Onko Alanyan liepeillä turistin turvallista liikkua.Kertokaa jotka ootte siellä tällä hetkellä,
Mikäs on tilanne
11
65
Vastaukset
- turkissa
Tänään tultiin kotiin Alanyasta ja mitään poikkeavaa ei koko kahden viikon aikana näkyny. Matkatoimisto kylläkin varoitti mellakoista mutta mitään ei näkynyt.
Ainut mikä aiempiin vuosiin huomattavaa, niin media on saanut turistikadon aikaan joten varaa reilusti rahaa mukaan niin saa edullisesti tavaraa.- Alanyassaanarkiaa
Minä sen turistikadon aiheutin kirjoittelemalla totuuksia täällä. Ja ihan aiheesta aiheutin :) Et vaan huomannut mitään kummallista, kun jouduit sulkeutumaan hotellin muurien sisäpuolelle iltaisin. Ulkopuolella täysi anarkia joka ilta. Erityisesti basaarialueella, jonne olisi kiva muuten mennä iltaa istumaan.
- Turkissa
Matkustimme lapsiperheenä joten illat olivat max. Klo 22.30 kaupungilla. Liikuimme lähinnä kleopatra rannan tuntumassa ja sitä Ataturkin katua bazaareille. Aivan turvallista oli. Toki emme menneet mielenosoituksen aikaan vapauden (?) Patsaalle jossa kuuleman mukaan 7000 osallistujaa. Ulkona kylläkin syömässä joka ilta eri puolilla kaupunkia ja Nou prob. 10 kertaa Turkissa ja vain hinnat ovat halventuneet turistien vähyyden vuoksi.
- eemel123
Alanyassaanarkiaa kirjoitti:
Minä sen turistikadon aiheutin kirjoittelemalla totuuksia täällä. Ja ihan aiheesta aiheutin :) Et vaan huomannut mitään kummallista, kun jouduit sulkeutumaan hotellin muurien sisäpuolelle iltaisin. Ulkopuolella täysi anarkia joka ilta. Erityisesti basaarialueella, jonne olisi kiva muuten mennä iltaa istumaan.
Ei pidä paikkaansa...
- parivm78
Alanyassaanarkiaa kirjoitti:
Minä sen turistikadon aiheutin kirjoittelemalla totuuksia täällä. Ja ihan aiheesta aiheutin :) Et vaan huomannut mitään kummallista, kun jouduit sulkeutumaan hotellin muurien sisäpuolelle iltaisin. Ulkopuolella täysi anarkia joka ilta. Erityisesti basaarialueella, jonne olisi kiva muuten mennä iltaa istumaan.
Heh heh. Täällä Alanyassa ollaan. Ja on mukavaa, rauhallista, siistimpää kuin kotisuomessa, hyvää ruokaa ja mukavia sekä palvelun osaavia ihmisiä. Mahtaa anarkistiä harmittaa
- Hyväälomaa
Olin 17.-24.9. Rauhallista. Kurdit ei ainakaan huudelleet, mitä pidin isona plussaana! Aiemmin ollut todella peloissani kun käyvät rahankiilto silmissä päälle.
Hinnat ei olleet halvempia ravintoloissa ainakaan. Kaupoissa alkoi normaalit talvialet.
Muuttuvan sään takia rannalla oli muutamana päivänä isot aallot, eli ei voinut kunnolla uida, mutta aurinkoa oli jokaisena lomapäivänä ja mukava reissu.
En nähnyt kertakaikkiaan mitään mellakoita. Yksi mies heitti pari kertaa mustan sukan muutaman randomista valitsemansa ohikulkijan päälle. Näytti lähinnä helteestä ärsyyntyneeltä paikalliselta laitapuolen kulkijalta. - voevoi
Palasimme Alanyasta 25.09. Viikon reissulla ei minkäänlaista tietoa levottomuuksista.
Asuimme ihan keskustan tuntumassa. Lähes joka ilta kävimme ulkona syömässä, liikuimme basaareilla, satamassa jne. Ihan kaikessa rauhassa saattoi liikkua, häiröistä ei tietoakaan. - lomaloppu
Eilen palasin Alanyasta parin viikon reissulta ja minun mielestäni siellä oli jopa liian hiljaista ja rauhallista.Tosi vähän oli turisteja.
Hinnat eivät mielestäni ole pudonneet alas ,paitsi ehkä jotkut rääsyt.
Basaarikauppiaatkin vain tylsän oloisina räpläsivät puhelimiaan ,eivät edes yrittäneet tyrkyttää rojujaan.
Ihanan lämmintä oli ,muutamia ukkoskuuroja tuli öisin/aamuisin. - kalella5
Täällä on kyllä kuuuumaaa, mutta täysin rauhallista. Alanyan pormestari on kieltänyt kaikki mielenilmaukset kaupungissa.
Turkin lippuja liehuu joka ikkunassa ja kauppojen seinissä. Niitä näkyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Turisteja kyllä vähän kevääseen verrattuna.
Rannalla tilaa ja lentokoneessa monta penkkiriviä tyhjänä.- Matilda61
Onko enemmän vai vähemmän niitä lumppuja ja pikkuvosuja, jotka päivystävät kurdinsa baaritiskillä aamulla iltaan vartioiden ja vaanien haukankatseellaan?
- legginslortto
Toi kuumaa kuulostaa ihanalta pakkasaamun jälkeen. Eikä haittaa turistien vähyyskään. Lento on lauantaina ja tekisi mieli vuokrata pyörä liikkumiseen. Onko tästä aiheesta kokemuksia tältä kaudelta. Miten kaupunkipyörät?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881234
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse61788Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14730Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628