- Kyllä Siperia opettaa,
on tuttu, mutta ketkä ovat ollleet ihmiskunnan suurimmat terroristit?
Euieroopasta paettiin Amerikkaan ja ensi töikseen teilasivat alkuasukkaita lähes sukupuuttoon riistäen heidän maansa.
Orjakauppa on ollut USAssa laillista meidän päiviimme saakka.
IRAK on USAn ja brittien perustama.
Ensimmäinen hallitsija ajautui itsemurhaan ja viimeksi NATO kylvi köydytettyä uraania kolmen uskonnon pyhille maille.
Kotimaakaan ei rivilläkään tuominnut kuten ei Bush Raamatustaan
löytänyt moitetta. Saddam teilattiin vaikka ei löytynyt pelättyjä joukkotuhoaseita.
- Ketä sinusta meidän on pelättävä?
on tuttu, mutta ketkä ovat ollleet ihmiskunnan suurimmat terroristit?
Euieroopasta paettiin Amerikkaan ja ensi töikseen teilasivat alkuasukkaita lähes sukupuuttoon riistäen heidän maansa.
Orjakauppa on ollut USAssa laillista meidän päiviimme saakka.
IRAK on USAn ja brittien perustama.
Ensimmäinen hallitsija ajautui itsemurhaan ja viimeksi NATO kylvi köydytettyä uraania kolmen uskonnon pyhille maille.
Kotimaakaan ei rivilläkään tuominnut kuten ei Bush Raamatustaan
löytänyt moitetta. Saddam teilattiin vaikka ei löytynyt pelättyjä joukkotuhoaseita.
- Ketä sinusta meidän on pelättävä?
Vastaukset 110
Vanhimmat
Kenelle haluat kertoa kun jokainen tietää historian
Ulkoista pelkoa, ihmiskunnan historiaa tarkastelemalla, en koe.
Haluaisin vain saada säilyttää oman kasvatukseni antamia eväitä,..kutsuttakoon niitä sitten vaikka Topeliaanisiksi. Jos menettäisin kyvyn nähdä eri kansallisuuksissa, uskonnoissakin ihmisen, kaltaiseni - sitä olotilaa itsessäni pitäisin peloittavana.
USA hyökkäsi nytkin Irakiin, Syyriaan ja...
Jos katsot karttaa nykypäivänä niin huomaat, että Natolla on kymmeniä tukikohtia lähi-idässä eivätkä ne uhkaa vaan pommittavat jopa "lennokeillaan", joissa ei ole edes ohjaajaa mukana.
HISTORIAA - olen yllättynyt miten huonosti olette historiaa lukeneet. Meidänkin juuremme ovat yllättävän läheiset Kaksoisvirtain ja Syyrian alueen vanhaan sivistykseen.
Juutalaistenkin soisi tunnustavan heidän kantaisänsä Abrahamin lähteneen täältä.
Eiköhän siellä älymystö tunne historiaansa ! On vaan niin sekavaa, kun arabeja paimentolaiskulttuureineen myös liittyy asujaimistoon.
Kansanperinteet istuvat vahvasti oppimattomien riveissä, niiden varassa ovat imeneet selviämiskeinot jo äidinmaidossa.
Vaikeaa on saada yhtenäistä järjestystä maihin, joissa osittain papistot säätää, korruptio kukoistaa, ja kansaa tapetaan. Lait ja järjestäynyt yhteiskunta pitäisi olla jokaisen itsenäiseksi valtioksi julistautuneen velvollisuus.
Tarkoitat Pilmari kai "lähteneet sieltä"
Abraham oli kotoisin sieltä aj levittäytynyt kaikkialle maailmaan - Suomeenkin.
YK:n rauhaturvajoukoista kerrotaan TV:ssa paraikaa.
Muistan lähisukulaiseni, joka taisi olla ensimmäisiä Suezsilla
joskus 1950-luvulla.
- Muistatko vielä sen virren...?
HERRA SEBAOT
oli sodan jumala, jolla oli aikaa käyskennellä paratiisissa vahtien "ompputarhaansa" jottei sinne pääse käärme viekoittelemaan "saatanan" peitehahmossa.
Kas kun Lootin vaimon taakseen katsominenkin muutti hänet suolapatsaaksi.
Jaakobin poikien 12 aluetta Palestiinassa lienevät hajaantuneen kaikkialle maailman maille - Suomeenkin.
Miten koette nykyisen uskontunnustuksemme kolmiyhteisyyden?
Liittoutuneet nousivat maihin ja tuhot alkoivat paljastua. Nyt alkavat vihdoin avautua myös CIAn salaiset asiakirjat.
Miten voimme yhdistää Buschin Raamatun lukemisen rukouksineen
kun meille alkaa totuudet, jotka eivät pala tulessakaan, paljastua?
Historiaa
saisi näihin keskustluihin tulla enemmän.
Veteraanien iltahuudot kaikuvat jo nykyisin kuuroille korville
kun he eivät enää kykene itse edes näitä syyskeräyksiä suorittamaan.
Valtion tuliiiiiisi ehdottomasti hoitaa vielä elävien sotainvalidien ja veteraaien kuntoutukset ym. palvelut.
CIAn FBIn arkistoihin kätketään melkoisesti tutkimuksia, joita ei haluta julkisuuteen. Obama sai Nobelin ja teloitutti kansanjohtajia
ilman oikeudenkäyntejä. Terrorisminvastaiset sodat osoitus USAn
harjoittamasta terrorismista 1.9.2001 johti sotaan Afganistanissakin
Musiikki ei tunne kielirajoja ja usein yllätymme kun säveliä soittaa
miljoonakaupungin sinfoniaorkesteri ja viehkeä pari tanssii:
https://www.youtube.com/watch?v=kdhTodxH7Gw
Gilgames tiesi vedenpaisumuksen tuhansia vuosia ennen kuin jumala kertoi Nooan arkista Mooseksen kirjassa.
Korkea Veisukin siellä on jo ennenkuin Daavid sai hoviinsa kirjoitustaitoisia kirjureita.
YDINASEET
ovat suurin uhka maailmassa. Ranskallakin on valmius.
Tiedämme eläimistäkin, että "nurkkaan ajettuna" ne alkavat käyttäytyä kuten ihmisetkin yllättävällä tavalla.
Raamatun jumalakin tunnetaan alkuaan HERRA SEBAOT sodan jumalana hirmutekoineen, joita en tiedä moitittuen koskaan.
"Minä kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen..."
http://www.globalis.fi/Maaryhmittymaet/Ydinasemaat
PELJÄTÄ JA RAKASTAA
Miten meidän tulee ymmärtää Raamattua ja KYMMENEN KÄSKYÄ
kun Martti Luther selittää:
- Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa..
Näin alkaa ensimmäisen selitys 1898 painetussa ja seuraavissa jätetty pois "..yli kaiken.."
Saddam oli teilattava, miksi se vaati satojatuhansia sotilaita köyhdytettyine uraaneineen vuosikausiksi ja kas kun Hussein lopulta kömpi poterostaan ja vietiin USAan teloitettavaksi
Miksi ISIS on nyt suurin maailmanrauhan häiritsijä?
Miksi heidän alkujuuriaan tarkoituksineen ei ole jo ajat sitten tutkittu?
Herra Sebaot valitsi Abrahamin jälkeen Isakin - ei Ismailia, joka vanhin poika. Esau oli Isakin vanhempi, mutta jumalan kerrotaan vihanneen häntä ja Jakobin sukukunnat tunnetaan edelleen
ja Esaun jälkeläiset Edomilaiset kadonneet?
EDOMILAISET
ovat Esaun jälkeläisiä ja taru kertoo Romuksen ja Remuluksen
olevan kuin Esau ja Jakob eli voin otaksua myös nykyisten sotaisuuksien juurien löytyvän jo Abrahamin ajoilta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Edom
MILJOONIA PAKOLAISIA,
ainakin sata tuhatta kuollutta ja vammautunutta.
Suuri osa täysin syyttömiä lapsiakin.
Syyrian sisällissotaan on monet ulkovallat sekaantuneet.
ONNEKSI LAKI ESTÄÄ SUOMEA OSALLISTUMASTA
https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyrian_sisällissota
YDINASE RANSKALLAKIN (1945?)
joten kummalliselta tuntuu, että joku ISIS muutaman tussarin kanssa ja koko maailman sekaisin.
Ranska on viimeisiä tuomitsemaan kun entisissä siirtomaissaan
käydään sotaa vallasta.
Miksi USA, Venäjä ja Ranska etunenässä ovat pommittamassa
näitä alueita. Ranskahan oli Japanin jälkeen änkeemässä Vietnamiinkin ja USA joutui myös lähtemään "paskat housuissa".
Ketkä muut siellä olisi , on siellä muitakin näitten lisäksi pommittamassa.
Nyt elämme tätä aikaa ja jälkiviisaat tulevat jälkijunassa, sitä tikulla silmään joka menneitä muistelee tai turha valittaa jos on paskat housussa.
Patmos on ISIS-terroien niskassa muiden mukana ja antaa ymmärtää Islamin sen tapana.
Pelipoitsun kans tuo surkea sinilirkuttaja joutai vaihtaa maisemaa.
USA AFGANISTANISSA
Taas kerrotaan inhimillisestä erehdyksestä kun pommittivat sairaalaa, jossa kuoli...hmm.
Syyriastahan niin Abraham kuin Simon Johanneksenpoika ovat kotoisin. Pietarinkirkko Vatikaanissa mahtava muistomerkki
pää alaspäin ristiinnaulitulle mestarinsa kieltäjälle.
Nyt maasta miljoonia pakolaisia Suomeenkin tulee.
Se on muuten hyvä keino listiä isis taistelijoita ja niitten pääliköitä.
Meillä hautarauha on pyhä asia - ruumissaattueenkin tullessa vastaan
tuleva liikennekin pysähtyy saattueen kohdalla.
Yleisönosastossa on jatkuvasti kirjoituksia haudalta kadonneista kuihtuvista kukkasista... ei kerrota josko varkaalle olisi kelvannut perintömaljakko.
Nyt kaivetaan Egyptin faaraoiden hautakammioita, joissa haudanryöstäjät ovat jo ottaneet parhaat palat.
Eikö muka Israel ole lännen tuella perustettu nimenomaan arabimaailman keskelle? Tästä ollaan israelissa vihaisia kun sanotaan, että enemmän Israelia tuetaan kuin esim Alaskaa
Israelin rajat Enlanti vain sääsi 40-luvulla. Onhan maa ollut kauan olemassa sitä ennen, ainaisine levottomuuksineen lähi-idässä.
TV-jumalanpalvelus tulee Nikolainkaupungin Pyhän Nikolauksen pyhäköstä.
Saksassa ja Puolassa aikoinaan rukoiltiin;
- ..ja varjele meitä Hakkapeliitoilta...
30 vuotinen oli sota ja kärsimys heitä koetteli.
Meillä ei ole enää edes yhtään Mannerheimia - onneksemmekohan?
Mitä?
YA:han Israelin perusti v.-48. Pyhä ja Luvttu Ym. tuo maa on kai ollut
Syyrialaisten Raamattu vanhempi kuin meidän saati juutalaisten .
Onhan Abraham lähtöisin Syyriasta. Irak taas on USAn ja brittien perustama, jonka alueella mellakoi puoli miljoonaa jenkkiä kun Saddam-ystävä alkoi käyttää omaa järkeään ja jenkit keksi hällä olevan hirmuaseita. Irakin köyhdytetty uraani on jenkkien tihutöitä haudanryöstöineen.
Vietnam on nyt suuri kahvinkin tuottaja kun jenkit sieltäkin joutuivat lähtemään. Tuhon jäljet eivät korjaudu sillä, että armeija poistuu. Bush tunnetaan Raamattua luklevana rukoilijana.
Meilläkin on lähimuistoissa NOKIA MISSIO Markku Koivistoineen j a
Israelin ystävien "esirukousmatoineen".
- Usko on USKOMATON BISNES ! !
Palestiinalaiset
ovat enemmän Palestiinan(Israel) alkuperäiskansalaisia kuin alueelle muuttaneet, jotka väittäävät olevansa jumalan valittu kansa.
Raamattukaan ei tue käsitystä kun lukee oikeasti. Abraham tuli Syyruiasta ja esitteli vaimonsa sisarwennaan läheetäen orjattarensa maanpakoon, josta lienee syntynyt vuosituhansuen tunnetuin veljessota.
Jaakob sai petoksella Esaulta esikoisoikeuden, jonka jumalakin hyväksyi.
Edomilaiset? lienevät Esaun jälkeläisiä.
Jeesuskin kertoo Laupiaasta amarialaisests (sekakansa).
Tiedossa oli Saddamin kaasulla tappamiset ym. Diktaattorimaiset otteetja ottaa kuwait haltuunsa jonka Bush vanhempi esti , viimeiden piikki oli syyskuun 11 päivän terrori isku.
Vietnam oli kylmänsodan aikaan jolloin komunismi ja länsimaat omalla iseologiallaan etsi ratkaisua väärällä tavalla.
Yleensä asioilla on kaksipuolta joka on reilua esittää kun arvostelee.
VÄÄRÄÄ PUUTA HAUKUT!
Buschilla ei puhtaita jauhoja pusseissaan
Putinilla on
Turkissa pari miljoonaa pakolaista,
mitä tapahtuu talven tullessa meidän Joulupukillemme?
KYLÄNMIEHET
Pohjanmaalla oli fällyuskoosia, vasunmäleöääsiä ja vallenperilääsiä, jotka olivat yhtä saman peiton alla. Suurin työ oli päästä raottamaan peiton kulmaa, mutta kun sinne pääsi puikahtamaan niin sitten oli kaikki sallittua.
Wanhan Kallen kylässä syntyi "mersu-uskovaisten" ryhmä. Se on kallis tai halapa halli joka ei ole koskaan pyhisin auki eikä myydä tupakkaa, kaliaa eikä lotota tai pelata automaateilla.
Israelin perustajana toimi ylirikas rikollinen pankkiiri-perhe joka omistaa euroopasta yli 50% kaikesta omaisuudesta.Sama perhe hallitsee vieläkin
FED-rahajärjestöä amerikassa,sekä englannissa.Uskonnolla ei ole koskaan ollut mitään merkitystä asioiden kulussa.Kaikki läntisen pallonpuoliskon
pankki-järjestelmät sitoutuvat saman kartellin hallintoon.
Yritätkö pelotella, ha ei onnistu, sun mielikuvituksella ei ole vertaa.
Se on näitä kasaarijuutalaisilla operoiva varmaan taas.
Palestiinalaiset lienevät tuolla alueella enemmän alkuasukkaita kuin ISRAEL-nimisessä valtiossa nykyisin asuvat joiden juuret lienevät kovin kaukaisia.
Kertokaa parempaa tietoa dokumentein.
Syyriassa Abrahamin juuret
IRAK
vanhaa kaksoivirain alueen kulttuuria.
Jussi Aro kirjoitti tuon Abrahamin perilliset-teoksen ja hän oli hyvin tuttu tutkijanakin.
Pritit oli maan perustajana himoiten öljyä.
USA siellä v 2003 sotimassa eikä rauhasta tietoakaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Irak
Jussi Aro luki kellarissa jo pikkupoikana kun äiti oli talollisissa
pyykkärinä ja muissa töissä.Hänessä kasvoi kielimies jo nuorena.
Tutkijanakin vaatimaton osasi Raamatun kulttuurihistoriankin monilla
kielillä
SIPILÄLLÄKÖ
on kovat piipussa?
Hänen äskeinen "vatulointi" ei ainakaan lisännyt käsitystäni hänestä. Uskon asiatkin puhuvat hänen lausumiaan vastaan
kun olemme taas kuorossa laulamassa:
HOOSIANNAA DAAVIDIN POIKA...
En kykene nykyisin yhtymään tuohon kun on Raamattu tullut jo liiankin tutuksi.Joulu on meille kinkkurikas Pukkijuhla,
joka otettiin kristillisiin juhliin vain kun Saturnaalia oli
kansanhuvi. Jeesuksen syntymästä on haluttu unohtaa
Herodeksen teilaamat Betlehemin pienet poikalapset
ja kaikkivaltias oli kedolla paimenien seurassa enkeleineen ja sotajoukkoineen...
SYYRIA - ISIS
nyt tulilinjalla ja maahan ryntää venäläiset, jenkit, ranskalaiset, britit lentolaivueineen. Yritä siinä puolustaa maatasi.
Suomalaiset kun vielä änkeis..
Britit yunkee mukaan - perustivat Irakin USAn kanssa - kuningas teki itsemurhan
Ketä varottava? Toimittajia on varottava. Joku toimittaja sanoi joku päivä sitten että Libanon on hiukan suurempi pinta-alaltaan.
Saattoi kyllä tarkoittaa asukaslukua. Maa-ala kuitenkin vain noin ent. Uudenmaanläänin kokoinen.
Pakolaisia Libanon on ottanut vastaan yli miljoonan.
Olisimmeko onnellisimpia kun olisimme sulkenee rajat, sanoneet muille hoitakaa ongelma me sulkeudumme vetäydymme kuoreen tämä ei kuulu meille.
Erittäin heikosti meitä informoitiin taustoista, mikä on syy että tämä
ihmisvirta on lähtenyt liikkeelle. Tietoa pitää tulla enemmän, mikä
tilanne on heidän kotimaissaan menossa. Voin sanoa että pelkään
maamme syöksyvän kaaokseen, myös että yleinen välinpitämättömyys valtaa ihmiset. Kulttuurien erilaisuus tulee tuottamaan suuria ongelmia.
Ongelmat ovat jo alkaneet koska perehdytys olematonta. Meidän alueen lehti kertoo.
Vieraat tervetulleita
muuten ukkouutuvaan ja mummoutuvaan Suomeen.
Kulttuurien erilaisuus on minusta rikastuttavaa
kunhan isännät ovat vieraskoreita.
Väkivaltaisuus on enimmäkseen maan tapoihin totuttelemisesta johtuvaa.
kaikkien ihmisten välinpitämättömyys Suomalaisten lapsista
ja hyvinvoinnista.
Ihmiset eivät näe eivätkä tajua.
Suomen väestön kasvusta ulkomaalaistausstaiset ovat n. 90 %
ja samoin pääkaupunkiseutu alueena.
Suomen kantaväestö on ukkoutuvaa eli me tarvitsemme lisää
meille muuttohalukkaita ulkomaalaisia.
Suomi ja koko Eurooppa tarvitsee pakolaisia ja uskon tämän "kansainvaelluksen" taustalta löytyvän suomalaisiakin "järjestäjiä" joilla ei liene ihan puhtaita jauhoja pusseissaan.
Libyan johtaja Gaddaffikin surmattiin. Maa joutui sekasortoon. Sama Irakissa. Syyrian presidenttiä vaaditaan eroamaan.
En kuitenkaan voi tuntea sympatiaa al Assamia kohtaan kun miljoonat syyrialaiset ovat joutuneet pakenemaan maasta.
Kumma juttu pitääkö olla tyranni hallitsija joka pitää kurissa, uskonto liiaksi kuvassa ja heimot sekä valtaa havittelevat joista muodostuu helposti terrorin kautta muodostaa valtaa pitäviä. Tunisia on onnistunut vakauttaa tilanne.
Unohdatte, että pitkäaikainen kuivuus on ajanut viljelijäväestön kaupunkeihin Syyriassa oliko se 1,9 milj. Joka maahan Lähi-idässä on pakolaisia Syyriasta ja Irakista lisääntynyt, joten onhan heidän ollut lähdettävä liikkeelle, jos maa ei anna elinmahdollisuuksia.
Juuri tänään näytettiin presidentti Putin'in vierailu Kuwaitissa neuvottelemassa avunannosta hätääkärsiville. Kuwait on rikkaana maana jo avustanut taloudellisesti huomattavia summia. Tuhoaminen ja sota pitää saada loppumaan, siitä ovat kaikki samaa mieltä, vaikka Kuwait suosii terroristeja ja Putin'in Venäjä taas suvereenin valtion demokraattisuuteen pyrkimistä. Hyvää teki nähdä suurvallan ottavan kantaa tilanteeseen siellä.
Suomestahan palautuu kotimaahansa varmaan moni perheellinen, kun tilanne rauhoittuisi siellä pikimmiten, osa varmaan jää Suomeen, mikä toki sopii meille.
Nigeriassa riittää tulijoita ja heillä on yljylähteitäkin pumpattavaksi,
Kyllä isis tietää ja kohta parisataa miljoonaa alkuasukasta.
Kännyköitäkin enemmän kuin suomalaisilla lukioilla koskaan.
Kristittyjäkin enemmän kuin yhdesäkään EU-maassa.
Kas kun kristityt tuhoaa siellä moskeijoita urakalla - 300 tiesi Kotimaa kertoa tuhotun.
Miksi emme haluaisi tänne ulkomaalaisi kun omat nuoremme eivät kykene/halua maata asuttaa. Pääkaupungin vetovoima ei hellitä vaikka asunnoista pulaa ja ovat kalliita,
Yksiön hinnalla paalta saisi komean maalaistalon maineen, mantuineen.
pakolaiset haluavat juuri Helsinkiin tai Espooseen.
Miten voi kuvitella lämpimän ilmanalan ihmisten kykenevän viljelemään tai maitotuotantoa ylläpitää, kun ei suomalaisetkaan pohjan kylmillä perukoilla halua? Raadettu on jo aivan tarpeeksi siellä, ja koviksi tultu.
Isännät opettaneet poikansakin alistamaan vaimojaan, työjuhtina :(
Siitähän se niiden miesten oma arvo nousee, on jo nähty tälläkin foorumilla.
"siperiaankohan".
Pyrkivätkö kristityt siis tuhoamaan moskeijoita? Sekö on tavoite?
KANSA EI TIEDÄ
tai kansalle ei haluta kertoa huomennakaan saarnastuolista lun vain ranskalaisten suru saa krookotiilinkyyneleet vuotamaan.
Otaksun ettei yhdessäkään saarnassa jätetä valittamatta ISIS-kauhusta?
Tarkoitushakuista ollut aina. Meille ei kerrota USAn sotilaiden tuhonneen köyhdytetyllä uraanilla kolmen uskonnon pyhiä
alueita raiskaten ja ryöstäen sekä viattomia siviilejä pommittaen.
Saddamilla ei ollut mitään hirmuaseita kun ei löydetty
ja Hussein itse ilmoiitti antaneensa väärää tietoa vain ettei IRAN hyökkäisi.
Syyrian sekasortoisessa tilanteessa on myös Kurdien taistelu ja pyrkimys saada Kurdistanin valtio takaisin. Nyt maaton 37 miljoonainen kansa on vailla omaa maataan, vuoriltakin aikanaan Saddamin karkoittama, kylväen maamiinojaan kyliin.
Suuret muutokset on käynnissä Syyrian kaupungeissa, joita nyt on suoraan pommitettu, rikkoen infrastruktuuria ja asumuksia.
Pakolaiset jotka tänne ovat ( kurdi jota haastattelin) paenneet, olisivat joutuneet taistelemaan vieraassa maassa Assamin armeijassa, maassa jota länsimaat nyt moukaroivat.
Isis on kuulema jo 10 km. päässä vuoristosta, josta sitä ei tavoita enää mikään armeija.
Sama taktiikka näkyy olevan näillä julmilla ääriliikkeillä vetäytymisessään. Kaipa tilanne rauhoittuu muutamaksi vuodeksi ehkä, mutta aivan liikakansoitettua on tuo varsin laaja Lähi-itä, voidakseen välttyä yhteenotoilta tulevaisuudessakaan. Ikivanhoja heimoperinteitä kuulsi keskustelussamme elämästä siellä, isät varsinkin ovat hyvin patriarkaallisia musliimeja, mutta äidit usein nykyvapaampia ihmisinä.
IRAN
alkaa rauhoittua ainakin USA alkaa vähentää joukkojaan.
En ole kuullut tai lukenut olisiko sieltä tai IRAKista löytynyt ydinaseita tai kemiallisia. Suomi kuuluu olevan irakilaisten mieluisa maa tulla
tänne?
Angela Merkel --- uusi naispuolinen Euroopan uuteen uskoon Fürer,
hänhän on EUn ja EMUn suunnitellut perustanut Ranskan ja Italian, Espanjan kanssa ja vielä Schengen-sopimuksen ihan noin vain, vailla osaamista, vailla ammattitaitoa..
Ja mitkä ovat seuraukset?
Älähän nyt Saksalaiset osaa ilman heitä eurooppa olisi paljon mitään ja Merkel on kova vastus Putinille ja varmaan arvostetuin nainen maailmassa.
Vai terroreista.
Sitä nyt on tuskin loppuu ikinä.
USA mihin asettaisitte sen esim. 100 vuoden jaksolla, minkälainen olisi maailma ilman USA:aata kuka ratkaisi maailman sodat, kuka oli vastapaino komunismille ja sen tuholle, USA on vieläkin maailman poliisi. Poliisillekkin sattuu työssään virheitä mutta ennenkuin haukutte katsokaa kokonaisuutta minkälainen olisi maailmamme ilman heitä, voitte vapaasti kuvitella olisiko Natsit voittaneet hyvin todennäköisesti, mitä sen jälkeen sitä voi vain arvailla. Entä jos olisi Neuvostoliitto ilman USA olisi voinut levittää ideologiaan minkään estämättä, olisi voinut onneksi ei käynyt.
Nämä suuret asiat toisin käyneenä vaikuttaisi niin että maailmamme olisi aivan toisin näköinen mitä nyt on.
Vihjaatko, että meidän tulee varoa Amerikkaa?
En voi kuvitella, että he jaksaisivat ruveta sotimaan Suomessa. Ketähän vastaan? Sipilää? Arhinmäkeä?
Eipä nyt kannata maalata piirua seinälle.
Ei meidän ole tarvinnu yhdysvaltoja pelätä koskaan.
Suomi pieni rauhallinen ja rauhaa rakastava maa ei usa sorsi suomea eikä suomi pullistele usalle.
USA on ollut yksi pahimpia pelon lietsojia.
Vietnamissa etelän väen tukena neljännesvuosisadan ja jatkaa edelleen naapureissa Iranin naapureissa tukijoukkoja ja tuntuu edellen "vanha suoa janottavan".
Eikö Neuvostoliitto ollu, Vietnamissa ja Koreassa oli ideologinen sota komunismia vastaan, Lähi-Idässä tuli ylilyöntejä niin Neuvostoliitolle afganissa kuin USA:aalle hyvin nuo näkyy islamit tappelevan keskenään ja suurvallat hänksättää siinäkin.
ETELÄ-VIETNAM
on varoittava esimerkki USAn rauhanpoliisiudesta.
En tiedä ainoatakaan todellista rauhantekoa edes rauhan-nobelisi Obaman tehneen.
Tuliko Afganistaniin rauha kun Osaman teloitutti, joka sentään ajoi NL:n maasta mihin USA ei kyennyt. USA suojelee huumeviljelmiä ja -kuriideja,
Otksun 11.9.2001 tapahtumien todellisen syyn salatun.
Tietenkin presidentti Bush jr olisi halunnut ranchilleen Osaman päänahan. G.W.B lähes tuhosi Usa;n talouden, mutta on silti Obamaa suositumpi.
Mikä maa on ollut maailmaa pitävin voima jota parjataan mutta hädän hetkellä katseet siihen luodaan.
NATO
ei meitä eikä ketään pelasta.
Presidentti Sauli Niinistö juuri TV1 haastattelussa kertoi näkemyksiään myös Putinin kannan ilmaisten.
ISIS tuhottava, on juuri avattu keskustelu enkä voi yhtyä siihen
kun historiakaan ei tue sodilla ratkaistun ongelmia.
USA, Ranska ja monet muut ovat vain hävinneet mm. Vietnamissa
kun avaatte SILMÄNNE ! !
Silmät on auki ja isis tuhotaan se on selvä nyt ei olla Vietnamissa, sotilaallisesti Venäjä Ranska,,,,on näitä, todellinen sotilas mahti on USA siitä on turha kiistellä.
Japani, Ranska ja USA kävivät tuhoamassa Vietnamia ja muita maita poistuen kukin vuorollaan hävinneinä "paskat housuissa".
PIIRU
on asteen osa ja usein sekin on liikaa kun haluaa osua maaliin.
USA auttoi mm. Neuvostoliittoa sodassa Suomea vastaan,
unohtuuko joltain totuus, kun koko totuudesta otetaan osa pois niin.....
Aloitus ketä varottava.
Mitä varottava selvemmin, voi voi on monta uhaa siitä saisi luettelon pitkän, elä päivä kerrallaan huoletonna mut varaudu pahimpaan.
ÖLJY
Kaiken takana on öljy. Kun öljyn maailmanmarkkinahinta on alhaalla niin tässä on oiva syy saada levottomuuttaa aikaan.
Siinä ISIS on kuin satiaiset pillunkarvoissa pieniä, mutta
kummasti leviäviä kun löytyy ja niitähän löytyy ja
nuo muutama sata "uhria" saa maailman sekaisin eikä kukaan kysy mitä
Ranska, britit, USA ym ovat tehneet estääkseen - nehän ovat
kaiken pahan alku ja juuri ja me maksamme kun taas puhkeaa
ÖLJYKRIISI ja hinnat kohoavat kenties pilviin!?
- Ai niin - ketkäs sen öljyn omistavatkaan?
Älä puhu omiasi.
Turhaanko.ei.en usko.
Ei toki niin, mutta ei miekalla oikeutta saa.
Jotenkin noin siinä Tauno Palon laulussa sanottiin.
Aina on ennustettu islamilaisen vyöryn eurooppaan olevan vain ajankysymys.
Ei tunnu huonolta vaihtoehdolta päästä pilven päälle Suomen ja muun Euroopan tilannetta katselemaan.
ISKUT SYYRIAAN
ovat melkoisia Ranska, USA, Venäjä melkoisia hävittäjälentueita
kauko-ohjauksella eli ei tarvitse mennä itse sotimaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1447576036807
Ai, parempi keinoko on itsemurhaiskujen tekijäin asettua väentungokseen räjähteineen? Vetää syyttömiä pahaa aavistamattomia tavallisia ihmisiä joukkoteurastukseen?
Noin kavalaa toimintaa on todellakin syytä kavahtaa! Nykyajan aseistus on täysin tilanteiden vaatimusten mukainen!
Mitä pikemmin saadaan kovilla vastatoimilla eliminoitua liikkeen pääsyylliset, ja kannattajat , sitä rauhallisemmin voivat ihmiset liikkua turvassa koko euroopassa.
Ranskalla, Venäjällä. Natollako pn oikeus mennä hävittäjälaivueineen nyt Syyriaan jolla vanhat kultrtuuriperinteet.
IRAK on brittien ja jenkkien perustama ja näitten ehdoilla
kohta sata vuotta täyttävä itsenäinen? valtio.
Maahantulijoista pahasti kirjoitettu tuolla:
http://mvlehti.net/2015/11/11/videokooste-euroopan-matuinvaasiosta-suomenkielinen-tekstitys/
Mitä helvetin propakantaa -- oikeeta Trollimeininkiä ! ja kerjätään rahaakin --kaikenlaisia paskanjauhajia täälä internetissä -- Sinäkin Pilmari
Hän käyttää nimimerkkiä puskajussi
Aikas hauskaa kysyä, ketä meidän pitäisi pelätä. No eläviä terroristeja.
Historiaa on turha peljätä, koska historian tapahtumat ovat takana päin.
Pelätkäämme niitä, jotka myyvät hulluille aseita. Niitä jotka ostavat hulluilta öljyä. Niitä, joiden mielestä on oikein katkaista kaula kaikilta muilta kuin omilta.
Kysymys kuuluu, kun he ovat tappaneet kaikki vastustajansa, kuka heistä huolehtii?
Nyt suurvallat jo on pian todella toisiaan vastassa - Hyvä että Suomi ja Ruotsi eivät ole Natomaita .
Nyt Turkki Natomaana ampui Venäläisen koneen oliko tässä nyt mitään järkee -- No se nähtäväksi jää mitä tästä seuraa.
Norjaan on tullut Venäjän rajalta , ei niinkään minkäänlaisia pakolaisia - joku kumma tarkoitus on silläkin Natomaahan hakeutuivat , nyt se loppu kuitenkin -
Suomeen on tullut oliko se 100 ja Norjaan 4000 Venäjänpakolaista Rajan ylittäneitä - Orpo sanoi että Suomessa on Rajavartiostolla venäjänkanssa hyvät sopimukset -- Oli kiva kuulla TV:stä
Nyt jos Suomi olis Natomaa olis Venäläiset päästäneet sieltä " niinsanottuja " pakolaisi .
Nyt tehdään uutta Historiaa --jota uusi polvi saa lukea , kuinka asiat todella oli vuonna 2015
Rauhanpuolustaja mummu se tässä pohtii tulevaisuutta -- ja toivoo Ihmisille hyvä tahtoo . Rakasta lähimmäistäsi niinkun itseäsi --- on niitä hyviä käskyjä -- nyt saisivat kirkot auttaa --niillä on varallisuutta -- ja moskeijat tuhjillään -
Vaikka yhdestä Moskeijasta täälä löydettiin Isis lippuja , niitä Vaatteita joissa oli isis kuva lipusta.
Millaurjami rauhaa puolustaa ja kummasti sinikeltaisin lipuin.
Rauhanpuolustajat teloitettiin ensiksi kun TOTUUS on aina ensin...
Rauhanpuolustaja ei Ulla Mirjami Lehto ole koskaan ollut minun mielestäni kun kattifarmi on täälläkin jonkun nettikameran lisäksi sen jälkeen kun tihutyönsä perättömine lausumineen toteutti
Minä kyllä olen nyt lukenut ja ihmetellyt luinka ,kuinka joku sentään muistaa tätä vanhaa "pöllöäkin" .
Aika loppuu minullakin ja historiaan jään --paremminkin "ullamirjamina" Ja sieltä Googlettamalla voitte lukea Kalasääksistä tehtyjäni keskusteluja --niitä on monelta vuodelta ja jos aikaa riittää olen taas keväällä Näiden hienojen lintujen kanssa mukana . --- Taidat kaivata Niitä Kissojakin Voin laittaa sen linkin ---kun muistutit .
Hyvää jatkoa kaikille . Ja huomena sytytetään adventtikyttilät --taasen Rauhan merkeissä .
P:S tuli vaan mieleeni se pitkä keskustelu Kerjäläisistä --"olin "kerjäläinen" nimmarilla .
SYYSKUU 11 2001
Palaan tähän usein enkä lakkaa ihmettelemästä
kuten monia muitakin onnettomuuksia. joissa
totuus pyritään salaamaan tänäkin päivänä.
Vallanhimoisia ihmisiä. Niitä seniiletiä setiä, jotka haluavat johtaa eli sortaa kansaa, sekä omaa että muiden maiden. Sellaisia jotka eivät osaa, taida, tiedä, pysty, kykene ... käyttämään auktoriteettiasemaansa kuin väärin eli muita avuja ei ole kuin vääristynyt ja kieroutunut himo valtaan.
Täälä vaarallista Trollimeininkiä Olis poistettava -
Ken on palstain pahin turmeliini.
Kerro se minulle vaikka kukkasin
Se joka on suuna päänä olevinaan.
Raamattu varoittaa homoista, jotka Suomessakin saavat kaikki ihmisoikeudet
Sveitsin malliin.
https://de.wikipedia.org/wiki/Ecce_Homo_SZ
Lähisukua on varottava. Osaavat mollata ja masentaa oikein kunnolla.
Siperiaan ei armoa
Mihin pilkut laittaisimme
Anselmi kosioi pilkullisissa housuissaan vaikka mikään ei osoita hänen olevan edes miehustaltaan homo sapiens
Lunssaa tulee nyt varoa kun on rantautunut Suomeen jo monin paikoin. Sillä on jo sillanpääasemia eri puolilla Suomea.
Riittävästi taminetta päälle ulosmennessä ettei vilu pääse yllättämään. Pipoa voi nostaa ja takkia aukasta.
Kotiapteekki pitää järjestää kuntoon joka alkusyksy kun kuitenkin se kurkkukipu tai ylilämpö tulee aina apteekin ollessa kiinni.
Juu --varottava on --jos mitäkin -- mutta asetehtailioilla menee nyt hyvin --luin vaan jostain -
U.M
Hyvä kun jollakin osa alueella menee hyvin. Kaikki vaan valittaa ja huolehtii. Siitä vaan jos haluaa murheissa kieriä.
Kovia tappajia olivat Kekkosen idän vieraat.
vanhoja_ hapantuneita muiden moittijoita jotka eivät osaa mitään muuta
kuin toisia tuntemattomia kirjoittajia moittia.
Sitä tehneet jo melkein kymmenen vuotta.
Sitten ne kuolevat ja haudataan maahan.
Vanha kansakin jo tiesi:
- Omat koirat purevat!
Koira tunnistaa minut jo kaukaa iloisesti haukahdellen,
lähelle tullessaan nuuhkimaan etumustani viestien emäntänsäkin tykkäävän -haluavan...
muutama räksyttää emänänsä asunnosta vaikka ovet ovat lukossa
käytävällä kotiin palatessani ja sama räksytys kun ovat ulkona puistossausean sadan metrin päässä.
- Ei haukkuva koira pure,
tiesi vanha kansa.
Nyt tuntuu moni asia muuttuneen.
Syyriassa ei taideta edes joulurauhaa noudatettavan?