Pakolaisvirta

Kun Suomeen tulee pakolaisia, ehkä n. 30 000 henkilöä, on noiden joukossa rikollisia n. 1 %. Pieni prosentuaalisesti, mutta määränä suuri, eli 300 henkilöä.

Noiden roistojen määrä on tutkimusten mukaan kasvanut vuodessa n. 200 %. No, eihän pakolaisia viime vuonna ollutkaan.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Risto Kuisma sanoi:

"Viime viikolla asiantuntija kertoi radiossa , että vielä 10 vuotta kotiuttamispäätöksen jälkeen yli kolmasosa turvapaikanhakijoista on ilman ensimmäistä työpaikkaa eli elää sosiaaliturvalla.

Vaikea on kuvitella, että turvapaikanhakijat parantavat huoltosuhdetta.

Kun meillä on laskutavasta riippuen jo nyt 300- 500 000 työtöntä, ei työvoimasta ole pulaa."

Äänestä
  • Parempaa laatua toivotaan kun suomalaiset ovat helvatin kallita ja huonoja työmiehiä.

    Äänestä

Suomessa jo 220 000 työtöntä, nyt tulee sama määrä lisää.Mutta saadaampa monikulttuuria rikastuttamaan.

Äänestä

Kielen opiskelu ensisijaisesti on työelämään sijoittumisessa kyllä etusijalla. Korkeammin koulutetuilla saattaisi englanninkielen hallinta riittää, mutta heistä ei prosentteja saa aikaan:D

Ihmeen ripeästi on Tornioon saatu järjestettyä "seulontakeskus", joten osa tulleista palautettaneen, mihin,... siinäpä onkin seuraava kysymys. -Muutenhan virtaus meille on jo hieman tyrehtynyt. Olis nyt EU hieman nopeampi ja yhtenäisempi sääntöjen noudattamisessa byrokratiarattaissaan,... moisessa invasiossa.

Nuoret maahantulijat oppivat aika nopeasti (olen huomannut) jos halua riittää!

Äänestä

Jokainen vähänkin vielä järkeä omaavahan nyt tajuaa, että joillain kouluttamattomilla, maan kieltä taitamattomilla nuorehkoilla mieshenkilöillä on todella huonot mahdollisuudet menestyä, tulla hyödylliseksi yhteiskunnan osaseksi. Päinvastaiseksi tapaukseksi taas todennäköisyydet ovat kohtalaisen suuret, somalit, irakilaiset ja kurdit. Silti näitä lapetaan juuri nyt oikein urakalla sisään euroopan lähes lepsuimmalla ja höveleimmällä sosiaaliturvalla ryyditettynä, joiltain osin edut ovat vielä paremmat kuin kantasuomalaisille. Työnteolla ja joten kuten ihmisiksi elämisellä tämä yhteiskunta on rakennettu sellaiseksi mitä se isoimmillaan oli, ei avustuksilla ja etuisuuksien nostamisilla ja lorvehtimisilla. Tämä porukka vaan tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä suurin osa tekemään sitä lorvehtimisosastoa nuoresta iästä lähtien hamaan tulevaisuuteen saakka.

Samaan aikaan leikataan pienituloisilta, pitää kuulemma säästää kun ajat ovat huonot. Silläkö ne paremmiksi muuttuu kun maksetaan ruhtinaalliset lorvehtimisetuisuudet elintasosurffaripakoloisille, sakille mikä tiedetään jo etukäteen että mitään muuta ei tule kuin ongelmia. Eikä kajota millään muotoa tämän maan tasolla saatikka eu tasolla siihen todelliseen ongelmapesään, veroparatiisikikkailu harmaaseen talouteen, siihen mikä syö nytkin joka vuosi yli 5 miljardia verotuloja. Vähempiosainen kansanosa vaan maksumieheksi kaikelle ja lisää lorvehtijoita luksuseduille, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Ja minkä helevatun takia niiltä ulkomaan tulijoilta ei edellytetä edes maan kielen taitamista itse opiskeltuna jos tänne aikoo pitemmäksi aikaa, jonkinlaisesta rautaisesta ammattitaidosta puhumattakaan. Sillä jo yksistään sensuroituis pois se kaikista ei toivottavin aines. Olen sitten vaikka raatelija, tullut raadelluksi mitä erinäisimmillä rikollisilla tavoilla sekä täällä paskanetissä tämän paskateknologian kera, että mätämediossa niiden mätäihmisten toimesta, enkä ole edes mikään julkisuuden henkilö. Laitetaan hieman vahinkoa kiertämään aina kun paikkaa kohdalle sattuu ja aihetta löytyy, myös tälle mamutausta lorvehtimisosastolle.

Äänestä
  • ei heitä tänne oteta työntekijän ominaisuudessa, vaan lastentekijän

    viriiliä nuoria miehiä jotka jokainen vääntävät vähintään parikymmentä pullaa uuniin

    Äänestä

tartte tulla suomeen, jos yksikin tulee ja se pystytään todistamaan, hänte on heti poistettava suomesta.


--
alotukseen,

On harmi, yksikin rikollinen saa p a l j o n pahaa aikaa,
kuinka paljon pahaa saa aikaan 300 rikollista,
huh huh
eipä uskalla edes ajatella tulevaa,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruunemanni kirjoitti:

Kun Suomeen tulee pakolaisia, ehkä n. 30 000 henkilöä, on noiden joukossa rikollisia n. 1 %. Pieni prosentuaalisesti, mutta määränä suuri, eli 300 henkilöä.

Noiden roistojen määrä on tutkimusten mukaan kasvanut vuodessa n. 200 %. No, eihän pakolaisia viime vuonna ollutkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu