Meillä on huhtikuussa häät ja suunnittelen parhaillaan niihin kutsuja. Vihkiminen ajoittuu iltapäivään (klo 17). Te hääparit, jotka rakastatte lapsia (niinkuin mekin) mutta kuitenkin olette halunneet juhlia häitänne aikuisten kesken.. miten olette hoitaneet asian ettei kukaan perheellinen loukkaantunut asiasta?
Haluamme häiden olevan aikuisten juhla eikä mikään lastentarha (lapsia tulisi noin 60 ja aikuisia 120); sen lisäksi lapset vievät istumapaikkojakin.
Haluamme häiden olevan aikuisten juhla eikä mikään lastentarha (lapsia tulisi noin 60 ja aikuisia 120); sen lisäksi lapset vievät istumapaikkojakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pidettiin ilman pentuja koska emme nähneet järkeväksi järjestää lasten kutsuja tuhansilla euroilla. Kylmän viileästi kutsuun tarpeeksi selkeä mainista että "juhlimme aikuisten kesken". Vielä lisäksi henkilölle joka ottaa ilmottautumiset vastaa painotettava että muistaa mainita ilmoittautuessa että mainitsee "olettehan huomioineet hääparin toiveen lapsien kotiin jättämisestä". Jos suuttuvat niin antaa suuttua, minäkin päätin suuttua jos joku kuskaa pentunsta bileisiin vaikka ei ole toivottu. Sehän on pahempi loukkaus kun se ettei halua lapsia mukaan. Aina on niitä etteihän meidän pikkunen vie edes tilaa kun se on vasta 2kk. Mutta ei idiootti tajua että ei se osaa pitää naamaansa kiinni kirkossa ym. paikoissa. Mikään ei ota enempää päähän kuin se että vihkimistä suorittaessa joku pentu kiljuu suoraa huutoa eikä vanhemmat tajua viedä sitä edes pihalle huutamaa.
Mentiin sitte naimisiin ja lapset on PENTUJA...
Ne on teidän juhlat ja aina on niitä mammoja jotka ei sitä ymmärrä ettei niitten pentuja kaivata. Jos loukkaantuvat niin siitä vaan. Enempihän teillä on syytä jos joku kuskaa pentuja pyynnöstä huolimatta. Kutsuun vaan selkeästi että juhlitaan ilman lapsia ja ilmoituksia vastaan ottava muistuttaa "oleetehan ottaneet huomioon pyynnön lapsista".
öh...MAMMOJA....?!
Kirjoitin kutsuihin vain kusuttujen nimet ja mainitsin erikseen puhelimessa sille ainoalle, joilla lapsia on, että lapsia ei saa tuoda. Toisaalta hänen häitään vietettiin pari vuotta sitten, eikä saanut sinnekään tuoda, joten olisi ymmärtänyt sanomattakin. Oli muuten ystävättäreni kiitollinen, että kerrankin pääsee iltajuhliin ilman tenavia.
Meillä oli vihkiminen klo 14.00 ja sen jälkeen häävastaanotto. Lapset olivat myös tervetulleita. Häissä oli tarjolla boolia heti alusta alkaen, lapsiperheet lähtivät kotiin seitsemän aikoihin, kun porukka alkoi olla humalassa. Siirryimme myöhemmin juhlapaikalta kavereiden kanssa jatkamaan juhlia omaan asuntoomme ja sieltä paikalliseen yökerhoon. En olisi voinut ajatellakaan etteivät lapset olisi olleet tervetulleita, kun itselläkin noita pienempiä sisaruksia löytyy. Ja hyvin ainakin meillä toimi tämä järjestely.
Laitamme kutsun kirjekuoreen kutsuttujen nimet (esim. Maija ja Matti Meikäläinen). Fiksut ihmisethän osaavat tietenkin lukea, että kutsu on kahdelle, eikä asiaa tarvitse erikseen ilmoittaa. Mutta ainahan on tietysti valitettavasti niitä ääliöitä, jotka jättävät tahallaan tämän huomioimatta tai eivät ymmärrä käytöstavoista mitään.
Lisäksi infoamme mm. anoppeja ja lähisukua ettei lapsia kutsuta (tietävät mainita tämän sukulaisille jos tulee puhetta) ja ilmoittautumisten vastaanottajalla on lista, missä on kutsuttujen nimet. Jos joku ilmoittaa myös lapsensa, niin hän ilmoittaa, ettei hääpari ole kutsunut kenenkään lapsia.
Meillä on kaavailtu, että vain kummilapset siskoineen ovat listalla.Heidän perheiden on niin vaikea järjestää muita hoitajia, koska ovat mukana samoissa juhlissa. Muiden lasten määrää joudumme rajaamaan juhlapaikan pienuuden vuoksi. Olisi tietenkin kiva kutsua kaikkia lapsineen, mutta toisaalta osan lapset ovat täysin outoja typpejä, jotka veisivät paikan ystäviltä, jotka
haluamme mukaan. (Huh, mikä lause!)