***IRTI HÄEÄSTÄ LAPSUUDEN TRAUMA *****************

TOISEN-OMAT

HÄPEÄ ON TUSKALLINEN TUNNETILA ei toisenomia. . .
Häpeä on luonnollinen, joskin hyvin epämiellyttävä tunne, jonka alkuperäinen tarkoitus on suojella ihmisen elämää. Ongelmia häpeän kanssa syntyy siitä, kun ihminen yrittää kieltää, torjua, piilottaa tai peittää häpeää. Kun Jumala loi Aatamin ja Eevan, häpeää ei alussa ollut. 1. Ms.2:25 kertoo, että he olivat alasti eivätkä hävenneet toisiaan. Mutta syntiinlankeemuksen jälkeen heistä sanotaan, että he huomasivat olevansa alasti ja tekivät viikunapuun lehdistä itselleen suojan. He lymysivät paratiisin puitten sekaan myös Jumalaa. Näyttää siis siltä, että häpeä on tullut ihmisten elämään syntiinlankeemuksen jälkeen.

MITEN SAIRAS HÄPEÄ VOI ILMETÄ?
Edellä mainittujen muunnelmien lisäksi häpeä voi ilmetä mm.
- vaikeutena olla avuton ja tarvitseva
- vaikeutena tehdä valintoja ja päätöksiä
- voimakkaana kontrollin/ hallinnan tarpeena
- täydellisyyden tavoitteluna, miellyttämisen tarpeena
- ulkopuolisuuden tunteena
- sisäisenä tyhjyytenä
- hylätyksi tulemisen pelkona, ylikiltteytenä
- katkeruutena, häpeäraivona
- itsevihana, itsesyytöksinä
- kapinointina, itsepäisenä ”oman tien kulkemisena”
- alemmuuden tunteena, huonouden tunteena
- kelpaamattomuuden tunteena
- jännittämisenä, jäykkyytenä, paniikkina
- pelkona paljastaa tarpeita ja tunteita
- vaikeutena erottaa omia ja toisten tarpeita
- syyttelynä, jatkuvana syyllisyyden tunteena
- pahanpuhumisena
- vaikeutena toimia ryhmässä
- salailuna, peittelynä, välttelynä, valehteluna
- voimakkaana sisukkuutena
- ylivastuullisuutena
- älyllistämisenä, pään ja sydämen erillisyytenä
- roolien kautta elämisenä
- suorituskeskeisyytenä
- aloitekyvyttömyytenä, lamaannuksena, masennuksena
- vaikeutena viedä tehtäviä päätökseen
- kärsimättömyytenä
- vaikeutena kestää sitä, että paraneminen vie aikaa
- vaikeutena luottaa, koska ajattelee, että toinen kuitenkin hylkää
- jatkuvana varuillaan olona
- ”mitä jos” -ajatuksina
- ristiriitojen ja virheiden pelkona
- virheisiin juuttumisena
- kyvyttömyytenä puolustaa itseään
- uhkarohkeutena, yltiöpäisyytenä
- vaikeutena ottaa vastaan hyvää
- vaikeutena ottaa vastaan kritiikkiä
- tunne-elämän heilahteluna voimakkaasti palautteen mukaan
- erilaisina riippuvuuksina
- somatisointina, syömishäiriöinä
- uhrina olemisena
- kokemuksena, että luovuus on hukassa.
- tunteena, että Jumalaankaan ei saa yhteyttä
UUDET OIVALLUKSET SYSÄÄVÄT ETEENPÄIN
HÄPEÄÄN ON OLEMASSA TEHOKAS LÄÄKE
Lääkekapseli on kaksiosainen: totuus ja armo; armo ja totuus. Molemmat osat täytyy niellä ja sulattaa ennen kuin ne vaikuttavat parantavasti.

Aikaisemmin todettiin, että hylkääminen eli rakkauden kokemisen vajavaisuus on häpeän suurin aiheuttaja. Siitä seuraa loogisesti se, että rakkaus ja täydellinen ehdoton hyväksyminen on vastalääke. Jeesus on sen kaiken ruumiillistuma. Häpeä ehdollistaa kaiken hyvän, Rakkaus rakastaa ilman ehtoja. Häpeä pelkää ja hylkää, Rakkaus ei hylkää eikä jätä. Häpeä erottaa yhteydestä, Rakkaus kutsuu yhteyteen. Häpeä aiheuttaa ainaista levottomuutta ja tuskaa, Rakkaus tuo rauhan ja ilon.

Häpeä elää valheista ja valheissa, Rakkaus elää valkeudessa ja totuudessa. Jeesus eli Sana on totuus. Häpeästä toipuvan on hyvä pyytää, että Pyhä Henki näyttää hänelle, mitä valheita hän on uskonut ja mikä on totuus niistä asioista. Ne leimat ja sanat, joita toiset ihmiset ovat lausuneet, ovat usein ihan päinvastaisia kuin mitä Jumala sanoo. Toiset ihmiset ovat kenties puhuneet omista haavoistaan käsin eli kaukana totuudesta. Valheitten paikka on risti, ja totuuden paikka on meidän sydämessä.
Tietoisuus parantaa kaiken Rakkaus -Hormooneilla
Katse Peiliisi rakasta Itseäsi Samoin kuin lähimmäistä . . .

KATSE-PEILIIN

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        22
        3984
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        31
        3457
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        53
        3264
      4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        5
        3253
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        122
        2879
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        23
        2641
      7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        116
        2340
      8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2155
      9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1747
      10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

        "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
        Maailman menoa
        154
        1494
      Aihe