Onkohan

Onko normaalia kun haluaa että raiskataan? Olen 18-vuotias ja haluaisin että minut raiskattaisiin. Kerran niin meinasi tapahtua, enkä ollut yhtään peloissani, vaan aika kiihottunut, kun jätkä ei päästänytkään minua menemään vaikka yritinkin, ja sanoi, että "mä en päästä sua ennenku oon saanu"! Kaverini kuitenkin tuli huoneeseen ja tämä kyseinen jätkä pelästyi, ja pääsin menemään. Näin myöhemmin olen harmitellut. Olisin todella halunnut että se olisi raiskannut mut kunnolla. Raiskaus taitaa olla mun fantasia. Taidan olla ihan sairas.
146782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Raiskausfantasiat ovat ihan normaaleja. Niitä voi esiintyä esimerkiksi ihmisillä, joiden on muuten vaikea irrottaa kontrollista tai ihmisillä, jotka ovat muuten viehättyneitä BDSM:stä. Mikäli lähtee toteuttamaan fantasiaansa, se kannattaa toteuttaa tutun ihmisen kanssa, jonka kanssa voi keskustella etukäteen siitä, mitä tilanteessa voi/saa tapahtua. Oikeat raiskaukset ovat traumatisoivia myös raiskauksesta fantasioiville ihmisille, puhumattakaan terveysriskeistä (väkivalta, sukupuolitaudit).

Äänestä

riippumattomaksi asiasta suosittelen terapeuttista hoitoa tai ainakin puhumista asiasta toisten kanssa. Raskas fantasia. :/

Äänestä
  • Olen itse myös 18 vuotian nuori nainen ja olen fantasioinut raiskatuksitulemista jo liki 2 vuotta.
    älä anna muiden ns. sulkeutuneiden ihmisten väittää, että tässä fantasiassa on jotain kieroa, vaan nauti siitä, että sinulla on hyvä mielikuvitius! ;)

    Äänestä

  • minavenia kirjoitti:

    Olen itse myös 18 vuotian nuori nainen ja olen fantasioinut raiskatuksitulemista jo liki 2 vuotta.
    älä anna muiden ns. sulkeutuneiden ihmisten väittää, että tässä fantasiassa on jotain kieroa, vaan nauti siitä, että sinulla on hyvä mielikuvitius! ;)

    Sinulle samat sanat, puhu mielummin alistusleikeistä. JOS SE OLISI OIKEA RAISKAUS, ET KIIHOTTUISI SIITÄ. Koita ymmärtää etää sinun fantasialla tulla alistetuksi ja pakotetuksi on suuri ero raiskauksen kanssa!

    Äänestä

Et ole luullakseni "sairas" sillä usealla naisella on tuo sama fetismi. Myös minun vaimollani on ja joskus "leikimme" hotellissa että minä raiskaan ja otan hänet sekä käytän häntä vain hyväkseni. Näin hän on saanut aina parhaat orgasmit. Hän myös kiihottuu kun puhun raiskaamisesta.

Äänestä

Et taida tietää että raiskaushan on vastoin tahtoa, ei sinulla ole fantasia raiskauksesta vaan enmmänkin alistusleikistä, esim. sidonta, sadomasokismi ym. Koska kiihotut ei se ole raiskaus, RASKAUKSESSA EI TOINEN OSAPUOLI KIIHOTU, halua yhdyntää, tai saa siitä mitään (muuta kuin mahdollisesti revenneen alapään, mustelmia ja traumoja)se on OIKEASTI toisen tahtoa vastaan.
Älä puhu siitä fantasiana, koska se saattaa loukata OIKEASTI raiskattuja (esim. allekirjoittanutta). Puhu vain alistusleikeistä ja rajusta seksitä, jookos?

Äänestä

Osoite on [email protected]

Siis mahdollisimman aito, mutta näytelty ja turvallinen kokemus tiedossa.

Voit mailata myös muuten vaan tuosta fantasiastasi.

Minulla kun on sama fantasia, mutta "raiskaajan" roolissa. (Ei siis oikean vaan kiihottavasti toteutetun aidontuntuisen "näytelmän" muodossa.

Äänestä
  • Oletkos sä tämä Mik-kis joka käy habbo hotelissa vonkaamassa seksiä 14-vuotiailta tytöiltä? Mailiosoite vaikutti kovin tutulta.

    Mikäli et ole, pahoittelen jos loukkasin tällä kysymyksellä.

    Äänestä

Se tuskin mitenkään harvinainen fantasia naistenkaan keskuudessa on, oon iteki nuori nainen ja nautin ajatuksesta, että mut otetaan kunnolla, raiskataan, tietty sillai "leikkimielellä", mut kuiteski aidon tuntusesti, pieni kipukaan ei olisi pahasta..oon ehdottanukki tätä eräälle ystävälleni, jonka kanssa olen harrastanut usein seksiä ja se homma jätettiin muhimaan..

Äänestä

...HALUKASTA EI VOI RAISKATA!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Tuo siitä fantasiointihan on yhtä raiskaus kuin se, että antaisit pyöräsi jollekulle ja syyttäisit varkaudesta

    Äänestä

Minulla on päinvastainen fantasia.
Itse fantasioin siitä että voisin raiskata jonkun tytön.

Haluavaa tosin on vaikea raiskata.
Raiskaajatkin yleensä haluavat vain tuottaa mielipahaa joten he voivat pettyä tietäessään että nainen pitää siitä.
Raiskarit eivät raiskaa yleensä halujensa takia vaan sen takia että saisi tuotettua mielipahaa toiselle ihmiselle.

Äänestä
  • Olte sairaS, tiedä se ja jos raiskaat jonkun, toivon että hän haastaa sut oikeuteen...

    Äänestä

Pojilla nyt vaan on kaikenlaisia mielitekoja.Saatatpa joskus päästä toteuttamaankin joitakin niistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaalia? kirjoitti:

Onko normaalia kun haluaa että raiskataan? Olen 18-vuotias ja haluaisin että minut raiskattaisiin. Kerran niin meinasi tapahtua, enkä ollut yhtään peloissani, vaan aika kiihottunut, kun jätkä ei päästänytkään minua menemään vaikka yritinkin, ja sanoi, että "mä en päästä sua ennenku oon saanu"! Kaverini kuitenkin tuli huoneeseen ja tämä kyseinen jätkä pelästyi, ja pääsin menemään. Näin myöhemmin olen harmitellut. Olisin todella halunnut että se olisi raiskannut mut kunnolla. Raiskaus taitaa olla mun fantasia. Taidan olla ihan sairas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu