Sain opiskelupaikan yliopistosta helposti. Suoraan yo-todistuksella sisään. Tekniselle alalle, jonka asiat ovat aina olleet helppoja oppia ja jotenkin luontaisia minulle. Olen mielestäni aika hyvä opiskelija alalla, sisäistän asiat yleensä helposti ja nopeasti. Potentiaalia ammattilaiseksi, vaikka itse sanonkin.
Alan asiat kuitenkin vain harvoin tuottavat sellaisen tunteenpalon/inspiraation, jolla jotakin juttua alkaisi tekemään. Teen pakolliset harjoitustyöt ja harjoitukset, jos niistä saa apupisteitä arvosanan kohottamiseen, mutta mitään omia juttuja en ole tehnyt laisinkaan opiskelun alettua. En tosin sitä ennenkään, koska tänä aikana opetettuja asioita en osannut aiemmin. Harrastuneisuudesta olisi kuitenkin hyötyä.
Monet kurssit - oman alankin - aiheuttavat turhautumista ja ärsyyntymistä. "Miksi tällaista pitää tehdä?" "Pitääkö tämän harkkatyön olla tämmönen?". Ei ole oikeen motivaatiota luentoihin ja harjoituksiin, vaikka niistä olisi varmasti hyötyä. Jotenkin semmoinen fiilis, että pääsis nyt jo tekemään hommia, liikaa teoriaa.
Oikeasti kiinnostavat ihan muut asiat. Leffat, moottoriurheilu, musiikki, äänentoisto... välillä haikailen toimittajan, laulajan, näyttelijän, ohjaajan jne. hommista. Laulaa osaan eikä lauluäänikään ole hassumpi. En tosin pysty korkealta vetämään ja se harmittaa, kun raskaampi musiikki kiinnostaisi. Liki joka viikko koen alakuloa, vitutusta ja ärsytystä. En kaiketi ole tyytyväinen elämääni. Olenkohan väärässä paikassa? Väärässä sosiaalisessa yhteisössä, väärää alaa opiskelemassa?
Lukion loppupuolella haku opiskelemaan tuli jotenkin äkkiä. En oikein tiennyt, mitä haluaisin tai mitä tekisin. Valitsin tämän alan, kun tuttua ja helppoa minulle. Sitten oli erinäisistä syistä välivuosia, en tiennyt silloinkaan mitä haluan työkseni tehdä. Sitten ajattelin, että nyt maailmalle ja opiskelemaan. En oikeastaan tiedä vieläkään, mutta tiedän tosin, mikä oikeasti kiinnostaa.
Mutta olenko jo valintojeni vanki? Saako yliopistopaikan vastaanottanut enää edes hakea muualle? Ikääkin alkaa jo kertyä eikä työkokemustakaan ole näiden vuosien aikana juurikaan kertynyt.
Alan asiat kuitenkin vain harvoin tuottavat sellaisen tunteenpalon/inspiraation, jolla jotakin juttua alkaisi tekemään. Teen pakolliset harjoitustyöt ja harjoitukset, jos niistä saa apupisteitä arvosanan kohottamiseen, mutta mitään omia juttuja en ole tehnyt laisinkaan opiskelun alettua. En tosin sitä ennenkään, koska tänä aikana opetettuja asioita en osannut aiemmin. Harrastuneisuudesta olisi kuitenkin hyötyä.
Monet kurssit - oman alankin - aiheuttavat turhautumista ja ärsyyntymistä. "Miksi tällaista pitää tehdä?" "Pitääkö tämän harkkatyön olla tämmönen?". Ei ole oikeen motivaatiota luentoihin ja harjoituksiin, vaikka niistä olisi varmasti hyötyä. Jotenkin semmoinen fiilis, että pääsis nyt jo tekemään hommia, liikaa teoriaa.
Oikeasti kiinnostavat ihan muut asiat. Leffat, moottoriurheilu, musiikki, äänentoisto... välillä haikailen toimittajan, laulajan, näyttelijän, ohjaajan jne. hommista. Laulaa osaan eikä lauluäänikään ole hassumpi. En tosin pysty korkealta vetämään ja se harmittaa, kun raskaampi musiikki kiinnostaisi. Liki joka viikko koen alakuloa, vitutusta ja ärsytystä. En kaiketi ole tyytyväinen elämääni. Olenkohan väärässä paikassa? Väärässä sosiaalisessa yhteisössä, väärää alaa opiskelemassa?
Lukion loppupuolella haku opiskelemaan tuli jotenkin äkkiä. En oikein tiennyt, mitä haluaisin tai mitä tekisin. Valitsin tämän alan, kun tuttua ja helppoa minulle. Sitten oli erinäisistä syistä välivuosia, en tiennyt silloinkaan mitä haluan työkseni tehdä. Sitten ajattelin, että nyt maailmalle ja opiskelemaan. En oikeastaan tiedä vieläkään, mutta tiedän tosin, mikä oikeasti kiinnostaa.
Mutta olenko jo valintojeni vanki? Saako yliopistopaikan vastaanottanut enää edes hakea muualle? Ikääkin alkaa jo kertyä eikä työkokemustakaan ole näiden vuosien aikana juurikaan kertynyt.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.