Kuuhankaveden koulun oppilaat räkivät

Kuuhankaveden koulu on viestittänyt julkisuuteen, että koululaiset räkivät paljon. Koulun edustajan mukaan on kuitenkin tulkintaa, että räkijät olisivat jonkin tietyn luokan oppilaita. Muuten vaan räkä on liitetty joihinkin oppilaisiin - kuulemma ei pidä kuitenkaan tulkita väärin.
201156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Koulu esittää julkisuuteen omien sanojensa mukaan OPPIMISYMPÄRISTÖÄ, jossa esitellään muhkeaa oppilaiden räkimää limppiä. Hienoa Kuuhankavedenkoulu! Räkää riittää.

Äänestä

Ai se koulu siellä Hankasalmella?

Äänestä

Vanhemmat voisivat puhutella lapsiaan, ettei pidä räkiä, niin että koulu joutuu julkisuuteen laittamaan räkälimppien kuvia. Hyi Kuuhankaveden koulun oppilaat. Hyi!

Äänestä
  • Mikäpä siinä , antaa nuorten räkiä, minäkin olen näin viiskymppisenä räkinyt jo kolmatta viikkoa eikä loppua näy eikä tunnu, mistä sitä tuota räkää riittää, voisiko sitä kerätä ja jotenkin kierrättää, nuorena ja kiihkeänähän sitä sylkeäkin tyttöjen kanssa vaihdettiin.

    Äänestä

Juu,. Sitten ne kaikki räkälimpit valokuvaan ja Kuuhankaveden koulun sivuille vaan, jotta etsivät nuorisotyöntekijät pääsevät peukuttamaan. Ei niilläkään vaikuta olevan muuta tekemistä, kuin istua päivät pitkät Facebook - viihdesivustoilla. Missä näiden etsivien nuorisotyöntekijöiden pääte sijaitsee siellä Hankasalmella. Ovat ottaneet erityisesti silmätikuiksi tiettyjä nuoria siellä Hankasalmella. Peukuttavat sitten kouun valokuvaa RÄKÄLIMPEISTÄ. Sinäkin muuten sipulix voisit lähettää ne räkälimpit sinne Kuuhankaveden koululle.

Äänestä

Räkivätkö ne etsivät nuorisotyöntekijätkin joutessaan. Heillä ei näytä olevan muuta tekemistä, kuin istua koneen äärellä.

Äänestä

Niillä etsivillä nuorisotyöntekijöillä on muuten erityisen rikas mielikuvitus, kun nauttivat räkälimpeistä, joita esitellään Kuuhankaveden koulun rehtorin suostumuksella. Mutta ei aivan pääkoulun sivustoilla. Siitä voisivat hienommat vanhemmat pillastua. Pitää laittaa räkälimpit heikko-osaisempien syyksi. Räkää ko räkää.

Ei muuta kun limpit Kuuhankaveden emäkoulun sivuille!

Äänestä

Kuuhankaveden koulu julkaisee mielellään kuvia räkälimpeistä. Oppilaiden räkälimppejä, opettajien räkälimppeja, vanhempien räkälimppejä, erityisopettajien räkälimppejä ja sokerina räkäkupin pohjalla ALATI ILOISTEN ETSIVIEN PEUKUTTAVIEN nuorisotyöntekijäiden räkälimppejä.

Kaikki joukolla räkimähän vaan, räkimähän vaan. Ja osoite on Kuuhankaveden koulu, Hankasalmi.

Äänestä

Mutta muistakaa hankasalmelaiset katsoa aina alas, ennekuin istahdatte, sillä siinä saattaa olla ETSIVÄTN NUORISOTYÖNTEKIJÄN peukuttava vihreä räkä - mikäli hän päätteeltään ennättää räkäsemään.

Äänestä

Etsivän nuorisotyöntekijän vihreänkeltaisella klimpillä, räkäklimpillä on pitkä peukalo. Ja hiiriranne on notkea.

Äänestä

Peukutusta, peukutusta vaan. Ja räkä lentää.

Äänestä

Hankasalmi on "kartalla" ja Kuuhankaveden koulu. Oli näet Hesarissakin juttu rä'ästä. Mutta räkivästä nuorisotyöntekijästä, saati etsivästä sellaisesta ei siinä puhuttu. Ehkä Hankasalmen etsivä on aikaansa edellä, kun räkiä peukuttaa.

Äänestä

Joko räkäkuvia on lisätty Kuuhankaveden koulun seinille ja naamakirjaan.
Henkilökunnan huoneen ovessa voisi olla valokuva jokaisen opettajan räkälimpistä. Voisi sitten oppilaat arvaille, mikä limppi on kenenkin kehosta peräisin.

Äänestä

Khroooh....plop.

Äänestä

Sehän on nykypäivää, nuoriso kun jossain pihalla hengailee tai kadulla niin aina joku on sylkemässä, mitä niiden suuhun oikein valuu kun sitä pitää koko ajan syljeksiä, luultavasti aivon rippeet valuu suuhun.

Äänestä

Mutta kun nämä etsivät nuorisotyöntekijät pekuttavat Kuuhankaveden koulun sivuilla olevien räkälimppien kuvia. Eli aikuiset oikein kannustavat nuoria räkimään. Minusta se ei ole oikein miellyttävää, mutta nämä etsivät nuorisotyöntekijät ja irokeesi -opettajat (muka jotain nuoria) haluavat olla COOLEJA ja miellyttää. Ovat sitten coooleja hyviä tyyppejä nuorten silmissä. Ainakin omasta mielestään.

Äänestä

Sehän on nykypäivää, että oppilaat ja opettajat räkivät. Erityisen suosittua se on Kuuhankaveden koulussa. Opettajatkin tykkäävät julkaita räkäkuvia. Ja etsivä nuorisotyö etsii klimppejä ja peukuttaa.

Äänestä

krrrrrrrplöh

Äänestä

eetu kokkonen

Äänestä

Voi vain toivoa, että Venäjä hyökkää pian ja pistää pullamössöt kuriin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kummaa kirjoitti:

Kuuhankaveden koulu on viestittänyt julkisuuteen, että koululaiset räkivät paljon. Koulun edustajan mukaan on kuitenkin tulkintaa, että räkijät olisivat jonkin tietyn luokan oppilaita. Muuten vaan räkä on liitetty joihinkin oppilaisiin - kuulemma ei pidä kuitenkaan tulkita väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu