On suunnattoman turhauttavaa huomata miten tolaltaan ihmiset voivat mennä ja miten yhtäkkiä löytyy ihan ns MIELIPITEITÄ, kun kansa on sokeana taivaltanut vuosikymmeniä, muitten auraamia mahdollisuuksia hyödyntäen.
"Punavihreitä" on NIIN muodikasta osoitella, vaikka punaiset ne meidän maamme heikko-osaisia puolustivat. Maaorjuus mm saatiin niitettyä pois ja torpparit saivat vihdoin ikiomat pienet kotiplänttinsä. Moni torppari haettiin sisällissodan jälkeen kodistaan ja tapettiin...
Mikä joukkio on tämä yltiö-isänmaallinen mutta Väinölinnaa ihannoiva Sontaporukka? Idiootteja koko Suo-maa täynnä. Täyspellejä raukkoja mulkkuja typeryksiä. Hörönaurajia vahingonilosia kiusaajia kaverinjättäjiä.
Ehkä se tästä...kunhan opimme kunnioittamaan itseämme. Siitä on hyvä jatkaa, ja jakaa lapsille sitten rohkeutta ja itseluottamusta ja TIEDONHALUA! Pelko ja epätieto lamaannuttaa kenet hyvänsä ja ihminen takertuu mihin tahansa jotta voi tuntea kuuluvansa johonkin, vaikka jopa sysäämällä toisen ihmisen rotkoon! Noin (kuuleman mukaan) tapahtui mm kun Titanic upposi: monelle matkustajalle lähimpänä oli ikioma napa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kummallinen kulttuuri, todella. Mikä mättää? Onko suomalaiset tod näin räkänokkia? Piiloudutaan toisten taakse ja lällätellään.
Tosi rohkeaa Alkulimaklönttien pärskintää
Kaikin puolin varsin omituinen kirjoitelma. Onko sinulla kaikki hyvin?
Kettutyttökö?
Eijjeijjei, ainakun nään ketun, kaivan siltä suolet pellolle. Jos oon metällä ja on ase tietty mukana ni ammun kettua persiiseen haulikolla sillai että se oppii tajuamaan kuka käskee. Onniimmahtava viilinki että :D
Älä suotta minusta välitä äläkä päätäsi vaivaa.
Mistä näitä typeryksiä aina vaan riittää...."hyvää yötä" on oikeassa siinä, idiotteja on maa täynnä. (myös hän mukaan lukien)
Ihminen nyt vaan sattuu olemaan joukkohysteriaan taipuvainen peto. Eli jos kaverisi ja ystäväsi kannattavat, tai vastustavat jotakin, niin todennäköisesti myös sinä teet samaa. Se voi olla äärivasemmiston tai äärioikeiston, tai ihan minkä tahansa ääriliikkeen aikaansaamaa harhaa. Pointti on siinä että koska olet sosiaalinen eläin, sinäkin ajaudut siihen mukaan lähes huomaamattasi. Näillä Suomi24-palstoilla sen näkee traagisimmillaan/koomisimmillaan.
Perkele päijäthämäläiset nyt vaan on muita tyhmempiä, muut jaksa edes netissä mussuttaa tällasta ku täällä mölötetään.
Vetäkää vittu vähemmän niitä mömmöjä, saatana tauhka-aivot.