Jeesauskimppa

Osuin tapaamaan erään velkojensa kanssa sinnittelevän jo 50-vuotiaan ihmisen, jonka yhtenä lähimmäisenä on myös ulosottoapulainen. Pystyn itse auttamaan häntä hiukan, mutta minunkin henkilökohtaiset mahdollisuuteni ovat rajalliset. Olen siinä vakaumuksessa, että hän on rehellinen henkilö ja yrittää vakavissaan päästä eroon veloistaan, mutta hänen omat resurssinsa eivät siihen tätä nykyä riitä.

Tämän tuttavani tilanteen johdosta ja myös yleisemmin aihetta puntaroituani olen kehitellyt mielessäni ideaa pienen ryhmän aikaansaamisesta, kokoamisesta, mikä kimppa kykenisi yhteisvoimin auttamaan velka-asoissa niin, että ihminen pääsisi elämään taloudellisesti omilla jaloillaan.

Ainakin ensi alkuun auttaisimme yhden ihmisen kerrallaan ulos velkakierteestä. Jo pienelläkin porukalla se onnistuisi, kun kysessä eivät olisi edes kovin suuret summat. Usein nimen omaan vähävaraiset ihmiset jäävät jumiin jopa varsin vähäisien velkojen takia. Mm. tämän tuttavani kohdalla pitäisi ensimmäiseksi saada vouti apulaisineen pois kantapäiltä.
0164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


waskihanska kirjoitti:

Osuin tapaamaan erään velkojensa kanssa sinnittelevän jo 50-vuotiaan ihmisen, jonka yhtenä lähimmäisenä on myös ulosottoapulainen. Pystyn itse auttamaan häntä hiukan, mutta minunkin henkilökohtaiset mahdollisuuteni ovat rajalliset. Olen siinä vakaumuksessa, että hän on rehellinen henkilö ja yrittää vakavissaan päästä eroon veloistaan, mutta hänen omat resurssinsa eivät siihen tätä nykyä riitä.

Tämän tuttavani tilanteen johdosta ja myös yleisemmin aihetta puntaroituani olen kehitellyt mielessäni ideaa pienen ryhmän aikaansaamisesta, kokoamisesta, mikä kimppa kykenisi yhteisvoimin auttamaan velka-asoissa niin, että ihminen pääsisi elämään taloudellisesti omilla jaloillaan.

Ainakin ensi alkuun auttaisimme yhden ihmisen kerrallaan ulos velkakierteestä. Jo pienelläkin porukalla se onnistuisi, kun kysessä eivät olisi edes kovin suuret summat. Usein nimen omaan vähävaraiset ihmiset jäävät jumiin jopa varsin vähäisien velkojen takia. Mm. tämän tuttavani kohdalla pitäisi ensimmäiseksi saada vouti apulaisineen pois kantapäiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu