Tuleeko kiinteistöverosta tulevaisuuden lypsylehmä ?.
Asuntoja ei voi muille maille kuskata, jos meinaan kunnilla/valtiolla tulee rahasta tiukkaa.
Mielipiteitä kiitos !.
Asuntoja ei voi muille maille kuskata, jos meinaan kunnilla/valtiolla tulee rahasta tiukkaa.
Mielipiteitä kiitos !.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mullon se 20,19 egee vuodessa. Saa vaikka kolminkertaisua, ei heiluta budjettia.
ja sitä maksavat kaikki: vuokralaiset, omistusasujat, kesämökkiläiset, yritykset ... ai niin, paitsi tietysti maa- ja metsätilalliset. taitaa mennäkin niin, että kyseessä on puhdas tulonsiirto rankimmin kiinteistöverotetuilta kesämökkiläisiltä ilman veroa selviäville maametsätilallisille ja vinkeitä tässä on se, että päätöksen veron määrästä saavat tehdä nämä maatilalliset.
Asuakin pitää, varsinkin maatilallisten. Rakennuksista menee kiinteistövero, ja kyllä ilmeisesti minulle vuokrattuna olevasta tontistakin. Se vero tosin on niin pieni, että en ole ottanut verottajan kanssa puheeksi.
Metsämaa on hankala verotettava. Siitä kun ei välttämättä ole juurikaan tuloja, ja se on yleistä virkistysaluetta jokamiehenoikeuksineen.
Valtio poisti juuri varallisuusveron. EVA:n ja mikälie toisen yhdistyksen hallituksen uusi puheenjohtaja Jorma Ollila kiitteli hallitusta siitä, että Suomi antaa nyt positiivisen signaalin, että omistaminen kannattaa. Toinen merkittävä puolto varallisuusveron poistolle oli, että vain omaisuuden tuotosta tulee maksaa veroa.
Mikäli kiinteistöverosta tulee lypsylehmä on signaali se, että ei kannata olla liian pieni omistaja. Mutta miten se on sopusoinnussa omistamisen kannattamisen kanssa ja vain tuloja verotetaan periaatteen kanssa ?
Metsäverotus on tulossa siirtymäkauden jälkeen myyntiverotuksen piiriin kaikilla vuoden 2006 alusta, jolloin viimeistkin omistajat siirtyvät pinta-alaverotuksesta (varallisuusverosta) myyntiverotuksen piiriin. No annas olla, jo puhutaan kiinteistöverotuksen ulottamisesta varallisuusverotyyppisesti uudestaan metsäpohjaan. Eikös se metsä ole varallisuutta ja sijoitus siinä missä mikä muukin omaisuus. Tässäkin asiassa voipi käydä niin, että ei kannata omistaa liian vähää, se ei ole kustannustehokasta. Metsä on vielä liian monien omistajien käsissä !
Varallisuusveroasiassa pari pointtia on kyllä jäänyt mainitsematta. Mikä vaikutus sillä on kiinteistöjen hinnan nousuun ? Yritykset puhuvat vain henkilöstökuluista mutta kiinteistökulut on sivuseikka. Nyt luultavasti kannattaa olla myös suurimuotoinen kiinteistön omistaja koska niiden hinnan nousulle ei ko varallisuusverotuksen muutoksen jälkeen rajoittavaa kattoa.
Varallisuusverojen muutos vaikuttaa kyllä myös maatalouteen. Peltoakaan ei kannata omistaa liian pientä määrää ja varallisuusveron poiston myötä suurien tilojen olemassaolon ongelmat myös helpottuvat. Pellonomistuksessakin tukioikeuksien kikkailulla saadaan vuoteen 2010 suuri osa maasta muutamien harvojen käsiin, jotka sattuvat niitä vuokraoikeuksilla hallitsemaan vuoden 2006 alussa. Uusjako siis tässäkin.
Kumma juttu mutta nytkin tietyt päätökset on tehty siten, että ne tulevat voimaan vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Vastuu painaa siis vain 4 vuotta, sitten voidaan syyttää vanhaa hallitusta vaikka oltaisiin itse oltu tekemässä päätöksiä.