalle ihmiselle entisistä tai nykyisistä perhesuhteistaan, sanoo vaikka miehensä tai vaimonsa odottavan kotona ja näin ollen kertoo seksuaalisuudestaan. Itse olen jo seonnut laskuissa montako kertaa 'olen tullut kaapista': se nyt on vain fakta, että kun heteronormatiivisessa maailmassa eletään, useimmat olettavat minut tavattuaan että olen hetero ja kun mainitsen tyttöystävästä tai korjaan että olen kyllä lesbo, se on aina uusi kaapistaulostulo niille jotka eivät sitä aiemmin tienneet/osanneet aavistaakaan, sillä eihän se päällepäin mitenkään näy. Ensimmäisillä kerroilla se oli minulle itsellenikin joka kerta suuri Kaapista Ulostulo kun uskalsi mainita asiasta tai kertoi jollekulle tärkeälle. Nykyään kaikki läheiseni tietävät ja puolitutuillekin se lipsahtaa jossakin sivulauseessa eikä nostata pulssia taivaisiin, suurempi juttu ja hämmästelyn aihe se on niille muille. Lähinnä koitan tsempata aloittajaa tulemaan ulos (sillä jos hän itsekin uskoo että vanhemmat ovat asian kanssa ok / eivät siis varmaan fundamentalistisen uskonlahkon jäseniä?) sillä oman mielenterveyden kannalta kaapista ulostulemisella on positiivisia vaikutuksia. En myöskään tarkoittanut, että elämä olisi sen jälkeen aina onnellista höttöä... Mutta sen sanon, että se kun uskaltaa kertoa kaikista peloistaan ja epävarmuudestaan huolimatta - koskaan tietämättä miten se toinen oikeasti tulee reagoimaan - on rohkea teko ja silloin pitäisi onnitella itseään ja olla itsestään ylpeä, oli lopputulos mikä tahansa. Omalla kohdalla on ollut hyviä kokemuksia. Ja huonoja kokemuksia. Mutta se on elämää.
Kiitos paljon vastauksistasi!! Tosiaan tiedän varmaksi että vanhemmilleni se ois ihan ok koska ne kannatti tasavertasta avioliittolakia ja muistan kun ne on pienenä sanonu mulle ja mun veljille että ei saa sitte homoja kiusata että ei sitä voi tietää jos joku teidän kaveri vaikka tajuaa isompana olevansakin homo. Tässä suhteessa tiedän olevani kyllä erittäin hyvässä asemassa ja kiitollinen siitä. :)
AP: Älä pidä kiirettä kertomisen kanssa jos tuntuu siltä, että haluat vielä itseksesi pohtia asiaa. Ja tosiaan kannattaa olla onnellinen, että vanhempasi todennäköisesti suhtautuvat hyvin. Minulla ja enemmistöllä ystävistäni lähipiiri ei suhtautunut kovin hyvin mutta siitäkin pääsee itse yli hankkimalla ystäviksi suvaitsevaisempia ihmisiä. :D
Ja jos asut pienenellä paikkakunnalla, niin on ihan ymmärrettävää, ettet tunne muita lesboja. Kun muutat(?) opiskelemaan, sekin asia varmasti muuttuu parempaan suuntaan. Eikä ne lesbokaverit mikään pakko ole mutta toki samanhenkisten ihmisten tunteminen lisää mahdollisuuksia löytää seurustelukumppani. :) Ennen kaikkea, ole rauhassa sitä mitä olet ja muista, että vaikka joku suhtautuisi huonosti, ei siitä tarvitse välittää. Tsemppiä! :)
kyse on kai siitä iten nopeasti haluat ottaa vastuuta elämästäsi, oppia puhumaan asioistasi ilman että aina mietit että mitä jos joku ei tykkää jne. Elämässä ei mikään ole varmaa, mutta paremmin opit käsittelemään asioita kun olet rohkea ja et oleta itse asioita tapahtuviksi.
Lesbous on yksi osa sinua, miksi ihmeessä sun pitäisi hengailla vain lesbojen kanssa tai tuntea heitä satoja. Sulla on elämä vasta alussa ja aikaa tehdä mitä haluat.
Mä koitan sanoa että älä kasvata kynnystä sinun ja elämän välille. Sä et pysty suunnittelemaan kaikkea ja/tai tietämään miten asiat menee jos teet jotenkin tai et tee.
Opettele mielummin käsittelemään asioitasi, oli ne positiivisia tai negatiivisia.
Opettele ilmaisemaan itseäsi, tuomaan rohkeasti ajatuksiasi esille.
Jos sun joku sun frendeistä olettaa jotain tyhmää, sä voit aina oikaista häntä. Sä opettelet nyt ottamaan omaa paikkaasi tällä telluksella. Pelko on ihan ok asia mutta elämää ei kannata pelätä, ei sen ylä tai alamäkiä. On van opittava käsittelemään ne, ja kasvettava kun kasvun paikka on.
Ei elämä ole vaikeaa jos ei siitä sellaista tee. Mitä rennomin suhtaudut itseesi, ajatuksiisi, olemiseesi, sen rennommin muutkin ovat kanssasi. Voihan sitä jo nyt hakata kiveen mitä on ja mitä haluaa olla. MInun mielestä seksuaalisesti itsensä määrittely on aikansa elänyt. Ihmisten ennakkoluulot pitävät lesbot tai homot jne tietynlaisina ja niin kauan kuin määritellään itsemme seksuaalisesti joksikin, ylläpidämme typerää vanhaa tapaa yllä.
Oikeasti elämässä ei pitäisi olla mitään merkitystä rakastatko/tunnetko vetoa kumpaan sukupuoleen tahansa. Nykyään yksi sana määrittelee ihan liikaa koko persoonaasi koskien.
Jokainen päättää itse, oma elämä.