Paljon puhutaan siitä, kuinka narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat hakeutuvat usein (muun muassa) saarnaamaan tai kirkollisiin toimiin.
Olen ajatellut, että myös sosiaali- ja terveysala on narsistille houkuttava paikka olla työssä. Siellähän saa helposti miellyttävää peilikuvaa itselleen: Helppo toimia erilaisissa vapaaehtoistoimissa ja kerätä sädekehää, helppo esiintyä pelastajana ja auttajana, keskustelua ja yhteiskunnallista pohdintaa on suht paljon - helppo päteä ja niin edelleen.
Itse jouduin opintojeni aikana narsistin uhriksi. Se ei todellakaan ollut helppoa ja toipuminen vei kauan. Nyt kun olen siitä asiasta yli, olen uskaltautunut puhumaan aiheesta ja yllätyksekseni olen huomannut, että monet alalla työskentelevät epäilevät törmänneensä narsistiin. Tietäminen on toki vaikeaa.
Tietysti voi olla, että epäilyjä on paljon koska tietoisuus ilmön olemassaolosta on alalle ominaista. Ja täytyy todella olla tarkkana, ettei lähde ketään leimaamaan liian heikoin perustein - meissä kun kaikissa on narsistin ominaisuuksia, toisissa enemmän kuin toisissa, eikä se välttämättä ole vielä sairautta.
Laitan tähän vielä Raimo Mäkelän määritelmän narsistiselle persoonallisuushäiriölle:
1. Hän vaikuttaa fyysisesti ja psyykkisesti normalilta. Usein hän on jopa hyvin hurmaava.
2. Hän pukeutuu hyvin, joskus jopa huomiotaherättävästi. Statussymbolit ovat tärkeitä.
3. Hän suuntautuu ulospäin. On päämäärätietoinen.
4. Hänen todellisuudentajunsa on häiriintymätön. Ei koe siis vainoja tai harhoja.
5. Monipuolisesti kyvykäs ja hyvin voimakas.
6. Hän on kontaktikykyinen ja -hakuinen sekä ystävällinen.
7. Hän on hyvä esiintyjä ja puhuja.
8. Hän vaikuttaa jämerältä johtajalta.
9. Hänellä on mahtava käsitys itsestään.
Toisaalta narsistisen ajattelu on hyvin musta-valkoista. Kaikki on joko hyvää tai pahaa, myös ihmiset. Yksi pienikin teko voi tehdä toisesta kokonaan hyvän tai pahan. Narsisti manipuloi ihmiset toimimaan kuten hän haluaa ja usein hänellä onkin ympärillään "haaremi", joka häntä palvoo. Tästä saamastaa palautteesta narsisti on myös erittäin riippuvainen, koska hänellä ei ole käsitystä itsestään muuten kuin peilikuvana toisten kautta.
Tässä siis lisää määritelmiä:
10. Keskustellessa tulee tunne, ettei hänen kanssaan voi/ saa olla erimieltä. Keskustelussa lähtökohtaisesti hän on kaikissa aisoissa aina oikeassa, eikä keskustelua näinollen "voi" edes käydä.
11. Ihmiset jaotellaan sen mukaan, miten he suhtautuvat häneen.
12. Kaikessa (puheessa) ja työssä hän tuo korostuneesti esiin itsensä ja omat saavutuksensa. Usein hän korottaa arvoaan "valehtelemalla", eli hänen oma näkemyksensä tehdystä työstä tms. on korostuneen positiivinen tai jopa vastakkainen muiden kanssa.
13. Syvemmällä tarkastelulla hän ei omaa loogista päättelykykyä. Kaikki määräytyy sen mukaan mihin hän suhtautuu intohimoisesti.
14. Hän ei kestä todellisesti voimakkaita ihmisiä.
15. Hän väittää ja valehtelee jopa päin kasvoja toisen tehneen asioita, joita ei ole tapahtunut.
16. Hän syyttää aina muita. Hän ei ole koskaan ollut väärässä. Hän syyllistää.
ja niin edelleen.
Onko kukaan muu kohdannut narsistia tai joutunut narsistin uhriksi? Onko joku muu, joka on siitä päässyt irti? Tunnistaako joku ympäristössään narsistin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"1. Hän vaikuttaa fyysisesti ja psyykkisesti normalilta. Usein hän on jopa hyvin hurmaava.
2. Hän pukeutuu hyvin, joskus jopa huomiotaherättävästi. Statussymbolit ovat tärkeitä.
3. Hän suuntautuu ulospäin. On päämäärätietoinen.
4. Hänen todellisuudentajunsa on häiriintymätön. Ei koe siis vainoja tai harhoja.
5. Monipuolisesti kyvykäs ja hyvin voimakas.
6. Hän on kontaktikykyinen ja -hakuinen sekä ystävällinen.
7. Hän on hyvä esiintyjä ja puhuja.
8. Hän vaikuttaa jämerältä johtajalta.
9. Hänellä on mahtava käsitys itsestään. "
Kaikki menestyvän ihmisen piirteitä! Itselläni on toivottavasti kaikki em. luonteenpiirteet, sillä haluan menestyä elämässä!
Näinhän se on. Narsisteja on paljon maan johtavilla paikoilla ja muutenkin he menestyvät nykyisessä yhteiskunnassa hyvin. Ja kuten sanoin, narsistin piirteitä löytyy meistä kaikista. Sairaudeksi ja vaaralliseksi narsistin tekevät sitten ne negatiiviset piirteet, korostukset ja tunteettomuus. Ovat korostuneita meihin muihin nähden.
Googlettamalla löytyypi lisää tietoa.