Tiedätkö, miten syntyy hyvä parisuhde?
Monet haaveilevat parisuhteesta ollessaan sinkkuja. Kumppanin löydettyämme saatamme kuitenkin luiskahtaa elämään parisuhteessa vain näennäisesti. Ajan kuluessa armaasta kumppanistamme saattaa salakavalasti kehittyä myös viiltävin kriitikkomme ja parisuhteessa kohdattu yksinäisyys voi olla vielä tuskallisempaa kuin sinkkuvuosinamme.
Olen harjoitellut viimeiset puolitoista vuotta parisuhteessa oloa. Pikkuhiljaa rakentuva yhteys on tuonut mukanaan paljon iloa ja uudenlaista tyytyväisyyttä. Samaan aikaan kun suhteemme on syventynyt, olen myös joutunut kohtaamaan kasan pelkojani, rajoittuneisuuttani ja epävarmuuttani.
Kiinnostukseni parisuhteen anatomian ymmärtämisestä vei minut lounaalle vuoden perheterapeutiksi valitun lastenpsykiatrin Janna Rantalan kanssa. Hänen mukaansa emme voi vaatia, että maailma rakastaisi ja kohtelisi meitä hyvin. Parisuhteestamme voimme kuitenkin rakentaa pehmeän suojan maailman kovuutta vastaan.
Rantalan mukaan hyvä parisuhde ei synny siitä, että maailman kaunein ja komein kohtaavat. Parisuhde rakentuu, kun kaksi erillistä ja omasta elämästään vastuun kantavaa ihmistä päättää rakentaa yhdessä heidän elämänsä parhaan jutun. Suhde on siis aina paljon enemmän kuin kaksi ihmistä. Se on kuin kolmas osapuoli, joka luodaan yhdessä toivomalla, tekemällä ja huomioimalla.
Rantala ei halua jaella vippaskonsteja kukoistavan parisuhteen rakentamiseksi ja peräänkuuluttaa yhdessä kasvamista ja erillisyyden hyväksymistä. Parisuhteesta muodostuu juuri niin turvallinen ja kaunis, kuin olemme valmiita siihen panostamaan.
Utelias ja hyväntahtoinen kumppanin erilaisuuden ihmettely rakentaa hedelmällisen maaperän voimaa antavalle suhteelle. Vaikka osa kumppanin piirteistä tai harrastuksista ärsyttäisi kuinka, ei meidän pitäisi valittaa niistä. Erillisyyden ja erilaisuuden syvällinen hyväksyminen ovat avaimet läheisempään suhteeseen.
Lämmöllä,
Kaisa
Lämmöllä Kaisa: Parisuhde paremmaksi!
Lämmöllä_Kaisa
1
131
Vastaukset
- KYSYMYS_
Onkohan teillä jo parisuhteita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut = far-right Finns Party?
Eikös tuo tarkoita, että persut ovat äärioikeistoa? "In 2023, Petteri Orpo, of the National Coalition Party, unseated M637239Sanna Marin pitäisi palauttaa pääministeriksi
Oikeisto "voitti" vaalit valehtelemalla äänistäjille päin naamaa, joten heidät tulisi tuomita menettämään vaalitulos ja1223959Ei me olla sielunkumppaneita
jos sellaisia edes on. En tiedä miksi niin kovasti pidin sinusta, varmaan olisi paljonkin hyviä syitä, mutta ehkä olit v463866Opettaja teki pornoa sivubisneksenä
Jännittävää nähdä, koetaanko tämä ihan normaaliksi ja toivottavaksi kombinaatioksi kasvatusalalla. Voi mennä hyvin kiinn542944Demarilesbo synnytti lapsen
Lapsen biologisella isällä ei ole mitään oikeuksia lapseensa. On pelkkä "luovuttaja". https://www.hs.fi/politiikka/art1102516Porno-ope?
Kaikenlaisia sitä nykyään Suomessakin on. Tai onhan niitä voinut olla aiemminkin, mutta ehkä paperilehtin aikakaudella e592325Hevosmies kylän kunnioitettu herra
Hei, eikö olis aika pistää "nuoriso" kuriin? Tiedämme miten teidän "yhteisö" toimii sekä kylän vanhin herra, olet poruka362162KÄVELYTREFFIT ?
Mikä on tuo konsepti. Ei kävely ole mitkään treffit. Se on hengailua, ilman mitään panostamista toiseen, go with the flo2492053Persu ei ole koskaan päässyt Valkoiseen Taloon
Eikä pääse. Jopa demareita siellä on käynyt, vaikka jenkkien vasemmistolaisin suuri puolue vastaa lähinnä Suomen kokoomu71894Opettaja OnlyFansissa - Onko ihan OK?
Onko mielestäsi ihan OK, että peruskoulun luokanopettaja on virka-aikansa ulkopuolella aktiivinen aikuisviihteen tuottaj361740