Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yöjunassa..

Olin tulossa raflasta himaan kävelin rautatieasemalle venttaamaan yöjunaa. Olin koko illan yrittänyt saada ittelleni petiseuraa mutta jostain syystä ei taas oikeen natsannut. Harmissani olin melkein aloittanut tappelun mutta pääsin kuitenkin ehjin nahoin assalle asti.
Nousin yöjunaan ja lähdin heti etsimään vaunua jossa voisin olla rauhassa, istahdin penkille ja aloin puolitorkuksissa nojaamaan ikkunaan. Katselin ulos räyhääviä ihmisiä jotka yrittivät ukottaa itteensä junaan ja mietin kuinka ei taaskaan ollut onnistanut vaikka misuja oli vaikka millasia vuorotellen nenän edessä. Juna oli jo ehtinyt melkein päättärille jossa mun piti jäädä pois ja luulin että koko vaunu on tyhjä..mutta sitten huomasin ikkunan heijastuksesta että joku naispuolinen henkilö istuu aivan minun edessäni, aloin seurata mitä tyttö oikeen puuhasi ja jouduin vähän kurottautumaan eteenpäin..näin että hänellä oli päällä hame ja luulin että korjasi sitä tai jotain mutta kun kurottauduin eteenpäin näin että tekeillä oli jotain aivan muuta. Tämä rietas tyttö oli nostanut hamettaan ja alkanut tyydyttää itseään.Katsoin kuinka tytön posket punastuivat sitä mukaa kun hän kiihottui, ja aloin itsekin vaistomaisesti kokeilla kovettunutta kyrpääni..hän ei ollut vielä huomannut minua, mutta sitten tein jotain mitä en olisi itsestäni uskonut. Laitoin käteni tytön käden päälle ja siirsin sen sivuun ja aloin itse hieroa kiimaisen tytön märkää pimperoa.Tyttö säpsähti ensin, mutta antoi minun tehdä sen hänelle. Aloin toisella kädellä runkata itseäni ja toisella hieroa tyttöä ja olin aivan varma, että kohta vaunuun tulee joku. Tyttö alkoi voihkia ja vatkata lannettaan ja sitten hän nousi nopeasti ja tuli minun puolelleni, otin kyrpäni paljaaksi ja hän istahti saman tien sen päälle ja alkoi lypsää itseään siihen...Vallatonta nussimista kesti muutaman minuutin kunnes pysähdyimme, laukesin ja tyttö juoksi salamana pihalle..samaa aikaa ovi kävi ja konduktööri tuli tarkastamaan penkkivälejä kun yritin saada mällisiä housujani jalkaan..
01797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Repe kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu