Tässä Vice-lehden dokumentissa tutustutaan Kolumbialaiseen huumeeseen jonka kerrotaan vaikuttavan niin, että ihmisestä tulee tahdoton ja helposti ohjailtava. Huumeen vaikutuksen alaisena ihminen saattaa auttaa ryöstämään oman asuntonsa, luovuttaa pankkikorttinsa tunnusluvun tai alistua raiskattavaksi. Kolumbialaiset rikolliset käyttävät huumetta ryöstöihin ja raiskauksiin. Huumeen sivuvaikutus on se, että ihminen menettää muistinsa joten hän ei muista mitä on tehnyt tahtonsa vastaisesti. Kylmän sodan aikana CIA yritti käyttää sitä totuusseerumina mutta ilmeisesti se ei ollut tehokas koska skopolamiini aiheuttaa myös hallusinaatioita ja liian suurella annostuksella välittömän kuoleman. Skopolamiinin voi nauttia suun kautta mutta Kolumbiassa rikolliset, usein prostituoidut, myös puhaltavat sitä uhrin kasvoille jauheena ja aine vaikuttaa heti.
Suomessa on ollut muutama kummallinen tapaus joissa skopolamiinin osallisuutta voi epäillä. Kansanedustaja Anu Vehviläisen puoliso rikoskomisario Timo Hiltunen kuoli poliisien joulujuhlissa 2011 haettuaan yllättäen aseensa ja ammuttuaan itseään. Mitään itsemurhaan viittaavia ennusmerkkejä tai synkkämielisyyttä ei tiettävästi havaittu Hiltusessa ennen kuolemaa. Hiltusta sanottiin joviaaliksi ja pidetyksi mieheksi. Tietääkö kukaan millaisia rikoksia Hiltunen tutki kuolemansa aikoihin?
Sitten on Mika Mäenpään omituinen itsemurha. Hän katosi täysin yllätten kesken saunan lämmityksen Asikkalassa vuonna 2004. Hän löytyi vuonna 2008 kuusen latvasta. Kuusen sanottiin olevan niin rimpula ettei kukaan olisi voinut kiivetä siihen hirttämään Mäenpäätä joten hänen on täytynyt itse kiivetä siihen. Mäenpäällä oli vankilatuomioita huumerikoksista mutta kuolemansa aikoihin hänen on oletettu jättäneen ne piirit taakseen. Mäenpäällä on myös graffitienpuhdistusyritys joten hänellä oli kokemusta kiipeilystä. En ole varma löydettiinkö häneltä valjaat kuoleman yhteydessä ja mikä kuolinsyy tarkalleen ottaen oli.
Vuonna 2011 nainen ilmoitti poliisille, että hänet on raiskattu. Poliisi uskoi ja aloitti tutkinnat. Tutkinnassa selvisi kuitenkin, että nainen oli tavannut miehet aiemmin kioskilla ja pyytänyt heitä mukaansa. Lisäksi toinen miehistä oli kuvannut seksiaktia kännykänkameralla. Nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausunnosta ehdolliseen vankeuteen. Nainen väitti olleensa niin humalassa ettei muista tapahtumia mutta aamulla hänen veren alkoholipitoisuudekseen mitattiin vain 0,4 promillea. Eli nainen ei siis ollut niin humalassa ettei olisi tajunnut mistään mitään. Miksi hän kuitenkin väitti tulleensa raiskatuksi jos paikalla oli jopa kamera? Onhan hänen täytynyt tietää että hän jää heti kiinni?
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kannykan-seksivideo-pelasti-kaksi-miesta-raiskausepailyista/2767672
On myös monia itsemurhatapauksia joissa henkilö päätyy veteen ilman, että kukaan sen kummemmin osasi aavistaa henkilöllä olevan itsetuhoisia taipumuksia. Näistä ehkä tunnetuin on Ulvilan surman jälkeisenä päivänä kuollut Puputti joka poistui huonoa oloa valitellen joulujuhlista ja löytyi myöhemmin kuolleena Helsingin soutustadionin rannasta. Samoin Turussa hukkuu Aurajokeen hämmästyttävä määrä nuoria miehiä. En voi olla ajattelematta, että osa näistä saattaa olla rikollisten koekaniineja joilla on testattu skopolamiinin oikeaa annostusta ja annostuksen mennessä pieleen, heidän ruumiinsa on heitetty veteen. Yksinäinen, hieman humalainen nuori mies tuskin osaa epäillä mitään jos joku nuori nainen tulee kysymään häneltä jotain. En osaa sanoa kuinka nopeasti skopolamiini leviää elimistössä eli voiko sitä edes havaita tavanomaisessa ruumiinavauksessa.
Olisi erittäin tärkeää, että poliisi ottaisi huomioon myös tämän huumeen mahdollisuuden tutkiessaan epäselviä kuolemia ja kummallisia raiskaustapauksia.
Aivan erityisesti poliisin tulisi kiinnittää huomiota sellaisiin raiskaustapauksiin joissa on kuvattu akti mutta nainen väittää jälkikäteen ettei muista mitään. Skopolamiinia uhrinsa huumaamiseen käyttävälle raiskaajalle video on alibi.
https://www.youtube.com/watch?v=ToQ8PWYnu04

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi tämä aloitus ei näy tuolla henkirikokset osiossa?
No nyt näkyy. Miten näillä kestää näin kauan ilmestyä palstalle?
Miten kaikilla kestää niin kauan oppia kirjoittamaan kansallisuudet pienellä kirjaimella, kuten suomen kielioppi sanoo?