Sia on maailman ystävällisin ja hyväsydämisin nainen! En ymmärrä miksi ihmiset haukkuu Sian ulkonäköä koska mielestäni Sia on maailman kaunein:)
Sia Furler
Siasbiggestfan
1
229
Vastaukset
- Ridiculousteentwat
Onnittelen sinua, koska ilmeisesti tunnet maailman yli kolmen miljardin naispuolisen ihmisen ystävällisyyden ja hyväsydämisyyden tasot. Kauneuden suhteen asiantunte- muksesi lienee vielä häkellyttävämpi: onko vertailukohtana maailman koko väestö, vai lisäksi vielä vaikkapa pehmolelut tai öljyvärimaalaukset.
Googlen avulla minullekin selvisi, että kyseinen henkilö on muusikko. Nyt meitä sitten on Suomessakin jo kaksi, jotka ovat hänestä kuulleet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753514Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1421941Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041681- 861548
- 901536
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531202Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois731123- 631041