Ihme touhua laskuja tulee säännöllisesti ja kyseisen palvelun tarvitsija vainajana jo yli seitsemän kuukautta eli mikä mättää kun ei onnistu joka kerta kiltisti luvataan asia hoitaa nyt vain odotetaan miten homma etenee luvattu 25,9 perumisen onnistuminen.
Ei Elisaa koskaan enää.
Myivät tälle vainajalle noin 2v sitten valehtelemalla viihde paketin ja sekin aiheutti omat kivat kuviot koska ei todellakaan tarvinnut kyseistä pakettia mutta sanoivat edellisen Elisan liittymän lakkaavan toimimasta ja pakko ottaa kyseinen palvelu onko tällä firmalla oikeasti kaikki muumit kotona jos kaupanteko perustuu huijaukseen pakottamiseen valehteluun eikä kukaan ota vastuuta asiakaspalvelun tekemisestä.
Katkaisivat vielä entisen liittymän vaikka puhelinmyynnin peruutusajan sisällä ilmoitettiin Viihdepalvelun tarpeettomuudesta koska ei tarvitse sitä ja myynti tapahtui valehtelemalla vanhan laskut ajallaan maksetun liittymän lakkauttamisella.
Elisa tietoturva ja sen peruminen.
pakkomyyjät_Elisalla
1
169
Vastaukset
- ilmaisellapärjää
Kyseinen tietoturvahomma on muutenkin pelkkää kusetusta. Ilmaisella virustorjunnalla kun pärjää jopa paremmin. Ei näistä kannata maksaa mitään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303797Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83079Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai322834Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122582Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322403- 411818
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611185"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821119Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361079Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 771071