Jos ripari on tulossa, rohkenen suositella Hesan Namikan rippikouluja. Aivan loistavaa menoa, ihania ihmisia, takuuvarmasti hauskaa!
http://www.hnmky.fi/rippikoulut-2016/
Namikan superleirit
3
226
Vastaukset
- ujmnhgbr
Tottakai omaa uskontunnustuksen kaltaisuuttaa uskaltaa suositella, ettei ole järjettömämpi kuin ne toisetkaan uskontunnustuksen kaltaiset paratiisin käärmeen kouluttamat.
Hei
Kiitos vinkistä! Syyslokakuun aikana tulee varmasti useimmissa seurakunnissa myös tietoa oman srk:n ripareista. Kannattaa perehtyä siihenkin tarjontaan. On myös muita "erityisripareita" kuin Namikalla. Esimerkiksi Kansainvälinen rippis Nuorten keskuksen järjestämänä.
Rippikoulunhan voi käydä vaikkei kuuluisi seurakuntaankaan. Konfirmaation edellytyksenä on kirkkoon liittyminen, mutta sitä voi kaikessa rauhassa miettiä. Mitään pakkoa ei ole mihinkään, ei edes koko riparin käymiseen.
Pappi Elisabet- Kirkon.loppu.lähestyy
Järkyttävä tapa houkutella lapsia rippikoulun aivopesuun. Kirkko on oikeasti huolissaan tulevaisuudestaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa953651Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695