Hei.
Olen 16v tyttö. En tiedä miksi päätin avautua tänne. Ei ole minun tapaistani kirjoitella omia asioitani nettiin, mutta menköön nyt tämän kerran.
Tunnen elämäni olevan pelkkää ajanhukkaa. En ole iloinen, normaali teini, vaan täysi sekopää. Olin vuosi sitten ihastunut itseäni vuoden vanhempaan tyttöön. Tyttö oli aina niin täydellinen; iloinen, mukava ja lempeä. Hän oli minun täydellinen vastakohtani. Meillä sujui hyvin. Tapailimme pari kertaa viikossa ja juttelimme Facebookissa. Tyttö antoi minun ymmärtää, että meillä oli jotain. Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi vetäytyä kauemmas minusta. Aluksi luulin tytön olevan vain kiireinen, mutta kun hän esti minut Facebookissa, tajusin hänen katkaisseen yhteyden minuun. Seuraavana päivänä yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut. Halusin tietää olinko tehnyt jotain väärää.
Eräänä päivänä mittani tuli täyteen. Menin soittamaan tytön ovikelloa. Yllätyksekseni hän avasi oven. Hänen ilmeensä venähti turhautuneeksi, kun hän näki minut. Kysyin suoraan, että miksi hän oli estänyt minut Facebookissa ja poistanut kavereista. Hänen vastauksensa oli hirveintä mitä olen koskaan kuullut: "Älä tuu enää. Luuliksä tosiaan, että mä muka välittäisin susta? Sä olit vaan korvike, kun Timo (nimi muutettu) jätti mut. Nyt kun me ollaan taas Timon kaa yhessä niin mä en enää tarvii sua." Sydämeni särkyi. Minulle tuli pitkiä unettomuuden jaksoja. Kyllä välillä nukuinkin, mutta välillä valvoin jopa kolmesta viiteen yöhön putkeen. Se oli kai minun tapani käsitellä tuota asiaa.
Nyt tapauksesta on vierähtänyt tovi, enkä ole vieläkään päässyt yli. Päinvastoin. Minusta on tullut kostaja. Tunnen voivani pahoin, jos näin että joku muu on onnellinen ja seurustelee. Olen alkanut kostaa pahaa oloani muille lesboille. Vedän ylleni kylmän kuoren ja suorastaan yritän painostaa toisia heteroiksi. Väitän homouden olevan synti, vaikka en ole oikeasti sitä mieltä. Minua pidetään hyvin vanhoillisena ja kylmänä ihmisenä. En ole onnellinen. Haluaisin olla omaitseni ja olla toisille kiva. Aina kun yritän tietoisesti olla mukava niin silti olen paha. Aina yksin itken kohtaloani ja sitä, että elämäni rakkaus vain leikki tunteillani. Olen niin katkera.
Olen 16v tyttö. En tiedä miksi päätin avautua tänne. Ei ole minun tapaistani kirjoitella omia asioitani nettiin, mutta menköön nyt tämän kerran.
Tunnen elämäni olevan pelkkää ajanhukkaa. En ole iloinen, normaali teini, vaan täysi sekopää. Olin vuosi sitten ihastunut itseäni vuoden vanhempaan tyttöön. Tyttö oli aina niin täydellinen; iloinen, mukava ja lempeä. Hän oli minun täydellinen vastakohtani. Meillä sujui hyvin. Tapailimme pari kertaa viikossa ja juttelimme Facebookissa. Tyttö antoi minun ymmärtää, että meillä oli jotain. Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi vetäytyä kauemmas minusta. Aluksi luulin tytön olevan vain kiireinen, mutta kun hän esti minut Facebookissa, tajusin hänen katkaisseen yhteyden minuun. Seuraavana päivänä yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut. Halusin tietää olinko tehnyt jotain väärää.
Eräänä päivänä mittani tuli täyteen. Menin soittamaan tytön ovikelloa. Yllätyksekseni hän avasi oven. Hänen ilmeensä venähti turhautuneeksi, kun hän näki minut. Kysyin suoraan, että miksi hän oli estänyt minut Facebookissa ja poistanut kavereista. Hänen vastauksensa oli hirveintä mitä olen koskaan kuullut: "Älä tuu enää. Luuliksä tosiaan, että mä muka välittäisin susta? Sä olit vaan korvike, kun Timo (nimi muutettu) jätti mut. Nyt kun me ollaan taas Timon kaa yhessä niin mä en enää tarvii sua." Sydämeni särkyi. Minulle tuli pitkiä unettomuuden jaksoja. Kyllä välillä nukuinkin, mutta välillä valvoin jopa kolmesta viiteen yöhön putkeen. Se oli kai minun tapani käsitellä tuota asiaa.
Nyt tapauksesta on vierähtänyt tovi, enkä ole vieläkään päässyt yli. Päinvastoin. Minusta on tullut kostaja. Tunnen voivani pahoin, jos näin että joku muu on onnellinen ja seurustelee. Olen alkanut kostaa pahaa oloani muille lesboille. Vedän ylleni kylmän kuoren ja suorastaan yritän painostaa toisia heteroiksi. Väitän homouden olevan synti, vaikka en ole oikeasti sitä mieltä. Minua pidetään hyvin vanhoillisena ja kylmänä ihmisenä. En ole onnellinen. Haluaisin olla omaitseni ja olla toisille kiva. Aina kun yritän tietoisesti olla mukava niin silti olen paha. Aina yksin itken kohtaloani ja sitä, että elämäni rakkaus vain leikki tunteillani. Olen niin katkera.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko teillä ajatusta miten saisin tämän kuoren pois? Miten voisin olla hyvä?
Hei,
ensinnäkin koita hyväksyä eronne. Ajattele, ettei hän ollutkaan sinua varten, etkä sinä häntä. Sinä tiedät ettet ikinä jättäisi ketään noin rumalla ja ikävällä tavalla. Huolehdi itsestäsi, kohtele itseäsi hyvin, ajattele kauniita ja ihania ajatuksia, ole hyvä ihmisille, erityisesti itsellesi.
Ja ennen kuin huomaatkaan, rinnallasi on hän, sinulle oikea ja rakas.
sä olet 16. Kun sydän särkyy se sattuu ihan samoin vaikka olisit 36. Unettomia öitä ja itkua jne.
Elämässäsi tulee eteen vielä monta sydänsurua, nyt sä voit ajatella että eka oppiraha on maksettu. Seuraavan kerran sä osaat jo tunnistaa mihin et halua mennä ajatuksissa tai teoissa.
Tuollainen tapa jättää on perseestä, mutta se on sivuseikka.
Tärkeintä on että ymmärrät ettei hänen tekonsa määrittele sitä millainen ihminen olet. Nyt olet tehnyt typerästi ja kääntänyt energiasi negatiiviiseen toimintaan.
Hän ei ollut sulle se oikea, hän oli ihan hyvää ja ihanaa seuraa sen ajan mikä teille oli annettu. Miksi et nyt vain ajattelisi että se oli kivaa niin kauan kuin kesti.
Nyt sä teet jokaisesta päivästäsi surkeaa tietoisesti.
Ei sun tarvi enempää rangaista itseäsi tai muita siitä ettei elämä aina mene niin kuin haluaa.
Nyt lopetat kaiken typeryyden ja mietit mitä hyvää sulla jäi asiasta. Sitten alat suuntaamaan energiaasi positiivisiin asioihin. Ala olemaan hyvä ihmisille, hymyile, tee ystäväille, kavereille kivoja asioita, muuta suhtautuminen elämään.
Sinä itse olet omasta elämästäsi vastuussa. Se että sua itseäsikin jo tympii se mitä teet, on ihan hyvä syy muuttaa suuntaa. Ajallaan huomaat että kun olet kiva, mukava, kannustava, sä saat uusia elämyksiä elämääsi, myös rakkauden muodossa.
Älä pelkää epäonnistumisia, ne kuuluu elämään, ne on myös hyvä opetella käsittelemään ettei aina syöksy pää edellä sementtiin kun asiat ei mene haluamallasi tavalla.
Elämä on täynnä tilaisuuksia, mahdollisuuksia, ihmisiä, rakkautta, kaikkea hyvää. Ei sun kuori ole ongelma. Vaan se että sä oletat sulla olevan kuori jonka särkemiseen tarvitaan ihme.
Lopetat vain olemasta vittumainen, ajattele hyvää, tee hyvää, toimi hyvin. Ei siihen mitään oppikirjaa tarvitse. Alat vain tekemään toisin kuin nyt teet.
Vedä sitä ämmää turpaan nii viha se viha kohdistuu silloin oikeesee henkilöön. Sen jälkeen unohda se bimbo ja keskity jatkamaan elämääs.
Mä rakastan sua 14v tyttö