Eteläranta Oy:n toimari kertoo, että etelärannan rakentaminen siirtyy ensi vuosikymmenelle. jatkuuko kuitenkin kaupunginyhtiön toiminta palkanmaksuineen silti normaalisti tuohon asti, vaikka mitään töitä ei olisikaan. Käsittääkseni yhtiön veto jäihin säästäsi taas jonkin miljoonan jo pelkästään henkilöstökuluissa.
Eteläranta
Palataanasiaanlähempänä
5156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Jäisi kokoomustyttöä työttämäksi.
Toisaalta henkilökunnalle joutuisi keksimään uusia virkoja. Tähän tehtävään pitäisi palkata virkojen keksijöitä. Se ainoastaan lisäisi kaupungin menoja. Parempi mennä nykyisellä mallilla.
Toisaalta juu, etenkin kun tuoreessa muistissa on muistilappuosaamisen taso suunnittelutyössä ammatti-ihmisten menetelmien sijaan. Tytöt tykkää touhuta.
Kristiina sai viitisen vuotta lisäaikaa nostaa liksaa Engelinrannan toimarina.
Lehdestä oli myös kiva lukea että kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan (taas) minkälainen uudesta alueesta tulee! Lehdessä myös luvattiin että alueelle tulee 2500 asukasta ja 400 työpaikkaa! Hienoa!
Tavastehus tunnetaankin lupauksistaan.
Käki kuksi kuusikossa.............
tuleehan sinne 300 mamua kun ne sijoitetaan kaareen lopulle 1000 kaupunki ostaa asunnot luuranko rannikolta nimi siitä kun torin kalmisto kaivetaan ja luut ajetaan täyte maaksi iisakki voi toimia musta naamiona sitten hotten tottiensa avustuksella
sormuksessa on pitkän fallos tornin kuva on se niin kova poika
Torni se on Tiiriössäkin scc hankkeen suhteen ja liikemies Kari tornii tuki.
kyllä sun iisakki pitää itse peiliin katsoa.
Terve Kari ja päivystysvuoro sulla taas.
Törni oli kova luu
Hattulan Pervo-Pertti, varsinainen Perä-Pohjolan anustappi se siellä Karia taas kaipailee. On sinulla kääntynyt asiat ylösalaisin, kun harhaisena luulet aina Karin tukeneen hanketta. Tiedät oikein hyvin, että sokeat lapsenuskoiset ja LOPPUUN ASTI SCC:tä kannattaneet ovat kotoisin sd-kok ryhmästä.
Ilkkala on sanonut sen moneen kertaan, että hän ei ole sinänsä vastustanut hanketta, jos ostava yhtiö lyö rahat pöytään ja maksaa tontin kaupungille sovittuna ajankohtana. Kun kuvioihin alkoi tulla täysin kuvitteellisia maksumiehiä ja selityksiä toisensa perään, niin Ilkkala totesi, että tontin myynti SCC:lle pitää lopettaa ja lopettaa yhteistyö huijari Ritaluoman kanssa muutenkin. Eivät sd-kok sinisilmäiset typerykset uskoneet järkevän miehen puhetta, vaan halusivat tehdä kaupat tontista rahattoman ja korviaansa myöten velkaantuneen yhtiön kanssa. Tämän anteeksiantamattoman tyrimisen johdosta tontin omistusoikeus on edelleen konkurssipesän hallussa.
Juha Isosuo voi ottaa myynnistä vastanneena henkilönä vastaan korkeimman mahdollisen ansiomitalin eli aasinhatun. Se voidaan myöntää ansaitusti myös Tapio Vekalle, Juha Hietaselle, Sari Rautiolle ja Juha Kallioiselle. Korkeimman asteen aasinhatun on ansainnut itse oikeutetusti Mr. Iisakki Kiemunki, joka vielä SCC romahduksen jälkeen valehteli silmät pyöreinä MOT-ohjelmassa ja kieltäytyi vielä tässäkin vaiheessa kertomasta totuutta kysytyistä yhtiön asioista. Todella petturimaista ja alhaista toimintaa Kiemungilta, mutta toisaalta tiedetään SCC hallituksen jäsenen Iisakin joutuvan vielä oikeuteen vastaamaan yhtiössä tehdyistä laittomuuksista ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Good bye lopullisesti poliitikon uralle Isaac!! Jos Iisakki olisi toiminut rehellisesti ja miehekkäästi, niin tilanne voisi olla toinen, mutta mitäpä seepra raidoilleen voisi tehdä.
Korjaus edelliseen: Hietasen etunimi meni väärin, kun piti olla Heikki eikä Juha. Pahoittelen virhettä.
Ihan mahtavaa kaupungin yrittämistä ja kehittämistä. Ei voi muuta kuin ihailla.
KULTA KESKUSHAN VOISI NOITA KYRPÄ SORMUKSIA TEHDÄ JA VIELÄ TÄYTETTY NAAKKA KAUPUNKI LINTUMME LISÄKSI KYLLÄ NIITÄ KELPAA SEURAAVILLE HUNTTAALAN MATEILLE JAELLA TIÄ VAIKKA TEKISVÄT MILJOONA KAUPPOJA JOISSA KAUPUNKI OLISI LUONNOLLISESTI TAKURINA
Kari cap pois!
eikö sinne pitänyt tulla oikea seka melska kaupunkin vuokra asuntoja suurin osa sekaan muutama hölmöjen kalliilla ostama omistus asunto upeeta mahtavaa tätä ei olekkaan vielä muualla kokeiltu. kyllä on kokeiltu ja vituks on menny kukahan tuon laisenkin konsulentin on tilannut ja mitä se makso
Miten niiden kelluvien talojen nyt käy?
Toivottavasti kuten SCC:n.
Jos ruman (goodman) viereen tehdään jotain vielä rumempaa, niin vähemmän ruma alkaisi näyttää siedettävämmältä.
Täähän on oikein yhdyssanaosaajien keskusteluketju. Koko kaupungin kerma taas paikalla.
Kiva kun tulit, päästiin fiksuunseuraan!
Hi jumalaade! Mitä jos rakennetaan kelluva robottiparkkiautokauppakeskus? Siinä tulisi kokopaskasamassapaketissa
Liikemies Kari ajamaan kuten autotaloa Tiiriöön.
alkaa meneen aika överiksi nää jutut. ettet olisi rinteen antin sukua?
Älkää ihmeessä parjatko kelluvia taloja, koska kaupunkimme valovoimainen Einstein eli Sari the "johtava asiantuntija" Rautio on kehunut niiden edustavan kaupunkimme edistyksellisyyttä ja Engelinrannan alueen alueen suorastaan säteilevän elinvoimaa ympäristöönsä. En tiedä, miten sellainen pahviaivo on voinut päästä kiipimään kh:n puh.johtajaksi muuten kuin kokoomuksen kanalauman äänillä. Tälle akkaporukalle tälläiset Raution tyhjät liirum laarumit edustavan naisen suusta menevät kuin häkä päähän. Sarin todella mitätön asiaosaaminen onkin sitten kannattajien mielestä ihan toissijainen juttu, ei sillä ole niin väliä. Blogeissa ja somessa Rautio yrittää peesata ja lipoa kirjoituksillaan tunnettuja kokoomuspoliitikkoja ja kirjoittelee jatkuvasti kommentteja aihealueista, joista hän ei ymmärrä selkeästi yhtikäs mitään. Silti on tietävinään, mutta Raution tietämättömyys ja ymmärtämättömyys paljastuvat yleensä nopeasti, kun asioita oikeasti tuntevat osaajat pistävät tätä pöhlöä nenään 100-0.
Lulu eikö katkeruudelle ole loppua????
Minäkään en ole lulu, ja arvioisin tuon Sartsan profiloinnin aika osuvaksi.
Meille luvattiin euroopan suurin automyyntikeskus. Siellä olisi ollut niin mukavaa shoppailla. Sitten luvattiin torin alle parkkikeskusta. Sekin ilo raukesi. Entä nyt nämä kelluvat talot. Ei niitäkään ihmeteltäväksi. Meitä on petetty!
28-kerroksinen hotelli oli kai ironinen vitsi, tosin siihen ei voi luottaa.
Pilvenpiirtäjärakennus moottoritien sivuun oli Sartsan mielestä hyvä ajatus. Näin hän totesi valtuustossa, kun puolusti Engelinrannan korkeiden kerrostalojen rakentamista ja samoin kelluvia taloja. Sari sanoi, että kyllä hänen puolestaan alueelle sopisi aivan hyvin 25- kerroksinen tai korkeampikin talo. On todellakin ihmeteltävä Sarin tuottamien puheenvuorojen AIVOTTOMUUTTA. Keitetystä lampaanpäästäkin tulee järkevämpiä lausuntoja kuin Sarilta.
sari on tarkka akka meinaa lunastaa kaupunkille se scc kyrvän tän tulevan hätä majotus keskuksen lippu tankoks olishan se taas euroopan suurin 25 kerrosta tai ylikin siitä tulis upee vaakunaankin voisi vaitaa tämän kolossin kuvan
On Lulu katkeralla päällä ihan.
Kuules pässi, kyllä täällä Hämylinnassa on muutkin täpöllä kyllästyneet aseveliryhmän kok-sd tyrimiseen kuin Lulu. Aivan päätöntä ja vastuutonta porukkaa rahankäytössä ja leijuvat idioottimaisien Suur-City unelmiensa kanssa vähintään 100 m korkeudella maanpinnalta. Me veronmaksajat kärsimme tälläiset tyrimiset nahoissamme verojen korotuksina ja peruspalveluiden heikennyksinä. Vaihtoon tälläiset helkatin tunarit pitää laittaa seuraavissa vaaleissa. Kokoomusämmille tiedoksi: Lopettakaa sen tyhjäpää selittelijän äänestäminen, niin alkaa taas tossunpohjat tapaamaan maan pintaa kaupungin visioissa. Demareiden olisi syytä myös ottaa ryhtiliike ja työntää hippi takaisin lastentarhaan kasvamaan isoksi.
Miten kommentoit idiootti kun Kari oli rakentamassa Tiiriöön autotaloa.
Hippi heti haastamassa.
Terve Kari ja taasen sinulla päivystys vuoro.
Hyvä kirjoitus - tunarit pihalle!
mitenkähän tuo iisakki ja sari hoitavat omat raha asiansa taitavat olla virka holhoojan hoidossa kun näyttää olevan melko levä peräistä tuo vero rahojen käyttö
Liikemies Kari oli myymässä tiiriöpeltoa liike mies Ritskulle.
Hulvatonta ja vastuutonta on molempien tyyppien verovarojen käyttö tosiaankin ollut. Rahaa riittää Iisakin ja Sartsan mielestä niin kauan, kuin pankit sitä lisää lainaavat ja loput otetaan kaupunkilaisten pussista.
By the way, Sari on juuri nimitetty määräaikaiseen työhön Sitraan, vaikka hänellä ei ole minkäänlaista tehtävän vaatimaa koulutusta. Sari on koulutukseltaan pelkästään ylioppilas merkonomi pullanpaistaja.
Sitran työpaikka tehtävänimikkeellä "johtava asiantuntija" on takuulla järjestynyt kokoomuksen johtoa nuoleskelemalla. Sari on siis koulutukseltaan täysin epäpätevä henkilö kehittämään työtehtävän rahoitusprojekteja.
Ei kuitenkaan hädän päivää, vaikka potkut tulisikin. Rahaa perheessä riittää kyllä, kun mies sai juuri 2 vuoden ajan täyttä palkkaa HPK:lta, vaikka ehtikin työskennellä päävalmentajana vain reilun 3 kuukauden ajan ennen potkuja. Saattaa kylläkin seuraavan valmentajapestin saaminen olla ainakin Suomessa kiven takana, kun mies kiristi huonon työsuorituksen jälkeen vielä täyden valmentajapestin palkan HPK:lta.
Lulu ei saa vääristellä vaikka olisi kui katkera. Kui työsopimuksen noudattaminen on kiristämistä olisi mukavata tietää kun meillä sitä sanotaan sopimuksen noudattamiseksi mutta sinullahan oli oma juttusi.
Ei se herra valmentaja ole toiminut lainkaan laadukkaasti ja työsopimustaan vastaavalla tavalla, kun pelaajat käytännössä istuivat sen valmentajamulkun ulos joukkueesta. Pelaajilta tälläinen mielenilmaus on erittäin poikkeuksellinen ja kynnys sen toteuttamiseen on varmasti ollut korkealla. Valmentaja on käyttäytynyt pelaajia kohtaan öykkärimäisesti ja yrittänyt toimia Pohjois-Korealaisen tyylin mukaan. HPK:n johto teki karkean virheen nepotismissaan, kun meni ja teki suoraan kahden vuoden kiinteän valmentajasopimuksen ilman toisen vuoden vuoden optiopykälää. Taas tuli todistetuksi, että bisnestä ja työsopimuksia ei pidä koskaan tehdä perhetuttujen kanssa.
Kuten edellä todettiin sopimusta noudatettu kahta puolta.
Sartsako kahdella puolella??
Lulu esitti valtuustossa erittäin järkevästi Eteläranta Oy:n toiminnan haluttua alasajamista ja Engelinrannan hankkeen asioiden hoitamista normaaliin tapaan kaupungin omana hankkeena. Engelinrannan toteutus on vielä ainakin parin vuoden ajan niin seesteisessä vaiheessa, että sen pestin hoitamiseksi ei kerta kaikkiaan pitäisi tarvita erillistä Oy:tä, jonka palkkalistoilla on kovapalkkainen tj ja toisena henkilönä hänen assistenttinsa. En kerta kaikkiaan ymmärrä tälläistä rahantuhlausta, miksi hankkeelle ylipäätänsä tarvitsi perustaa erillinen yhtiö ja etenkin hankkeen ollessa jumitilassa on Eteläranta-yhtiö täysin tarpeeton.
Suojatyötä tiettyjen lähipiirille.
Kaksi toteaa että ei ymmärrä. Ei sen enempää.
Hörökorvaiset kokoomuslaiset tarvitsevat aina suojatyöpaikkoja. Heillä raaka työnteko ei ole verissä, ainoastaan puhuvat muille kuinka tärkeää työnteko on. Tälläinen pienen piirin pyörittämä ja rahastama sekä korruptoitunut kaupunki tämä Hämeenlinna on. Omista uskollisista kokoomuslaisista häntyreistä valitaan virkaan tai toimeen vähiten huono, mutta uskollinen typerys. Hyvä esimerkki löytyy paikallisesta pysäköintifirmasta.
Jampalle työrauha!!